torstai 16. toukokuuta 2013

You're the one that I want


Vaikka tykkäänkin ihan hirveästi ihmisistä ja siitä, että saa olla niiden seurassa, niin nautin kuitenkin siitäkin, kun saan laittaa Anna Puun levyn soimaan täysillä, tanssia sieluni kyllyydestä (en tanssi julkisesti), ottaa valokuvia missä aurinko paistaa ikkunasta sisään, haaveilla ajatuksesta ulkona syömisestä (ois siellä oikeasti tarennukki syyä!) ja paistaa itelleen ruuaksi lihapullapyttistä ihan ilman mitään hassuja sipuleja.
          Vaikka sekin lopulta menis siihen, että isosisko tulee kotiin ja sulla tekee hirveästi mieli kertoa sille päivän kuulumisista, niinku peruskoulun viimisestä matikan kokeesta, josta tuli 10. Ja siitä ysienpäivään tehdystä videosta, pesäpallossa palloon osumisesta kahdesti ja onnistuneista harjotuksista ysienpäivän musiikkiesitystä varten. Ja siitä, että kävin kuvaamassa Äitin työpaikalla ihania pikkulapsia sen jälkeen, kun ne oli tanssinu vähän balettia. Ja siitä ja siitä ja siitä, mitä en sano ääneen kenellekkään (sanon kumminki). Kunnes se menis lopulta siihen, että et saakkaan laittaa ite lihapullapyttikseen ranskanperunamaustetta. 
Mutta huomenna on perjantai, eikä minua yhtään haittaa, että lähellä on ihmisiä, koska ne on ihan kivoja. :)

Nyt kuitenkin pitää alkaa pakkaamaan, koska lähen huomenna myös viikonlopuksi mettään ottamaan aurinkoa partiokämpän katolle! Pitäis myös ehtiä tehä yks toinenkin projekti huomiseksi loppuun ja yrittää ehtiä suihkuun, koska on ikävää sitten olla koko viikonloppu likasilla hiuksilla.
Ainiin ja matikkaa. Tilastomatikkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti