keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Kuusi kaunista


En tiiä, kuinka moni ruudun takana tietää, että harrastan valokuvausta kuvataidekoulussa. Selitin tässä jokunen aika sitten, että me saatiin tehtävä, jossa kuvien aihetta piti rajata tietyistä kategorioista. Minun aiheet oli ihminen, ilma, sekä valo ja varjo. Minusta ne onnistu näissä kuvissa aika hyvin (en tiiä kuin moni huomaa sen). Tykkään muutenki tästä sarjasta tosi paljon ja aattelin jakaa tämän teiän kanssa täällä. :)
Malleina Vilma, Roosa, Julia, Laura, Eevi ja Pinja

maanantai 28. tammikuuta 2013

Haastetta kaksin kappalein


1  Kiitä haasteen antajaa.
2  Jaa haaste kahdeksalle bloggaajalle ja ilmoita siitä heille.
3  Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.


Eli siis suuret kiitokset Etwas Leben -blogin Lauralle!
Mie oon vähän laiska näiden haasteiden kanssa, koska en ikinä jaksa haastaa ketään. Nyt kuitenki teen poikkeuksen ja haastan kaikki ruudun toisella puolella olevat, joilla on oma blogi ja käyttävät tällä hetkellä raidallista paitaa! :)

1   Oon varmaan sanonu tämän jo monessakin jutussa, mutta en oo koskaan värjänny minun hiuksia. En oo oikeastaan laittanu ees raitoja, käyttäny colour maskeja tai hopeashampoota. En mitään kummallista. 
2   Minun nimet on valittu seuraavilla kriteereillä: se on uskonnollinen, länsimainen, se kiertää suvussa, kansainvälinen, kaunis, vanha suomalainen nimi. Olen siis Anna Maria. 
3   Tykkään ihan hirvittävän paljon Adelesta ja sen musiikista. Se vaan on niin ihana persoona, jolla on uskomaton ääni - puhumattakaan siitä tyylistä, mitä siltä löytyy! Mutta vaikka tykkäänkin siitä (ja se on minun ykköslempparisuosikki), en todellakaan matki Adelea, eikä minun blogin nimi liity mitenkään siihen, että haluaisin olla Adele.
4    Nauran niille, jotka väittävät harrastavansa valokuvausta, koska omistavat järkkärin ja ottavat vaan itestä kuvia (eikä siis järkkää mitään photoshootteja koskaan), kuvaavat automaatilla koko ajan ja ostaa heti ekana kalansilmän, että voivat ottaa niiiiiin hienoja bilekuvia.
5    En teinikännäile ja minusta juominen on muutenkin typerää. En ole absolutisti (jos sitä tässä iässä voi edes sanoa), mutta en vain tajua, mitä siistiä juomisessa muka edes on - ihan hyvin sitä voi oottaa siihen 18 vuoteen asti. Mutta joo, olen juonut alkoholia, tosin vain juhlatapauksissa tai lomalla ja vanhempieni seurassa, ihan ilman minkäänlaista krapulaa, koska oon ollu viisas.
6    Oon partiolainen henkeen ja vereen, vaikka tykkäänkin käyttää korkkareista ja minun mielestä rusetti on tarpeeksi hyvä solmu osattavaksi. Partiossa oon ollu mukana virallisesti 2. luokalta asti, mutta minun koko perhe on vähän semmonen partiohullu, en muista päivääkään, jollon en olisi kokenut olevani partiolainen. That's just way of life.
7    Minua luullaan aina vanhemmaksi, mitä oikeasti olen. Tutustun hirmusesti uusiin ihmisiin ja jälkeen päin suurin osa on sanonu, että ne on luullu minua aluksi vähintään 18-20 -vuotiaaksi. Oikeastaan 15v tarkastuksessakaan lääkäri ilmeisesti luuli minun olevan vanhempi, mitä oon... En tajua miksi.
8    Tällä hetkellä olen ihastunu ja tää kyseinen henkilö oikeastaan tietää sen, koska sain joululoman alussa melkosen päähänpiston ja päätin ilmottaa asiasta sille. Meiän välit on kuitenki ok, vaikka en tosin hirveästi oo uskaltanu avata suutani sen jälkeen tämän henkilön seurassa.


Tällaisen haasteen sain drop the world -blogin Emmalta aikoja sitte! Haastetta en taaskaan jaa etteen päin :)


Jokaisen haastetun henkilön on vastattava niihin yhteentoista tai kymmeneen kysymykseen, jotka haasteen antaja on esittänyt. Valitse sitten 5 uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä jolta sait tämän!

1  Mistä haaveilet? Rakkaudesta, vaaleansinisestä puutalosta, valkosesta flyygelistä, liitovarjoilusta, lomasta, ajasta luovuudelle... Vaikka mistä!
2  Sininen vai punainen? Riippuu mistä roikkuu, molemmat on jees - mutta vaaleanpunanen on paras!
3  Jos saisit matkustaa ihan mihin vaan, niin minne menisit? Varmaan Australiaan tai Pariisiin. :)
4  Onko sulla eläimiä? Ei, paitsi että sängyssä elelee varmaan se sänkyhirviö, josta seiskalla meitä köksässä peloteltiin. Vieläki traumat, vaikka sänky on rakas  :(
5  Harrastatko mitään? Jep! Partiota ja kuvataidekoulussa valokuvausta. Ja tuleehan sitä aika paljon leivottua, katottua elokuvia ja luettuaki, sekä soiteltua pianoa ja muuten musisoitua. Että niitähän mie. :)
6  Lempiaine koulussa? Musiikki, kuvis ja köksä, lukuaineista äikkä.
7  Millasista elokuvista tykkäät? Romanttisista komedioista, romanttisista leffoista, komedioista, joitaki fantasioista ja draamoista. Ja musikaaleista!
8  Kesä vai talvi? Kesä, koska mulla on miljoona ideaa, jotka voi toteuttaa vaan kesällä! Onhan tää talvi silleenki jees, jos ei tartte mennä ulos pakkaseen.
9  Mitä piirrettä arvostat ihmisessä? Luotettavuutta, rehellisyyttä ja ymmärrystä. Ja sitä, että uskaltaa tehä jotaki rohkeaa pelkäämättä yhtään.
10  Entä mitä et? Epärehellisyyttä ja -luotettavuutta, sekä ylimielisyyttä ja kateutta.
11  Kaakao vai kahvi? Vaahtokarkkikaakao kylminä talvi-iltoina ja kahvi heti sillon aamusta. :)

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Sydämiä piirtävä syrjäytyjä


Tekstiäpäs ei eilen tänne ilmestynytkään, sillä lähin eilen turhan aikasin aamusta Mondelle, jossa meiän uuden nuorisovaltuuston ja Ranuan nuorisovaltuuston yhteinen koulutusviikonloppu sai alkunsa. Siellä oli eka vähän kouluttautumista, josta siirryttiin kaupungintalon kautta Leirikariin, josta tänään aamulla siirryttiin takasi Mondelle kouluttautumaan lisää. Sanotaanko näin, että oli varsin mielenkiintoinen viikonloppu, eikä yhtään semmonen, mitä ei ois voinu edellisen kauden porukalta kuvitellakkaan! Koulutus lähinnä oli vaikuttamiseen liittyvää ja samalla tuli ryhmäydyttyäkin porukan kanssa - jotku vähän enemmän ja vähemmän. Minusta oli kumminki tosi mukavaa, vaikka saatoinki vaikuttaa Veli Sikiön tapaan kunnon aktiiviselta syrjäytyjältä, kun muiden hoilatessa karaokea yläkerrassa, mie laitoin napit korville ja piirsin alakerrassa yksikseni - jota sitten ihmiset tuli ihmettelemäänkin. Että miten jaksan ja miten osaan. Ja sittenhän siellä sai taas kuulla siitä, miten kaikki on luullu minut nähdessään minua parikymppiseksi, ennen ku oon esitelly itteni ja kertonu ikäni. En nyt oikein tiiä, pitäiskö se ottaa kohteliaisuutena vai...? Ehkä oon vaan hirveä kalkkis jo nyt.
                Nyt tuli käytettyä ihan hyvin kameraakin, mutta ymmärrätte varmaan, että en mitään kummempia kuvia täällä voi julkaista. Ja niitä kuviahan sitten on, koska arvatkaa, kuka oli ihan innoissaan unelmamiehestään? :)

perjantai 25. tammikuuta 2013

Lisäystä perheeseen


Niinkuin aiemmin jo uhkailinkin, kameraperheeni kasvoi.
Kävin sillon 7. päivä illalla Isin kanssa Gigantissa hakemassa ison vauvani hoidosta kotiin ja siellähän se ootteli minua, viimisenä kappaleena koko kaupassa ja oli vielä oikein mallikas yksilö, niin kaikki oli katellu sitä siellä. 70-300mm vauvani saapui siis luokseni ja voin sanoa, että melkosen iso ja painava poika on jo, vaikka niin kovin söpsis pikkuinen! Saan ainaki Lotan vanhat nyt paremmin kuvattua, kun Lottaankin saa zoomailtua sitten kunnolla.
              Samana iltana klikkailin Unelmien poikamies -palvelusta oman unelmamieheni tulemaan, joka ilmoitti saapuvansa minun lähisiwaan 5-10 arkipäivän sisällä ja vieläpä kohtuu hintaan! Kyseessä on siis 50mm nuorimiekkonen, joka saapui tänään luokseni pari päivää myöhässä, mutta kumminkin. Oon ihan onnessani, kun oon unelmoinu tuosta tapauksesta niiiin pitkään, että nyt kun sain sen minun vierelle, niin oih!

Oon molemmista objektiiveista tosi ilonen, vaikkakin pihinä ihmisenä hirvittää se, että maksoin yhtäkkiä yhtenä noin paljon jostakin (terkkuja pihi-minälleni). En halua, että saatte mitään semmosta kuvaa minusta, että saisin kaiken, mitä haluan ihan sormia napsauttamalla, koska sitä en todellakaan tee - oon molemmat objektiiveista maksanu omilla rahoillani, jotka oon tienannut ihan ite, enkä vähän kertaansa kartuttanu vanhempien pussista omaani. Mutta oon kyllä ilonen, että käytin rahaa näin viisaasti, enkä tuhlannu samaa summaa vaikkapa vaatteisiin tai muuhun ei-niin-kestävään. Näille nimittäin tulee käyttöä! :)

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Pusu housusa


Ennen kuvia vaan synty sillee klik klik klik, mutta nyt oon oppinu liikaa ja alkanu miettimään mitä oikeasti haluan kuvata, enkä enää vaan ota blogia varten kuvia (okei, ehkä joskus harvoin). Tänäänki toteutin yhen ihan oudon kuvaushaaveeni ja otin kuvia tuulilasin läpi sillon, kun oon autossa ja se liikkeessä. Ja oon varsin tyytyväinen niihin pariin räpsyyn, koska saavutin sen, mitä halusinki. :)
           Me saatiin tänään kuviskoulussa valokuvaustehtävä, jossa piti valita tietyistä vaihtoehdoista aina yks ja nyt sitten pitäis ottaa 20 onnistunutta kuvaa, joissa näkyy kaikki kolme valitsemaa aihetta. Minun valinnat on suuruudenhullun lailla ihminen, ilma, sekä valo ja varjo. Vaikka pari ideaa tuliki heti nuihin liittyen mieleen, niin silti pää lyö tyhjää 18 muun kuvan kanssa. Niin ja sitten pitäis vielä löytää ne ihmiset, joita kuvaisinki!

Oon vasta tänään oikeasti tajunnu, miten ihmiset lähtee yläasteen jälkeen ihan eri suuntiin. Sinänsä oon onnekas, kun oon tienny jo pidemmän aikaa, minne haluan, ja oon aina tienny, että meen just sinne, oli kaverit menossa ihan minne tahansa. Nyt on kumminki viime aikoina tullu mietittyä, että mitä jos sittenkin, koska muutkin, mutta ei. Silti itken ja ikävöin jo nyt niitä kaikkia huippuja tyyppiä, jotka valitsee eri polun ku mie.

Nyt ois kuitenkin suuntana S&S eli suihku ja sänky, sillä oon harjoittanu tänään hervotonta kikattelua kuviskoulussa ja viimisellä tunnilla koulussa, että ei mitään rajaa - nii ehkä joskus vois nukkuakki, kun siihen on tilaisuus? :)

tiistai 22. tammikuuta 2013

Ei Carrie vaan Anna


Vaikka en oo oikeastaan mitään viime aikoina ostellu (jos siis ruokaa ei lasketa), oon unohtanu esitellä teille tänne yhden uuden ihanuuden, joka saapui luokseni perjantaina. Hintana tällaiselle upeudelle oli yksi virkkausopas, jonka houkuttelemana Lotta väänteli mulle tällaisen, kun olin vähän saman tyyppisen korun bongannu Colour Me! -blogissa. Jos tämmöinen kiinnostaa, niin opastusta kannattaa kysellä Lotalta sen upeassa blogissa, koska mie oon niin kämänen tämmösissä, että minun ohjeilla saatte vaan kauhean sykerön aikaan! Mutta mitäs tykkäätte tuosta? :)

Minun elämä on taas vähän yhtä söhellystä paikasta toiseen ja tuntuu, että ehkä pitäis ottaa enemmän itteä niskasta kiinni, että sais taas kaiken organisoitua niin, että jokaiselle jutulle on aikaa tarpeeksi. Nytkin tuntuu, että kökkäisen vaan postauksen ulos kaikessa kiireessä, koska pitäis tehä läksyt...

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kreisit kikkurat ja tyttö tulessa


Tupsahdettiin kotiin tuossa reilu tunteroinen sitten ja matka mulla oikeastaan meni musiikkia kuunnellessa ja tuskasena äidinkielentehtäviä vääntäessä, joita en kyllä saanu ihan valmiiksi asti siksi, etten muistanu, mitä yhessä elokuvassa tapahtuu siinä välissä, kun kyläläiset on pahoinpidelly päähenkilöt ja on koko elokuvan loppu. Vielä siis pitäis puristaa tekstiä irti, puhumattakaan siitä, etten oo ees alottanu mantsan kokeeseen lukemista, vaikka koepäivä senku lähestyy lähestymistä (voiko kokeille hankkia lähestymiskiellon?!).

Mulla on tehny taas viime aikoina hirveästi mieli soittaa pianoa, mutta koska oon pöljä ja oon vuorannu minun pianotuolin vaatekasoilla, jotka pitäis laittaa kaappiin, niin en pääse koskemaankaan koko pianoon, ennen ku raivaan kaiken kankaan paikalleen. Haluaisin ihan hirveästi opetella soittamaan uusia lauluja, että voisin laulellakkin niitä sitten.

Mutta eikai se nyt enää auta mikään muu, kun alkaa hommiin hyvän musiikin soidessa, niin ehkä sais läksyt tehtyä ja pianoonkin ehkä ehtis päästä käsiksi, jos vaan jaksais. Ei tästä kirjottamisestakaan tunnu oikein syntyvän mitään järkevää...

ps. minun unelmamiehen pitäis huomenna saapua postissa! :)
pps. oisittepa nähny minun reaktion eilen illalla, kun huomasin, että äiti oli ostanu muroja! ...meillä ei nimittäin pahemmin syyä muroja ja oon nyt vinkunu niitä ties kuin kauan.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Jäätävän jäätynyt pylly


Terkkuja Leviltä! Ajeltiin tänne mökille eilen illalla ihan törkeän huonossa säässä, mutta ehjänä päästiin perille. Eilinen meni lähinnä siinä, että tarkastettiin, missä kunnossa meiän mökki on joulun ja uuden vuoden jälkeen, kun täällä on ollu aika paljon venäläisiä... Mikäs siinä sitten, kun yhtä lamppua oli sulatettu, telkkareiden valikot venäjäksi, varasto täynnä grillihiiliä, tuolien päällisiä oli ties kuin monet päällekkäin ja kaikki aivan likasia, osa astioista on hävinny ja johtoja vedelty pois seinistä - lukuunottamatta sitä, että jotku oli innostunu sisustamaan uudestaan meiän mökkiä, ja sitä, että tuossa mökin pihalla on tehty nuotio metrin päässä terassista. Kaiken järjestämisen jälkeen katottiin koko perheellä Public Enemies ja syötiin nachoja.

Tää päivä on alkanu 10-vuotiaan oopperalaulajan suoritusta telkkarista katellessa ja näpytellessä munaa, jonka sain Lotan houkuteltua lataamaan sen puhelimeen (omaanihaan sitä ei voi ladata, koska se on vähän semmonen...). Kahentoista aikaan lähettiin Isin kanssa rinteeseen ekaa kertaa koko talvelle ja kieltämättä voin sanoa, että mulla on ollu pidemmän aikaa kaipuu jo suksille taas. Jotenki minua vaan kiehtoo se vauhti, mikä mulla siinä hommassa on aina matkassa entisten kilpalasketteluvuosien jälkeen - ja se vauhti ilmeisesti ärsytti jotakin miestä siellä, koska se ihan hulluna yritti painaa menemään minun ja Isin perään, kun ohitettiin se. Viimisen laskun aikana tosin Isin suksi tökkäs johonki ja nytten sen polvi ei oo ihan mitä parhaimmassa kunnossa... Mutta oli muuten oli kiva laskupäivä, kun siihen vielä kuulu perinteinen Tazza-kaakao ja munkki, jonka muuten söin nuolasematta huulia! :)
 
Tultiin tuossa tunti sitten takasin mökille, mutta Äiti ja Lotta oli lähteny Levin keskukseen kävelemään, niin jouduttiin jonku aikaa oottamaan ulkona, koska Isi ei ollu tajunnu ottaa avaimia mukkaan. Vähäsen pylly kyllä jääty ulkona istuskellessa, mutta hyvin me pärjättiin.
Nyt minun pitäis alkaa lukemaan tiistaina olevaan maantiedon kokeeseen ja määrittelemään Häjyt-leffan Antin, Jussin ja Heikin käytöksen syitä. Ei varmaan tartte montaa kertaa arvata, onko minun kiinnostus ihan huipussa!

torstai 17. tammikuuta 2013

Purkkeja ja kukkakoukeroita


Tää päivä on aikalailla tullu istuttua kokouksissa. Oon menny puoli yheksäksi kaupungintalolle, koska meillä oli ensimmäinen nuorisovaltuuston kokous tälle kaudelle. Siellä valittiin puheenjisto ja lautakuntaedustajat - mie en päässy puheenjohtajaksi, mutta perusturvalautakunnan edustuksen kautta lohkes kumminki paikka hallituksesta! Oli vähän hassua olla uudella valtuustolla kokouksessa, koska porukka on meitä viittä vanhaa lukuunottamatta ihan uus ja tuntematon mulle, vaikkakin pari tapausta tunnen ihan muuta kautta. Oon niin tottunu istumaan Veran (joka muuten tännään täytti 18 vuotta ) vieressä, että oli ihan kummallista, että siinä vieressä ei ollu enää sitä tuttua ja turvallista höpötysseuraa. Ehkäpä nuihin uusiin ihmisiin sitte tutustuu ens viikon viikonloppuna, kun meillä on koulutusviikonloppu! :)

Oon muuten eilen värkkäilly itelleni tuommosen 2013-purkin, jota ootte varmaan tekin nähny monessa paikassa. Jotenki mie vaan innostuin tuosta ideasta, joten meikkisivellinpurkki sai kokea pienen muodonmuutoksen. Saa nähä, miten jaksan täytellä tuota purkkia, mutta nyt sinne on kyllä ihan ahkerasti tullu jo lappusia! Onkos kellään teistä tuommosta?

tiistai 15. tammikuuta 2013

Katulamppujen omana


Olenko ainoa, jonka mielestä katulamput kättelevät toisiaan, kun istut autossa ja menet niiden ohitse? Tavallaan he sopivat siitä, kuka seuraavaksi valaisee matkaani ja vaihtavat vain vuoroa.  Olenko ainoa, jonka mielestä katulamppujen syttyminen tuo pahoja muistoja mieleen, vaikka niiden luulisi tuovan vain valoa ja turvallisuuden tunnetta pimeään?

En halua kommentoida päivääni oikeastaan mitenkään, koska päällimmäiseksi mieleen ei jääny kovin kivoja juttuja. Meillä kuitenki alko tänään taas partio ja meillä oli siellä tosi kivaa - lapsosetki sai kerrankin olla luovia, kun leikattiin ittemme (eli itelle tärkeitä juttuja) lehestä ja tuossa ylempänä minä! Tuleva tahtiki lähestyy ja näkee taas vanhoja ihania tuttuja ja ehkä erään vähemmän ihanan ja vähän enemmän ku tutun tapauksen....
Isoisä täytti tänään melkoset 71 vuotta, joita juhlistettiin syömällä ja turpoilemalla ihan liikaa hernekeiton ja pannukakun takia.

Oon muuten vähän hämmentyny tuosta rakkaustarinatekstin saamasta suosiosta. Mutta kiva jos tykkäsitte :)

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Semmonen oikea rakkaustarina

Tämän tekstin kirjottamista ja julkasemista oon tavallaan vältelly - on joskus ollu niitä päiviä, kun se on ollu hyvä ajatus ja kirjottaminen on ollu helpompaa. Niitä päinvastaisiakin on ollut, ehkä jopa enemmän. Mutta tässä nyt kuitenkin se henkilökohtaisempi teksti, mitä osa onki oottanu niinku nousevaa kuuta.


Tarina alkaa siitä, kun olin noin nelivuotias ja me oltiin kylässä minun vanhempien kavereiden luona, joilla oli meiän ikäsiä lapsia. Juoksin siis ihan innoissaan niiden nurmikolla, just tämän samaisen ihmisen kanssa. Tosin kauan aikaa sitten, koska en ihan enää eilen ollu neljä. Jos aloittaisin tarinan kertomisen siitä päivästä (jota en edes muista), tarinan kertomisessa menisi ikuisuus ja en edes kertoisi sitä tarinaa, minkä aion nyt teidän kanssa jakaa.
Tarinan minun ensirakkaudesta.

Siinä mie sitte olin. Kaukana kotoa menossa syömään, kunnes käännyin ja se oli siinä. Sanoin ehkä ennen sitä päivää, että rakkautta ensisilmäyksellä ei ole ja sanon ehkä tuon päivänkin jälkeen niin, mutta kaukana se ei siitä ollut. Muistan ne ihanat keltaiset toppahousut sinisillä läiskillä aina, vaikka ne olikin aika karmivat. En uskaltanu mennä puhumaan sille siinä hetkessä, mutta mulla kutkutti mahan pohjassa, että jotaki on pakko tehä ja sanoa.
       Parissa päivässä ehin kattoa sen perään moneen kertaan, vaihtaa monta katsetta ja hymyä. Sain tietää alussa maininneestani pikku-minäni juoksentelusta. Sain tietää monta juttua ja lisätä sen Facebook-kavereihin. Viimisen parin tunnin aikana, kun olin siellä, tuli semmonen nyt on pakko tehä jotaki -tunne ja niimpä mie tein. Mie puhuin sille ehkä pari sanaa ja se vastas mulle. Enempää ei tarvittu.

"Mie haluaisin tutustua sinuun, mutta mie en tiiä, mitä mie puhuisin", oli aikalailla ne sanat, joiden jälkeen me alettiin puhumaan armottomasti joka päivä. Mie en ees muista, mistä kaikesta me puhuttiin aina, mutta juttua kumminki riitti. Jossakin vaiheessa aiheet meni syvällisemmäksi ja molemmat pääsi toisen ihon alle - niihin tunteisiin, joista kumpikaan ei ollu kertonu kenellekkään.



Olin jossain vaiheessa kipeäkin viikon ja vaikka se istu koulussa, se silti aina jutteli ja piristi minun päivää. Jossakin vaiheessa alettiin videotsättäilemäänkin ahkerasti. Ei me välttämättä ees puhuttu mitään - katottiin vaan toisiamme koko ajan ja hymyiltiin sairaasti. Jossain vaiheessa molempien perheet alko huomaamaan, että sama naama näkyy ruudulla joka kerta, kun ohi menee ja ruokapöydästä lähdetään melkein juosten koneelle tuijottamaan sitä ihmistä siellä vähän kauempana.

Muistan, ku kysyin joskus siltä, mistä lähtien se oikein alko tykkäämään minusta ja se ei oikein osannu sanoa päivää tai tarkkaa aikaa (tietenkään), mutta vastaukseksi sain "Se tapahtu hitaasti, mutta varmasti".
             Voi kuulostaa aika inhottavalta, mutta kerran se kerto mulle, miten se oli kuunnellu Lalehin Some die young -kappaletta ja alkanu miettimään, että mitä jos mie kuolisin. Se oli alkanu itkemään. Olin sille kuulema koko elämä.

Me nähtiin toukokuussa ekaa kertaa helmikuisen ensitapaamisen/-näkemisen jälkeen. Mulla oli hirveästi perhosia mahassa, kun ootin sitä keskustassa kauppakeskuksessa, että me mentäis yhessä Simerockin bändikisaa kattomaan. Ja sitte, kun se oli siinä, perhosia vaan tuli enemmän ja sydän alko sykkimään tiheämpää. Koska kumpikaan meistä ei jaksanu enää kuunnella musiikkia, me lähettiin sen kanssa kävelemään pitkin Rovaniemen keskustaa.

Kun koulut loppu, se tuli käymään Rovaniemellä taas. Me pyörittiin viikonloppu kaupungilla tai sitten vaan oltiin koomailemassa meillä. Kun kävin yksissä valmistujaisissa, niin se vaan oli meillä yksin - taisin kiirehtiä aika hopusti sieltä juhlista takasi meille, koska muistan, kun naapurintädit olivat kyselleet montakin kysymystä sen jälkeen. Vaikka tuntuu ikävältä sanoa, niin siinä viikonlopussa oli parasta se, kun me nähtiin viimistä kertaa ennen sen lähtöä. Sillon oli nimittäin niin ihana ja lämmin olo, vaikka molemmilla oli hyytävän kylmä.
Muistan, kun me siinä seisoskeltiin keskellä risteystä niin lähekkäin ja jotku mopopojat huuteli meille kaikkea ohi ajellessaan. Se tais olla se päivä, kun siellä missä se asuu, meidän jutusta tuli julkista. Minkäs sille voi, jos päätetään olla kaikkien kateltavina. Minua lähinnä nauratti, kun kuulin, mitä juttua meistä liikkuu siellä päin.

Kuudes kesäkuuta. Se oli se päivä. Jos mie oikein muistan, niin me taidettiin jutella siitä, mitä me oikein ollaan toisillemme, koska tuskin se edes jollekki meitä ei-niin-hyvin-tuntevalle vaikutti joltakin ihan muulta, ku pelkältä kaveruudelta. Ja taisin olla yhtä hymyä koko loppu päivän.
Ei me sitä koskaan laitettu Facebookkiin, mutta totta se silti oli. Se oli ihan aikusten oikeasti totta, ihan ilman niitä Facebook-onnitteluja ja kaikkien yleistä tietoutta asiasta.
Me alettiin seurustelemaan.

En kertaakaan käyny niillä koko aikana, vaikka juhannusviikolla mulla ois ollu mahollisuus lähteä käymään siellä Isin töiden mukana - se oli kumminki kesätöissä koko päivän, joten ei olis ollu mitään järkeä lähteä sinne. Se kumminkin tuli minun Isän kyydillä sitten sieltä tänne sen isosiskon kanssa.
          Me oltiin joka päivä taas yhessä, kun se oli täällä - varsinkin itse juhannuksena oltiin koko päivä toistemme lähellä. Se polki meille sillon joskus aamulla ja lähti vasta seuraavana aamuyönä neljän aikaan, kun olin ehtiny kattoa elokuvaa sen kainalossa, käyny herättelemässä ranskalaisia sen kanssa ja juhlistettu juhannustaki ihan kunnolla - laitettiin yhessä lippukin salkoon. Se oli ylipäätään eka kerta, kun laitoin lipun salkoon, ikinä. Sillon aamuyöllä meistä räpsittiin salaa ainoat pusukuvatkin, joita ei oo ikinä koskaan julkastu missään. Salaista materiaalia siis, mutta silti olemassa.

Kun me oltiin oltu kuukausi yhessä, olin Englannissa kielikurssilla ja muistan, miten kerroin siellä ihan innoissani Karolle, Arjalle ja Eerikalle välitunnin aikana ja vastaukseksi sain pitkiä "Aww" -lausahduksia. Mie kerroin niille juhannuksesta ja kaikesta. Illemmalla sitte laitoin viestiäki sille viitaten meiän kuukausipäivään. En muista, sainko sinä päivänä vastausta, koska meidän yhteydenpito oli aika harvaa minun kielikurssin ajan - mie laitoin sille aina välillä viestiä ja aina, kun pääsin koneelle, kirjottelin sille kaikkea Facebookissa (esim. kysyin, mitä se haluaa tuliaiseksi ja lähetänkö sille korttia).

Me ei puhuttu ennen riparia. Mie kyllä yritin laittaa sille viestiä ja jutella Facebookissa, mutta se ei ollu paikalla sen suunnistusleirien ja -kisojen takia. Riparin maanantai-iltana se laitto mulle viestin, missä se kerto selvinneensä kottiin turvallisesti ja miten sillä on ollu melkonen meno viime päivinä, joiden aikana sen puhelimestaki oli ehtiny loppua akku, eikä laturia ollu mailla halmeillakaan. Ja se kerto myös, että sillä oli tärkeää asiaa, jonka se haluais heti minun riparin jälkeen sanoa, kun pääsen koneelle.



Tiistai 24. heinäkuuta. Päivä, jolloin ootin hermostuneesti viestiä, jonka sain just ennen, kun meillä alko riparilla oppitunti seurustelusta ja kaikesta seksuaalisuuteen liittyvästä. Se oli luvannu kertoa sen tärkeän asian ja totta kai mulla pyöri mielessä pahin - en nimittäin koskaan osaa odottaa mitään hyvää. Olin koko edellisyön pyöriny hermostuneesti sängyssä ja Emma, Jonna ja Pinja oli yrittäny rauhotella minua.
          Luin sen viestin vasta meidän oppitunnin jälkeen, jolla olin ehtiny intoilla siitä, miten onnellisesti seurustelen, koska se liitty päivän aiheeseen. Kun me oltiin kävelemässä päiväjuomalle (aka välipalalle), niin luin sen viestin ja juoksin samantien itkemään vessaan. Kaikki ei enää ollu niin pumpulisen onnellista, mitä se vielä hetki sitten oli ollu. Mulle tuli vessaan kaveriksi yks isosista, jonka oon tuntenu partion kautta jo ikuisuuden. Uskokaa tai älkää, se päivä kuuluu minun elämäni paskimpien päivien top kymppiin, eikä oo ihan senkään listan hännillä.

Eka ajatus järkevä ajatus sen jälkeen mielessä tais olla se, että ei kai minun pidä laittaa sille kiitoskorttia minun rippijuhlista, koska ehdin kutsua sen sinne. "Kiitos, kun jätit minut, etkä tullu minun rippijuhliin".
Oon sinänsä onnellinen siitä, että se tapahtu minun riparilla, vaikkakin riparista sillon tuli osittain huonolla tavalla unohtumaton. Mulla oli kuitenki riparilla niin uskomattoman paljon vahvoja ja ihania ihmisiä (ja lähinnä naisia, koska vaan pappi oli mies) ympärillä lohduttamassa minua, enkä sillon voinu jäädä makaamaan sängyn pohjalle päiviksi, mitä olisin varmaan kotona tehny. Me kirjoitettiin riparilla oppipäiväkirjaa, jossa oli yks kohdista, mihin piti aina kirjoittaa hyviä ja huonoja asioita päivästä. Voitte vaan arvata, mitä sen tiistain kohdalla lukee...

Syksyllä yritin puhua sille. Ihan vaan jutella kaikesta. Kysyä kuulumisia, ehkä siinä samalla kysyä jotain muutakin. En halunnu sitä takasi, halusin vaan tietää, miksi kävi näin ja mikä oli syy sille, koska en saanu pahemmin selitystä. Enkä saanu selitystä silloinkaan. Sen kerran jälkeen mulla ei oo tullu mieleenikään jutella sille oikeasti, vaikka haluaisin olla sen kaveri. Vaan kaveri. Kukapa ei haluais olla vieläkin puheväleissä ensirakkautensa kanssa? Mutta minkäs sille voi, jos toinen ei välitä edes kaverina, eikä halua olla missään tekemisissä.

