sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Anteeksiantava tonttu


Päivän voi aloittaa monella tapaa, mutta minä taisin aloittaa sen vähän väärin - makoilemalla sängyssä vielä puoli tuntia heräämisen jälkeen ärsyyntyen toisen toimista ihan turhaa, sillä ei ollut oikeasti mitään, mistä ärsyyntyä. Tällaisetkin hommat voi hoitaa monella tapaa, mutta itselle ehkä paras vaihtoehto oli lähteä suihkuun, syödä kunnon aamupala ja juoda aamukahvi, jonka jälkeen pyysin anteeksi. En halua tehdä asioista ongelmia, mutta kuka tahansa, joka on lukenut filosofian aineeni otsikolla "Miten ajattelen?" (sain siitä muuten kiitettävän, olen niin onnellinen) tietää, että teen sitä satunnaisesti huomaamattani ihan liian nopean - joskus ihan liian hitaan - ajatuksenjuoksun takia. Olen pahoillani niin monesta asiasta, mutta harvoin osaan sanoa sen yhden sanan tarkoittaen sitä. Osaan kuitenkin antaa anteeksi toiselle, vaikkei hän sitä pyytäisikään. Ehkä aina ei pitäisi. Minä silti annan.

Olen myös tänään tonttuillut punaisessa pipossani Lotan ja Peten avustuksella - hiipinyt ikkunoiden takana postilaatikkojen läheisyydessä vieläpä lahjan kanssa. Olen myös kovasti taas halunnut olla noita, kun päädyin katsomaan Harry Potter ja Feeniksin kilta -leffan eilisen HP 7 osa 2 jatkoksi. Tonttu, noita, ihan sama. Minä kuitenkin teen vielä ällöttävän makean kupposen kaakaota kermavaahdolla ja minivaahtiksilla. Onhan nyt sentään joululoma. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti