torstai 26. joulukuuta 2013

Jouluinen suklaa-karpalokakku


Meillä tehtiin tänä vuonna ekaa kertaa ikinä kakku joulupöytään, koska äiti bongas jostain ohjeen, jonka toteutuksesta minä ja Lotta saatiin vastata - toinen kun osaa tehdä paremmin pohjia ja toinen on mestari täytesössäysten kanssa. Aattelin ilahduttaa nyt teitäkin tällä ohjeella, jos vaikka jouluherkut sattuikin jo loppumaan ja on tekemisen puute siinä samalla! :)

 Ainekset 
Pohja: 100 g taloussuklaata / 50 g voita / 2 kananmunaa / 1 dl sokeria / 1½ dl vehnäjauhoja / ½ dl  tummaa kaakaojauhetta / 1 tl leivinjauhetta / 1 tl vaniljasokeria
Täyte: 6 liivatelehteä / 220 g (n. 4 dl) karpaloita / 1½ dl sokeria / 1 tl vaniljasokeria / 250 g (n. 1 purkki) maitorahkaa / 2 dl vispikermaa / 2 rkl vettä

Ohjeen mukaan kakun päälle laitettaisiin karpaloita, mutta koska en ole hirmunen marjojen ystävä (vadelma, mustikka ja mansikka on poikkeuksia totta kai), sulatin loput taloussuklaalevystä ja tein siitä lumihiutaleita jäädyttämällä suklaan uudelleen.

 Pohjan ohje 
1  Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisijaltaan 24 cm) pohjan ja reunan väliin. Voitele vuoan reuna.
2  Sulata suklaa ja voi kattilassa (muista sekoittaa!).
3  Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita erilliseen kulhoon kuivat aineet ja vaniljasokeri.
4  Sekoita jauhoseos ja suklaa-voiseos vuorotellen munasokerivaahdon sekaan.
5  Kaada taikina vuokaan ja paista 175°C uunin alatasolla n. 15 minuuttia.

 Täytteen ohje 
1  Pane liivatelehdet kylmään veteen likoamaan
2  Soseuta kohmeiset karpalot ja mausta sose sokerilla ja vaniljasokerilla.
3  Lisää rahka ja vaahdotettu kerma karpalososeeseen.
4  Kuumenna vesi ja liuota puristetut liivatteet nesteen joukkoon.
5  Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla sekoittaen. 

Lopuksi sitten täyte kaadetaan ja tasoitetaan jäähtyneen pohjan päälle, peitetään vuoka kelmulla ja annetaan hyytyä jääkaapissa yön yli. Sitten koristelu ja voilà, valmis kakku tuhottavaksi! :)

2 kommenttia:

  1. Oi vitsi, kuullostaa herkulliselta, en tosin ikinä oo saanu mitään onnistumaan noiden liivatelehtien kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no mie en oo ees ikinä ite kokkeillu, ko mulla on tuo lotta, joka tekee ne hommat aina :D

      Poista