torstai 25. heinäkuuta 2013

Olen kokenut taivaan kahdesti


Kun päivät täyttyy elämästä, on vaikeaa muistaa, että niistä hyvistä hetkistä edes jonkun voisi jakaa teiänki kanssa. Mutta koska oon fiksu, voin ihan hyvin tehdä sen varttia vaille kaksitoista yöllä, kun isosisko nukkuu seinän takana ja vanhemmat fiilistelee lämmintä kesäiltaa naapureiden takapihalla.

Eilen meiän takapihalla fiilisteltiin. Niinku ehkä joku saattaa tietääkkin, mulla ei oo vaan ruottalainen sukunimi, vaan myös osa suvusta asuu länsirajan tuolla puolen. On aika harvinaista, että kyseiset ihanat ihmiset - tai tässä tapauksessa yksi ihana ihminen - saapuu kylästelemään meille, joten me juhlistettiin sitä hyvällä grilliruoalla. Jälkkäriksi olikin sitten tuon tällä hetkellä Ruususen lailla nukkuvan seinänaapurin loihtimaa limesitruunajuustokakkua. Oli vielä sitä paitsi lämmin päivä, joten siksi tuota pitääkin kutsua taivaaksi. Hyvä seura, hyvä ruoka, hyvä sää ja hyvä tunnelma. Taivas.
      Koska illemmalla tunnelma ei ollutkaan maailman paras, sillä joskus sitä huomaa ihan vahingossa ja ohimennen asian, jota ei olisi halunnut muistaa, sillä sen on muistanut jo jokaisena vuoden päivänä sitä ennen. Vuoden ajan. Onneksi paras ystävä ja santsikierros kakkua Carrien päiväkirjojen ja CSI Miamin kanssa voi nostaa mielialaa hurjasti - ihan vain sen takia, että joku on siinä sitä varten, että sen ajatuksen saa pois. Ettei tule itku, vaikka itkettää niin paljon. Tiiättekö te sen tunteen?

I think part of the reason why we hold on to something so tight 
is because we fear something so great won't happen twice.

Pitkään nukkuminen on aina hyvä vaihtoehto, jos ei huomioida sitä, että silloin suuremmalla todennäköisyydellä saat herätä hervottomaan kutitukseen haluamattasi ja juoda vähän turhan kauan aikaa pannussa seisonutta kahvia. Löllöily iltapäivällä kuuluu kuvioon, niinkuin sekin, että ollaan sitten hopun kanssa tekemässä kiharoita ja maalaamassa naamaa, että ehtii seuraavaa viikkoa koskeviin menoihin viimeistä kertaa. Jossain välissä ehkä löytyy aikaa ystävällekin ja tällä kerralla ehkä oli kyllä ja yllätysjäätelöhöpötykset oli jotain spontaania ja mahtavaa. Entäpä sitten taivas toisen kerran? Oh yes, please! Tällä kertaa fiilisteltiin tosiaan naapurissa kahden perheen voimin ja lisälapsen kera, mutta oli aivan parasta. On myös huippua huomata se, että miten paljon arvokkaammilta pienenä kuvatut höpötysvideot nyt tuntuu ja miten joku elokuva voi saada kolme niin erilaista lapsuudenystävää pysähtymään samalle sohvalle.

Ehkä tuntuu myös hyvältä, että toinen sanoo, että voi yrittää, mutta en osaa sanoa sitä vielä varmaksi.

2 kommenttia: