keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Älä säikähdä, jos kävelen vastaan


Kyllä mie tahtomattaniki tiiän, missä sie liikut. On vaan olemassa ihmisiä, jotka huomaa väkijoukosta haluamattaankin ensimmäisenä. Ei minun tartte kääntää ko vähän päätä, niin yllätät minut sinun läsnäololla tuosta vaan ja sitten nolottaa, että ees katoin sinne päin. Varsinkin, jos katseet kohtaa ja käännän pääni liian äkkiä pois - vaikutan sillon tuijottajalta, vaikka sitä en kuitenkaan tee. Ja jos et oo siellä, mie huomaan senki. Kyllä mie tiiän, ettet sie minua missään huomaa, mutta sitte ko sanon sananki ääneen, hämmennyt siitä, että oon ihan siinä vieressä. Vaikka ollaanki niinku mitään ei oliskaan koskaan tapahtunu, kyllä me molemmat taidetaan tietää se tosi asia, että juoksen vieläki karkuun, vaikka oonki siinä. Haluan kumminki, että tiiät, ettemmie sinua jahtaa - vaikka ootkin ihminen, joka on toinen niistä, jotka saa minut aina nauramaan, ko haluaa ja ihminen, jonka kanssa ehkä toivoisinki olevani jokasen hetken. Elämä jatkuu, vaikka sinun hymy oiski mulle enemmän ko minun sulle. Kunhan et vaan anna sen hymyn loppua.

Toisinaan kysyn iteltäni, miksi hemmetissä olin niin taliaivo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti