torstai 28. elokuuta 2014

Elämässä on niin monta kerrosta eri värejä


Jos nyt jotakin, niin mulla oli vaikeuksia pittää itteni erossa yheltä vihkotelineeltä Suomalaisessa Kirjakaupassa, koska ne vihkot oli vaan niiiiiiiin ihania ja miehän oon tunnetusti vihkoaddikti - onneksi Iida pongahti hyllyjen välistä ja huomautti niiden hinnasta, että ois tullu huono omatunto, jos sellaiseen oisin sortunu (ostin kyllä yhen tarpeellisen vihon silti ja oon onnellinen siitäki). Ja jos pittää vielä sanoa jotaki muuta, niin oon viime päivinä tehny radikaalin muutoksen aamutoimiini ja tunkenu naamaani meikkipussistani vaan ripsaria, mikä on tuntunu eka hassulta, mutta keskiviikkona kotiin tultua peiliin kattoessa tuli semmonen tunne, että kai mie ihan nätiltä näinki näytän. Partiosyksyki on alkanu ja oon erityisen innoissani kaikesta. Eka aattelin, että mulla ei ois partiossa mittään hommia, mutta niinko äiti mulle jakso jankuttaa, kyllä sitä hommaa syksyn käynnistyessä löytyy! Oon myös onnistuneesti kaverilta lainannu ja alottamaan lukemaan tuota kirjaa, mitä kaikki on hehkuttanu. Vanhojen mekon ettiminen on kuitenki tuskaa, mutta helpottava tieto on se, että pari kumminkin löytyy.

Jos nyt jotain ihan oikeasti tärkeää, niin oon osallistunu SLL:n #kutsumua-haasteeseen Instagramissa. Oon aika onnellinen, että uskalsin. En oo koskaan tehny semmosta julkista "kiusaamiskaapistatuloa", vaikka oon tännekin monesti siitä meinannu kirjottaa (mutta jos kirjottaisin, niin kukapa minua uskois?), mutta nyt kumminki kirjotin kuvatekstiin sen, että minua on koko peruskoulun ajan kiusattu. Haaste on siis itteä henkilökohtasesti lähellä, koska ei jumalauta onhan se kiusaaminen ihan perseestä. Mutta en tiiä, pitäiskö siitä kirjottaa ihan kokonainen postaus?

maanantai 25. elokuuta 2014

Arvoisat kuulijat, villasukat ovat syysiltojen pelastus


Viikonloppu alko Nooran läksiäispippaloilla. Jotenkin tulee vähän haikea tunnelma, ko miettii, että se tyttö on tänään lähteny vaaaaaaltavan meren toiselle puolelle ja sitä näkee seuraavan kerran vasta vuoden päästä. En osaa käsittää sitä vielä kunnolla, mutta jossaki vaiheessa arjen noorattomuus iskee ja lujaa. Perjantaina oli kuitenki kivaa! Siellä oli pitsaa, hamppareita, jäätävän kokosia muffinsseja ja vadelmilla ja mustikoilla USAn lipuksi koristeltu kakku sekä ainekset smoreseihin, joita söin ekaa kertaa kynttilöillä liekitettyinä. Me laulettiin Singstariaki kunnon porukalla, mikä tais olla vikatikki omalta osuudelta, koska illalla minusta ei meinannu kuulua ennää mittään muuta ko köhimistä. Siinä hetkessä elämä oli kuitenki huoletonta ja hauskaa. 


Nuo haikeatunnelmaiset läksiäiset oli oikeastaan minun viikonlopun kohokohta, koska lauantaina lähettiin koko perheen voimin mummin miesystävän mökille perinteisille rapujuhlille (= kaikki muut paitsi mie syö rapuja yhtenä iltana). Mie olin koko viikonlopun melkosen köhänen ja nuutunu, joten muiden kanssa juttelun sijaan luin viikonlopun aikana Tumman veden päällä, mikä oli kyllä loistava kirja. Oon ollu kolme viikkoa tässä samassa räkätaudissa ja alkaa pikkuhiljaa tympiä, että aamusin saa piellä sormia ristissä, että josko lähtis ääntä ja illalla saa puolestaan toivoa, etten kuole yskään. Sunnuntaina kuitenki kasasin vielä itteni siihen kuntoon, että pystyin ja jaksoin mennä heti kotiin tultua meiän partiosyksyn alotukseen suklaakakkukekkereille, joiden jälkeen ei kyllä vähään aikaan tee mieli yhtään minkäänlaista suklaakakkua.

torstai 21. elokuuta 2014

Nainen, joka minusta on tulossa


Jos päivästään käyttää noin 210 minuuttia ennakkoluulottomasti toiselle palveluksen tekemiseen, voi yllättyä positiivisesti. Siitä voi syntyä jotain, mikä voi kestää pitkääkin sillä 210 minuutin pohjalla. Maanantaina mie tartuin minun kummitädin haasteeseen ja otin kouluun mukaan vierailemaan kanadalaisen Tatianan, kummitädin vanhan luokkakaverin tytön, joka sai maistaa suomalaisena ja ilmasena kouluruokana tosi suomalaista ruokaa - verilättyjä (mitenpä alat selittämään hienosti englanniksi, että blood pancakes ei sisällä ihmisverta, eikä me oikeasti olla mitään vampyyrejä...). Kaikesta selvittiin ja pakko kyllä myöntää, että sain tutustua aivan ihanaan (ja ihan hemmetin kauniiseen) ihmiseen, jonka luota Torontosta saatan joskus löytää itteni turistina. Harmittaa vaan, että näin myöhään tutustuttiin, ko kaks viikkoa ne on kumminki täällä ollu ja tiistaina lähtivät pois. Joskus on siis ihan hyvä vaihtoehto sanoa kyllä ja tarttua tilaisuuteen, joka voi olla outo - vaikka se olis sitte täysin tuntemattoman tytön kanssa päivän viettämistä.

Ihanan kanadalaisen, täydellisen musiikin (kiitos MU1 tekee mieli kuunnella repeatilla Coldplayn The Hardest Partia, mikä on aika hyvä) ja neljästä kaheksaan koulupäivän lisäksi olleiden killerikuviskoulupäivien lisäksi oon käyny kahvilla Lidian kanssa ja saanu autokyytejä monenmoisilta ihmisiltä. Oon myös tajunnu, millanen ihminen mie oon ja millanen minusta on kasvamassa - sellainen nainen, joka rakastaa suomalaista designea (vaikka se onkin kallista) ja voisi ihan helposti pukeutua juhlatilaisuuksiin Marimekon Unikko-kankaasta tehtyyn klassisen tyylikkääseen kotelomekkoon. Tätä tukee aikalailla se, että ostin taas kauniit ja isot korvikset, tällä kertaa Kate Hulkkosen ja Paula Kourin suunnittelemaa YO ZEN -designea kaikessa ihanuudessaan. Rakkautta. ♥

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Runonlausujien katsomo oli täynnä



Wanhat markkinat on jotain, missä on vaan pakko käyä. Oon huomannu, että vuosi vuodelta ostelen sieltä vähemmän tavaraa, mutta silti söpöt kojut on pakko kierrellä ja nyt tänä vuonna ja viime vuonna oli myös hyvää musiikkia, mitä on ihan must käyä kuuntelemassa. Tällä kerralla sai vielä näppärästi musiikinkurssin konserttikäynnin tästä, vaikka just tästä bändistä onkin sattuneista syistä haastavaa alkaa kirjottamaan minkäänlaista arvostelua (varsinkin kun matkassa oli oikeasti bändin - tai oikeastaan järjestävän tahon - puolesta teknisiä ongelmia). Lumin kanssa tuli kyllä poikkeuksellisesti perinteisten lakujen lisäksi osteltua muutaki - Marimekon kankaista tehtyjä pussukoita ja punaset kynäkorvikset (mulla taitaa olla heikkous söpöihin korviksiin). Coffarissakin tuli pyörähdettyä mutka, mutta kyllä tämän päivän tärkeimmät kahvit on nyt illalla, kun äitin nimipäivän juhlistukseksi pöytä täyttyy taas vieraista.

