Jos oisin kliseinen partiolainen, jonka mielestä paitamerkkien ompelu on maailman parasta puuhaa, en ois nyt tässä kirjottamassa teille. Välttelen nimittäin ehkä sen hienoimman merkin ompelua eli vasta käydyn YSP-koulutuksen (eli medialähettiläskoulutuksen eli semmosen partiolaisen, jolla on koulutus partiosta puhumiseen medialle) tunnusmerkki. En kuitenkaan oo semmonen, että oisin koskaan nauttinu moisesta näpräämisestä ja jokaisen uuden merkin ompelu on tuskaa. Joskus on vaan pakko. Pakko ois myös pakata huomenna alkavalle tahille, joka tänä vuonna on Tervolassa. Sinne lähtee bussi aamulla armottoman aikasin ja joskus mietin, miten paljon voikaan rakastaa jotain harrastusta, että uhraa lauantain pitkät unet sen vuoksi (muistaako joku vielä, miten sanoin siitä, mitä ei-partiossa ja partiossa olevat menettää?). Mutta on ihan huippua, että pääsee taas partiokavereiden sekaan ja näkkee vähän kauempaakin kavereita vaihteeksi!
No, partio ei oikeastaan liity yllä näkyviin kuviin vaan äikän kotiläksyyn - pittää viikonlopun aikana kattoa joku elokuva, joka on vaikuttanu itteensä, ja palauttaa se sillä tavalla mieleen. Mie oon elämäni aikana kattonu hullun lailla elokuvia, eikä yhen elokuvan päättäminen ollu mitenkään helppoa. Pitkällisen pohdiskelun ja punniskelun kahen välillä päädyin kuitenki Remember Me -elokuvaan, jota kyllä suosittelen lämpimästi (kolmas vaihtoehto ois kyllä ollu Tumman veden päällä, mutta meiltä ei sitä löydy, niin sitä ei voitu nyt laskea mukaan). Ja sitte mie itkin. Itken aina tuon elokuvan jälkeen, koska se on oikeasti niin vaikuttava. Sisältää hienoja elämän viisauksia, joista yhden aion jakaa tähän loppuun, ennen ko pannukakkua täynnä olevan mahani kanssa pakkaamaan rinkkaa.
Whatever you do in your life will be insignificant,
but it's very important that you do it, because nobody else will.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti