maanantai 18. marraskuuta 2013

Mutta kattojen yllä on kaunista


Jaksamiseni on tällä hetkellä täysi nolla. Minun pitäisi ehkä tällä hetkellä olla lukemassa ruottia, koska en vain osaa. Koeviikkokin alkaa huomenna kuntotestien muodossa jo kello kahdeksan (kuka kuntoilee kello kahdeksan - tai ylipäätään liikkuu?!). En voi edes syyttää väsymyksestäni täysikuuta, sillä se oli ja meni muutama päivä sitten, kun minä en saanut viime yönä unta. Minä pyörin, käänsin kylkeä monesti ja vääntelehdin.  En saanut unta ja tässä sitä ollaan. Silmäpussini roikkuvat kainaloissa asti, mutta pakko jaksaa eteen päin. Meinasin nukahtaa matikan tunnillekin ja mieleni teki ehkä oikeasti elämäni ensimmäisen kerran lintsata. (Mutta tuota en sanonut ääneen, enkä kirjoittanut teille). Osaan silti hymyillä ja naurukin on herkässä näin maanantaisin, mutta nyt en jaksa. 

Laittakaa nyt hyvänen aika ne valot jo kiinni, silmiäni särkee.

Kuvisluokkaa - jonka ikkunoiden läpi kuvat ovat otettu - tulen kaipaamaan, sillä en sinne kovin herkästi seuraavassa jaksossa astele. Ne isot ikkunat, hyvä porukka ja mahdollisuus olla luova kouluaikana! Seitsemän lukuainetta on varmasti harmistuttava kokemus, mutta minkäs teet, kun ahdat kuvislinjan kolmeen vuoteen. Tyhmä minä, fiksu päätös. Ja sitten pitäisi muka muuttaa Turkuun, ja pyh!

Teetä ja nukkumaan. Ruotsi voi varmasti odottaa vielä huomiseen.

4 kommenttia:

  1. Laittakaa nyt hyvänen aika ne valot jo kiinni, silmiäni särkee.


    JOOO

    VastaaPoista
  2. muuta turkuun!! asun täällä ja vaikka suomen persereikänä paikkaa mainostetaankin niin mun mielestä iha kiva paikkXD tilaa luovuudelle on!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oot jo toinen turkulainen tällä viikolla, joka yrittää saaha minut muuttamaan sinne (tai sitten se yksi ja sama, mistäpä minä tiedän). turkua mietin oikeasti vasta kolmen vuoden päästä, mutta saa nähä... ja missäpä paikassa ei voisi olla luova? luovuus on kovin suhteellista :)

      Poista