Mulla sattuu ajatella sitä asiaa. Mulla sattuu, kun katon meistä tai siitä otettuja kuvia - varsinkin jos joku minun kavereissa oleva lisää kuvan siitä ja mie nään sen kuvan, vaikka se on estäny minut. Mulla sattuu, kun käytän sille Englannista tuomaa paitaa yöpaitana. Mulla sattuu, kun kuulen ees sen paikan nimen, missä se asuu. Mulla sattuu, kun näen tai kuulen yhestäkään sen nimisestä ihmisestä.
Mutta en silti halua sitä takasin, enkä sinänsä oo mitenkään katkera. Lähinnä minun rinnassa sattuu se menetys, koska se ihminen oli mulle joskus niin läheinen - jopa maailman tärkein ihminen jollaki hetkellä.
                  Mie en koskaan sanonu sille sitä. Sitä, että mie rakastin sitä. En koskaan. Enkä halua sanoa sitä sille vieläkään - "Hei, mie muuten rakastin sinua!". Jos mie joskus kuolen ennen aikojani, niin en halua, että kukaan minun kavereistanikaan menee sitä sille sanomaan. Mulle on ihan sama, tietääkö se, mutta ei sitä sille tartte erikseen kertoa. Eihän sillä oo sitä merkitystä, mitkä niillä sanoilla pitäisi olla.

Joskus vaan pitää muistaa se, että sitä ihmistä oon joskus rakastanu ja tuun aina tykkäämään jollaki tasolla, halusin tai en. Ja ei mulla oo mitään syytä mennä sanomaan siitä yhtään pahaa sanaa, koska siinä ihmisessä on niin paljon kaikkea, mistä mie tykkään, enkä halua tahrata meiän yhteisiä muistoja - se teki sen jo ihan itse niin hyvin.



But you didn't have to cut me off
Make out like it never happened and that we were nothing
And I don't even need your love
But you treat me like a stranger and that feels so rough
No you didn't have to stop so low
Have your friends collect your records and then change your number
I guess that I don't need that though
Now you're just somebody that I used to know

Miksi pitäisi?


Pitäisikö sitä joka päivä tunte olonsa kauniiksi ja onnelliseksi? Miksi mie joka yö nukun yksin omassa sängyssäni, tyhjässä huoneessa? Pitääkö sitä aina hymyillä ja esittää, että kaikki on hyvin - että mikään ei mättää? Eikö saa itkeä vähän aikaa ja purkaa pahaa oloaan itkupotkuraivareina? Miksi joku ei vaan tule ja ota korvista kiinni - tee sitä, mitä mie niin kovasti toivon? Miksi niiden oikeiden tunteiden näyttäminen ei oo sallittua? Miksi kaikki ihana tapahtuu aina unissa? Miksi kukaan ei kuuntele ja halua ymmärtää? Miksi mulle huudetaan, kun yritän kertoa itestäni itkun kanssa? Miksi mulla ei ole hyvä olla? Miksi sitä sanoo itelleen, että "Joojoo ei enää" ja silti? Miksi mulle käy aina näin?
Miksi sitä sanoo, että kaikki on hyvin, kun ei oikeasti ole?

lauantai 12. tammikuuta 2013

Ilta täynnä parhautta


Tänään oltiin siis juhlimassa Eevin kuuttatoista vuotta, jotka tuli täyteen jo viikko sitten.
Mie menin joskus puoli neljän aikaan Roosalle, jossa me laittauduttiin yhessä ja höpöteltiin kaikesta maan ja taivaan väliltä. Roosalla oli myös ihan hirveä vaatekriisi ja se ehti vaihtaa vaatteet niin monta kertaa, että en ees pysyny laskuissa mukana! Ja loppujen lopuksi se pääty alkuperäseen asuunsa... Päästiin kuitenki Comicoonki asti ajoissa syöpöttelemään aivan parhauksien kanssa. Puheenaiheet oli taas kaikesta maan ja taivaan väliltä ja ruoka oli hyvää - varsinki se jälkiruoka, koska kuka vois vastustaa suklaakakkua? :)

Oli muuten pakko ottaa minusta ja Pinjan omenasta kuvaa, koska sen kuoret mätsäs niin hyvin minun huulipunaan ja bleiseriin!

Miten teiän lauantai-ilta meni? :)

Tirppoja pakkasessa


En muista, oonko jo maininnu siitä, että aion kirjottaa minun kielikurssin hostperheelle kirjeen ja laittaa siihen mukaan juustohöylän ja suklaata, sekä kuvia Rovaniemen talvesta - en nimittäin usko, että ne on koskaan nähny vastaavanlaista talvea! Koska tänään on hirmusen kirkas pakkaspäivä, niin lähin tuonne ulos kuvailemaan parit räpsyt tästä ihanasta valkoisuudesta. Bongasin myös jonku linnun, josta kellään meiän perheestä ei oo hajuakaan, mikä lintu se on - jos siis tiiät, kerro!

Nyt mie alan kumminki aamupalalle ja kohta sitte Roosalle, ja sieltä sitte me mennään juhlistamaan Eevin synttäreitä Comicoon. Pitäkää hauska lauantai! :)