keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Ystävä ja herkkä kahvihetki


On olemassa ystäviä ja ystäviä. Ystävien kanssa voit keskustella niitä näitä, käydä elokuvissa yhdessä, kertoa salaisuuksia ja viettää aikaa yhdessä ja muuta yhtä mukavaa. Ystävät ovat jotain niin paljon enemmän. Ne on niitä, joitten kättä voi puristaa kärsimyksestä, yrittää tarjota bussikyydin siinä onnistumatta, kiistellä siitä, onko joku kuva hyvä vai ei, nauraa hassuille sattumille, istua kahvilassa muistamatta, mistä hetki sitten keskusteltiin ja keskustella kaikesta - ja kun minä sanon kaikesta, tarkoitan myös kaikkea

Jos joku uskaltaa väittää, että yläasteelta lähtiessä kaveriporukka ei muutu mitenkään, ei selvästikkään ole vielä sieltä lähtenyt. Voin sanoa, että se muuttuu - joidenkin kanssa matka jatkuu ja jotkut ennen kovinkin hyvät ystävät voivat pudota kelkasta pois. Joidenkin kanssa jutut aina nähdessä jatkuu siitä, mihin ne viimeksi jäivät ja toiset on niitä, joiden kanssa on väkisin erossa, mutta yhteydenpito jatkuu melkein samalla tavalla. Se jos joku kuitenkin on varmaa, että vanhojen ystävien kanssa voi aina mennä kahville - kyllä sitä aina löytyy. 

Jos et ole vielä tavannut Eeviä, kuvissa voit nähdä hänet (en ole nimennyt kakkupaloja Eeviksi). Voisin kirjoittaa Eevin kanssa tutustumisesta pitkät liirumlaarumit, mutta onneksi voin kiteyttää tarinan lyhyestikkin: tutustuttiin seiskaluokalla noin parissa viikossa ja ruvettiin hetken mielijohteesta kaappikavereiksi, joka saattoi olla kohtalokas päätös molemmille. Me ollaan jollakin tavalla erottamattomia, vaikka tiet onkin erkaantuneet kesäkuun ensimmäisenä päivänä tänä samaisena vuonna. Mutta tämä ei ole tarina meistä. Tämä on vain ilmoitus siitä, kuinka me olimme Eevin kanssa tänään lempparikahvilassani - Eevi oli ensimmäistä kertaa - ja vietimme ehkä päivän parhaimman hetkeni (aamun tanssitunti tulee hyvänä kakkosena, mutta kuitenkin selvästi kakkosena). 

Mutta kun kerran on puhetta ystävistä, niin saanko jo luvan hehkuttaa sitä, miten näen entistä porukkaani (ainakin suurinta osaa siitä) koko viikonlopun ajan Norkulla isosleirillä. Pa-ras-ta. Mie niin tuun menettämään hermot siihen, kun Lumi ja Vilma ei pääse yhteisymmärrykseen, Pinja vaatii alasänkyä ja se yksi nimeltämainitsematon koputtelee meidän oveen toisen nauraessa perässä kävelevänä. Ja se perässäkävelevä tulee niin ottamaan Pinjan puhelimen ja piilottamaan sen jonnekin. Tai mistä sitä tietää, eihän me kuitenkaan eletä enää niinkuin silloin. Mutta jos joku ruudun takana olevista sattuu tulemaan samalle leirille, niin mulle saa tulla puhumaan ja olemassaolostaan saa ilmoitella jo nyt. Minä kun niin pidän siitä. :)

4 kommenttia:

  1. oih, asiaa ♥ oot ihananana

    VastaaPoista
  2. voi ilmottaa samal lailla ko meitsi olemassaolostaan ja blogisi lukemisesta leirillä :3 terkuin tiiät kyllä kuka hihii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo no onhan se "anna mie muuten luen sinun blogia" on ihan jees tapa ilmottaa :D

      Poista