keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Sweet melody doodeli-doo


Kaks viimistä päivää oon varmaan (en oo varma, valvoinko vuosi sitten kirjailijakansiota tehdessä) ekoja kertoja elämässäni oikeasti valvonu myöhään tuskastellessa koulujuttuja - maanantaina enkun essee ja runotehtäviin vastaaminen, eilen historian esitelmä soul-musiikista. Rehellisesti sanottuna oon hurjan väsyny, eikä ainakaan tällä hetkellä jaksa hymyilyttää, koska jouduin heräämään ihan liian aikasin suihkuun (eilen en vaan yksinkertasesti ehtiny hyppiä sinne) ja oon nukkunu muutenki tosi vähän - ei sillä, ettenkö saisi nukuttua, aikaa nukkumiselle ei vaan ole. Sitä paitsi huomenna alkaa koeviikko ja mulla vieläkin vähän pelottaa kemia, mutta onneksi siihen ehtii lukea vähän pidemmän aikaa. Oon aatellu, että voisin taas vaihteeksi panostaa koeviikkoon.

Vaikka nyt saattaaki kuulostaa siltä, että mulle tulee burnout tai että minun elämä on hirveän kiireistä, totesin eilen äitin pitämän partiolaisten laululeikki-illan jälkeen, että oikeastaan teen kamalan paljon asioita, mistä ite tykkään ja jos joku ei enää kiinnostakkaan, aika karsii sen lopulta pois. Jos multa ois kysyny puoli vuotta sitte, mitä ajattelen siitä, ettei mulla ens syksynä oo oikein enää mitään - vartsun vetäminen loppuu, nuorisovaltuuston kausi on ohi (enkä hae uudestaan), alan kuviskoulussa tekemään päättötyötä... - oisin varmaan tuntenu suurta tyhjyyttä, vaikka nyt tajuankin, että alan keskittymään niihin asioihin, mistä oikeasti tykkään ja mille haluan antaa aikaa (ei sillä, ettenkö tykkäis meiän vartsusta nyt tai että nuvajutut on ihan kakkoja tai että oon niin onnellinen, että vihdoin alan pääsemään kuviskoulusta pois reilun kymmenen vuoden jälkeen).

Onneksi kuitenki kaiken tämmösen kiireen ja pohdiskelun keskellä oon ehtiny juosta myös mutkan kirjastossa, josta en ikinä löyä mitään ekalla kerralla ko katon jotaki hyllyä, missä kirjan pitäis olla, ja tehny kollaasia minun mielihyvän aiheista johonki tutkimukseen. Muutenkin hullun mukavia asioita tapahtuu, vaikken pääsisikään päiväksi Helsinkiin, mutta joskus pitää vaan tyytyä juomaan aamukahvinsa kotona.

Nyt on vaan ehkä vähän niinku pakko mennä föönaamaan hiuksia. Vihaan aamulla suihkussa käymistä arkipäivinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti