perjantai 28. maaliskuuta 2014

Värikkäitä sateenvarjoja taivaalla


Minusta tuntuu, että oon vieläki maailman huonoin ihminen lukemaan kokeisiin. Aattelin jotenki, että nyt koeviikolla panostan enemmän ja oikeasti luen - niinku lukion ekalla koeviikolla tein paniikissa - mutta eilen äikän tehtävien (meillä ei ollu koetta, vaan kirjotettiin tekstejä sen sijaan) jälkeen aattelin hetken istua koneella ja alkaa sitte lukemaan historiaa. Oikeasti päädyin kattomaan myös vähän Frendien 8. tuotantokautta (loppusuora häämöttää!) ja sitten vasta illalla paniikissa yritin alkaa selaamaan muistiinpanoja läpi. Sinne meni ainaki siihen kokeeseen panostaminen, vaikka uskoisin, että koe meni silti ihan hyvin (vissiin mie sitte oon niitä ihmisiä, jotka Pinjan mukaan kattoo vaan kirjan kantta ja imee siitä kaiken tiedon). 

Tykkään kuitenki koeviikoista, koska sillon mulla on yleensä aikaa - kokeet loppuu viimeistään kaheltatoista, jonka jälkeen saattaa olla pohjatunti. Tänäänki kävin kokeen jälkeen palauttamassa valokuvauksen kurssin itsearvioinnin, partiotoimistolla puottamassa laulukirjoja postiluukusta sisälle ja Emmin luona juomassa hyvää teetä ja syömässä minidonitseja (päätin perjantain kunniaksi ruokkia opiskelijaa).

Huomenna otan suunnakseni päiväksi Sodankylän huivikaulaisena ihmisenä, koska meillä on Lapin Partiolaisten piirin kevätkokous. En oo aikasemmin ollu piirin kokouksissa, joten on jännittävää nähä, millasta siellä on. Lisäksi tuntuu ihan mahtavalta, että pääsen vihdoin esittäytymään suuremmalle joukolle ihmisiä partion medialähettiläänä ja mahollisesti ihan minun tehtäviin kuuluviin hommiinki. 

ps. oonko jotenki kamalan epänuorekas, jos minusta Kodin Kuvalehdessä on aina kivoimmat kuvat?

2 kommenttia:

  1. Olipa hämmästyttävän samaistuttava postaus :--D mulla on just samanlainen suhde koeviikkoihin, kävin viime viikolla ekaa kertaa piirin virallisessa kokouksessa (YSPinä) ja Kodin Kuvalehti on just hyvä ;)
    yyh haluan takas yspikurssille en oo nähny melkein kettään teistä sen jälkeen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha vähänkö jännä! mutta ei se oo sulla ko hypätä junaan ja tulla kans vierailemaan rovaniemellä! kyllä me emmin kanssa sinut majotetaan ;)

      Poista