Ja mie oon väsyny. Eilisen yön nukuin kapean kerrossängyn alasängyllä kylki kyljessä Lumin kanssa, koska maailma on julma paikka. Toisella puolella Pinja ja Vilma tekivät samoin. Tunnelma oli aika tiivis, mutta silloin vain tuntui siltä, vaikka aamulla päiviteltiin sängyn ahtautta kahdelle - toisaalta, kyllähän me riparilla neljästäänkin (ei tosin me samat neljä) siinä nukuttiin. Tai ainakin yritettiin. Joskus tapahtuu asioita, joita ei olisi kuvitellut tapahtuvan ja sitten kun ne tapahtuu, ei haluaisi niiden loppuvan. Mutta jos toivoo liikaa, ne loppuu yhtäkkiä kesken kaiken, ennen oletettua loppumista. Isosleiri oli muutenkin liian lyhyt. Meillä oli hauskaa, henkevät keskustelut saunassa ja ulkona hyppiminen mietityttää. Niin ja tykkäsinhän mie muutenki.
Perhosia mahassa. Se on paras tunne - niin hallitsematon ja odottamaton, joka saattaa hetkessä laittaa sinut itkemään (ainakin melkein). Ja joskus saatat kävellä ympäriinsä ihan vain sen vuoksi, että voisit törmätä. Mutta koska niin tapahtuu vain romanttisissa elokuvissa, sitä ei tapahdu minulle. Minä tiedän, ettei sitä tapahdu minulle. Haluaisin kirjoittaa joskus onnellisena blogiini: "En ole ihan ensimmäinen valinta koskaan, mutta jotenkin hassusti on käynyt niin, että olen hiljattain alkanut seurustelemaan". Mutta en ole. Minulle ei ole käynyt niin hassusti. Tai on, mutta se tapahtuu vain unissani. Perhosistani en luovu silti.
Joskus näytän kalalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti