tiistai 5. marraskuuta 2013

Aina nopein pannukakku



Hernekeittopäivinä kuuluu syödä pannukakkua. Vaikka Sooloilua sanookin, että silloin kun kaikki menee päin mäntyä, tulee paistaa pannukakku, voi minun mielestäni pannukakun paistaa silloinkin, kun kaikki on hyvin (siis oikeasti hyvin, jos tiiätte, mitä tarkotan). Pannukakkua paistetaan kaksi peltiä - siinä tietyllä kummallisella pellillä, millä ei tehdä mitään muuta. Kun ne on paistettu, ne leikataan tietyn kokoisiin palasiin ja laitetaan punaiseen astiaan esille. Se on aina punainen, eikä pannukakut voi olla missään muussa astiassa esillä, kuin punaisessa (tajusin hetki sitten, että samaa punaista astiaa käytetään grilliruokien esillelaittamiseen, kammottavaa). Jokainen saa syödä aluksi kaksi palasta sitä joko itsetehdyn omenahillon tai ruotsalaisen vadelmahillon kanssa - jos nyt joku on saanut aikaiseksi puristaa sen äklömakean vadelmahillon siitä putkilosta siihen tiettyyn lasipurkkiin, jonka kansi vain on kiinni ilman mitään (me kun ei missään nimessä voida ostaa muovipurkeissa olevia helposti käytettäviä vadelmahilloja). Jos enemmistö päättää, vadelmahillo on ja pysyy kiinni ja pannukakulle tulee omenahilloa, ja jos on oikein reipas, niin voit ottaa kolmannen palan. Uunista tullut pannukakku tulee syödä yöpaita päällä ja sen kanssa pitää juoda kylmää maitoa muovimukista - yhdestä sellaisista vanhoista IKEAn muovimukeista, tiedättehän (tai mistä minä tiedän, onko ne IKEAn, en ole tutkinut)? 

Niin. Pannukakkua syödään iltapalaksi ja jos sitä jää yli, sitä syödään nopeimmat syövät hitaat -tekniikalla jokaisen muunkin mahdollisen tilanteen sattuessa.
Ja uskokaa pois, minä olen aina nopein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti