Päivä täynnä turhanpäiväistä rentoilua. Ai, että olenko avannut fysiikan kirjan? Höpöhöpö, parempi sen on olla kiinni (oikeasti avaan sen tämän postauksen tehtyäni ihan paniikissa...), että sitä voi nätisti silitellä. Ehkä tieto siirtyy sitäkin kautta.
Minusta on ihana herätä rauhassa ainaki melkein omaan tahtiin varsinki kymmenen tunnin unien jälkeen. Aamukahvi, hiusten pesu ja hyvän musiikin kuuntelua ilman kenenkään häirintää. Parhautta. Vaikkei mulla koetta ollukkaan, niin kävin kuitenki puol tuntia nököttämässä opon ja muutaman minun luokkalaisen kanssa kerraten omat kurssivalinnat, jotka saattaa vielä muuttua (ihmettelen siis suunnattomasti tätä ideaa), jonka jälkeen hiippailtiin Juulian kanssa sinne Comicoon syömään ja purkamaan kaikki omat salaiset ajatukset toiselle. Okei, ei ihan, mutta puhuttiin kaikesta (sen huomaa varmaan siitäkin, että perinteiset ruokakuvat jäi ottamatta) ja olo helpottu huomattavasti, kun saa asioita sydämeltään pois. Niinku oli tarkotuski, käytiin vielä kuvaamassa keskuskentällä kysymyspostauksen vastausvideopostaus (kamala nimihirviö) ja vaikka muutamia teknisiä ongelmia ilmaantuki, selvittiin me aika hyvin. Vaikka yks pikkupoika veteli siinä vieressä ties minkälaista rallia ja ylimääräsiä huutelijoita näin jälkikäteen on saanu editoia mukavasti pois (hävetkää). Koska puolen tunnin mittasen videon kuvaaminen on rankkaa ja viileässä ilmassa ehittiin jo palellakkin, niin oli ihan mukava tulla kotiin juomaan kuppi kahvia ja vaan lösähtää koneelle (tänään sitä ruutuaikaa on kertyny jo ihan liikaa...).
Päivän järkyttymysannos tuli myös täyteen, kun Äiti käveli kotiin ja laitto tänään julkassun Cheekin levyn soimaan kajareista ja alko laulamaan sen mukana. Siis meiän Äiti. Ja Cheekiä. En varmaan ikinä toivu tästä. Pienen kivunlievytyksen sain kuitenki, ko jatkoin uudesta neulepaidasta nauttimista - se on punainen, pehmeä, Lindexiltä ja maksoi 19.95 euroa. Ei paha, ei paha. Vähän niinku eilinen elokuvaki: ei ollenkaan paha. Tai no elokuva oli kyllä tarinaltaan aika synkkä, mutta elinikäisiä traumoja en saanut ja pidin kyllä kovasti, vaikken kyllä elokuvan aiheesta sinänsä pidä, mutta se onnistu koskettavasti kuitenki kertomaan siitä. Ehkä sen takia, että se on suurimmaksi osaksi totta. Siis Tumman veden päällä.
Nyt olen kuitenkin kahden vaiheilla - fysiikan kirja vai nuortenilta. Ehkä ensimmäistä voisi siirtää taas ihan vähän. Emmie kuitenkaan niin huono oo, etten vähemmällä lukemisella läpi pääsisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti