keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kriisien paketointia

 
Nyt paistaa aurinko, viisi minuuttia sitten satoi kaatamalla vettä. Luonto ei osaa oikein päättää, mutta en osaa miekään! Oon miettiny sitä hiusasiaa tähän mennessä paljon, mutten vieläkään osaa päättää, kummat haluan. Nyt lyhyet houkuttelee, vaikka eilen taas pitkät oli aivan täydelliset. Lähipiiri kannustaa leikkaamaan, mutta en silti oo varma. Miks tämmösen ihan pienenkin asian päättäminen on niiiiiiiiin vaikeaa? Maanantaikin lähestyy uhkaavasti. Koska Idolsin suhteen olen kielteisenpäätökseni jo tehny, niin pitäiskö nyt sitte jossaki oikeasti elää sillä yolo-asenteella, eikä vaan nössöillä? Miks oon aina ollu tämmönen arkajalka hiusten suhteen - terveisiä vaan ei-koskaan-hiuksiaan-värjänneeltä...
     
Tänään oli rehellisesti sanottuna elämäni rankin työpäivä - fyysisesti siis. Minun työnantaja oli jättäny mulle kaks pakettia haettavaksi postista ja mie sitte aattelin, että haenpa ne samalla, kun käyn ostamassa itelle kahvimaitoa. Päätin fiksuna ihmisenä kävellä ensin postista hakemaan paketit ja kävästä sitten vasta kaupassa, ettei maito hirveästi ehi lämmetä siinä kävellessä, koska ulkona oli kuitenki suht lämmin. Olin ihan idiootti. Paketit oli yhteensä puolet minun mitasta ja melkein voisin sanoa, että puolet minun painostaki! Postinainen vähän kattoki epäillen minua niitten kanssa ko lähin kävellen menemään, mutta mikäpäs siinä. Kaupassa sain onneksi kärryt avuksi, mutta entä sitten, kun niitä paketteja, joiden ympärille mulla hädin tuskin ylsi kädet, pitikin kantaa melkeinpä kilometrin verran läpi monien portaikkojen, liikennevalojen sun muiden. Mulla tuli puolessa välissä matkaa yks mummeli vastaan, joka vaan kysy: "Onko painavia?", nauro räkänaurua ja lähti pois. Siinä lämpötilassa ja semmosia raskaita paketteja kantaessa tuli hiki ja pitää myöntää, etten voimanaisena jaksanu kantaa niitä pysähtymättä. Elättelin jossain vaiheessa toivoa siitä, että joku vastaantulija haluais auttaa minua ajankulukseen, mutta ensimmäinen (ja viimeinen) auttaja ilmaantu 10 metriä ennen liikkeen ulko-ovea ja sekin oli nätisti sanottuna paljon katseltava vanhempi ulkomaalaisherra, joka ei tainnu tajuta englannistakaan sanaakaan, kun yritin selittää, että en enää tartte apua, kun oon menossa tuosta viereisestä ovesta sisään. Tuon jälkeen kädet täris aikalailla ja pelkän kahvinki, jota varten ostettu maito tietenki oli jo lämmintä, nostaminen teki jo tiukkaa...

Mulla on muuten yhenlainen diy-suunnitelma jo ajatuksissa, kunhan saisin sen tehtyä ja tännekin laitettua. Se vois olla aika loisto ajastettava postaus minun Berliinin reissun ajaksi, vai mitä mieltä ootte? :)

Onneksi raskasta työtä ja hiuskriisejä voi kohta pakoilla taas Carrien päiväkirjojen kanssa, kun voi lösähtää sohvalle ihailemaan näyttelijän täydellisiä hiuksia!

2 kommenttia:

  1. anna tyhmä! sun oikeesti pitäis mennä sinne idolsiin! ja leikkaa oikeesti lyhyet hiukset, ne sopis sulle ja kyllähän ne kasvaa :) älä oo nössö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuo idols tullee nyt vähän huonoon kohtaan elämää, niin jätän tällä kertaa välistä - katotaan sitte vuoden päästä uuestaan! ja alan pikkuhiljaa taipua lyhyiden hiuksien puoleen :) nössö olin jo syntyessäni ;)

      Poista