tiistai 2. huhtikuuta 2013

Ja taivas oli harmaa vaikka paistoikin


Meillä oli lastenkutsut Mikki-teemalla, josta kyllä lopulta muuntautu melkonen Minni-teema, sillä kermavaahosta - joka olikin vanillavaahtoa - tulikin vaaleanpunasta kirkkaan punasen värin sijaan. Myös kolmella neljästä oli punaset rusetit korvan vieressä meiän upeissa hattusysteemeissä, koska Jani halus olla vähän neiti, mutta Bare pisti vastaan. Kakussakaan ei pitäny olla päällä lakritsia, vaan marsipaania, mutta kas vain, nyt kävi näin - ei maistunu kauhean hyvältä, älkää kokeilko.

Oon myös eläny jotenki kunnon teinileffassa, onneksi sivuroolissa, mutta niinku Eevi sano, teinielokuvista pääsee vaan yli elämällä ne. Kirjastossa pyörähdin tunnin verran liukasteltuani näyttävästi ja uusin yhen lainan, jonka lisäksi sorruin lainaamaan kaksi nuottikirjaa ja yhden uuden Tove Janssonin kirjan. Musiikkikirjastossa törmäsin (en sentään kirjaimellisesti) kummalliseen mieheen, joka hoki tappavansa kaikki tuijottaessa koneen ruutua - se oli oikeasti pelottavaa, koska se vaan kuiskaili siinä "Tapan kaikki, sian verta joka puolella, kaikki kuolee" sillee tosi hämäräperäsellä äänellä, että lopulta siirryin suosiolla seuraavaan nuottihyllyvälikköön. Sain myös mielenkiintoselta huumehörhöltä tervehdykset bussiin noustessani. Ja värikkäät kirjeet laitoin taas menemään maailmalle. :)

Oli myös vartsu ja perinteinen kebabrullatiistai, mutta eniten nautin siitä, että saan laittaa just kohta nukkumaan - nukkuminen on nimittäin elämän top vitosessa nykyään!

ps. sie lukiolainen! mulla jäi kummittelemaan mieleen, että kukakohan sie mahdat olla, niin päästä minut tuskasta ja tuu ilmiantamaan ittes mulle - emmie pure, nielen vain elävältä :)

4 kommenttia:

  1. Okei ilmianto tulee varmaan lähipäivänä facebookin kaveripyynnön muodossa huiiiiii ii kunhan uskallan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jes hyvä kiva kiitos! kyllä sie uskallat :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. ai nou! eikö näytäkki jännältä :D onneks tässä on vaan se muokkaushommeli

      Poista