torstai 6. kesäkuuta 2013

Shave ass ja makeat naurut


Vuosi sitten tällä päivällä oli suuri merkitys minun elämässä. Tuntuu hassulta, että siitäkin on jo vuosi. Tänään tämä päivä ei kerro minulle enää mitään muuta kuin sen, että viikon päästä tiedän toivottavasti sen, minkä koulun oven avaan ensi syksynä. Ja ihan vain tämän päivän kunniaksi ostin 24 ruudun filmin, jonka melkein tarkoituksella laitoin ensin aivan väärin kameraan. Hyvä mie. Ehkä mie silti saan ihan kivoja kuvia sen lopun toivottavasti ei-valottuneelle filmille.

Jos meiän työnantaja tietäis, miten paljon me Jennin kanssa sanotaan päivän aikana "Oho" tai "Hups", niin me oltais varmaan saatu jo potkut, vaikka eka viikko onkin. Toisaalta minusta ekalla viikolla nuo sanat voi vielä hyväksyä, koska me vasta opetellaan kaikkea, eikä meiän työnantajakaan oo oikeasti niin pöhkö, etteikö tajua, että me tehdään virheitä, kun se niitä itekkin tekee. Ja on muuten maailman paras työnantaja, joka aina nauraa meiän jutuille ja höpöttelee ihan jotakin omiaan välillä - mutta ei se haittaa, se tekee työpäivistä vielä hauskempia. :)

Lotta (isosisko) muuten sai vihdoin ja viimein kortin, jonka takia aika modernin auton muotonen jäätelökakku tähditti meiän iltaa eilen. Oli muuten outoa olla Lotan kyyissä illalla. Tosi outoa. Eihän siihen päivään ole mullakaan enää ku muutama hassu vuosi. Se jos joku on outoa.

2 kommenttia:

  1. oho. sheiv ääs... hups! samppaliini kyllä on paras ja meki tietenki ;) ihana jätskikakku!!

    VastaaPoista