Huominen vähän jännittää! Mulle tullee kouluun mukkaan (ilmeisesti) saman ikänen tyttö Kanadasta, jota en oo koskaan nähny. Joskus suhteet ja tuttavuudet vaan käytetään hyväksi ja tää tyttö, jonka kanssa puhun huomenna vaan ja ainoastaan englantia (ilmeisesti). Niin monta asiaa, mitä mie en vielä tiiä, mutta huominen sen tytön kanssa voi selittää kaikki vielä mysteeriset asiat. Jännittää silti! :)

lauantai 16. elokuuta 2014

Syksy se on kumminkin



Eilen oli yks parhaimmista nuortenilloista, missä oon ollu. Meillä oli riparitapaaminen siellä ja oli kyllä ihanaa nähä rippilapsia, vaikka niiden kanssa laulaminen ei tehny hyvää yskälle, joka ei tunnu vieläkään helpottavan. Illat on pahimpia. Vaikka muuten syysillat on ihania. Niin, syysillat. Syksy on sillon, kun pihlajiin tulee niitä oranssinpunaisia marjoja, joita pojat pienenä puhalteli hiuksiin (niihin, jotka nyt tahtoo kovasti punertua, mutta yritän vastustaa!). Sillon, kun mulla on pakkomielle vaihtaa Facebookin profiilikuva mustavalkoiseen kauniitten kesävärien säihkymisen sijaan. Joten niimpä me ollaan tänään kuvailtu Pinjan kanssa. Sen lisäksi oon käyny pikasesti sanomassa Kaisalle kaupungissa hei ja syömässä churroja, joita ei kohta enää saa. Huomenna sitten suuntaankin taas erin ihanan tyttösen kanssa Wanhoille markkinoille, jotka kans kertoo siitä, että on syksy. Kyllä, se syksy on nyt ihan varmasti täällä. Ja kymmenes poika toden sanoo.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Yskänlääkehuuruisen ajatuksia

Disneyn klassikkopiirretyt on aivan mahtavia. Niissä on niin loistavia ääniä ja juonia, että ei voi muuta ko nauraa, vaikka onhan ne kuitenki niin hellyyttäviä, että tullee kunnon nostalgiapurkaukset aina niitä kattoessa.

Jos oikein haluaa tehä jotaki ja yrittää tosissaan, voi onnistua. Niinko mie pikkuhiljaa alan onnistumaan kunnolla kahella käellä pianon soittamisessa - vaikkaki vaan yhessä laulussa, mutta kuitenki. Alku se on seki!

On väärin, että joku ihana tyttö joutuu käymään koulussa 111 kilometrin päästä joka päivä, koska asuntoa ei vaan tunnu löytyvän opiskelijalle ei sitte millään. Onneksi se kaunis syksytyttöni ehkä pian muuttaa kumminki tänne. Säädökset on silti tyhmiä opiskelijoita kohtaan.

Päivä on oikeasti ihan kiva alottaa matikalla, koska saa kunnolla aivojumppaa ja sen tietyn opettajan kursseilla on niin rentoa, että voin vaan laskea menemään välittämättä sen höpinöistä siinä seassa. Ah, ihanaa olla fiksu lapsi!

Vanhojen mekon värin päättäminen voi olla yllättävän haastavaa, mutta yllättävämpää on se, mitä väriehotuksia oma pieni mieli alkaa ehottelemaan ja miten hyvältä ne kuulostaa, että on melkein pakko toteuttaa. 

Bloggaaminen on ollu tärkeä osa elämää jo yli neljä vuotta (en kyllä silti muista ikinä blogin synttäripäivää...) tässä samassa osotteessa, jossa edelleen pysytään, vaikka se hassu onki. Viime aikoina bloggaamisesta erossa oleminen on kuitenki tuntunu paremmalta ko väkisin vääntäminen. Pahalta on kuitenki tuntunu lukijoiden väheneminen silmissä - siinä tunteessa muistin kuitenki sen, miksi oikeasti bloggaan: oman mielenkiinnon vuoksi, enkä suoraa muita miellyttääkseni. Se on viime aikoina unohtunu ja tuntuu ihan hassulta, että otin hulluna paineita siitäki, että kahen viikon riparin ajaksi on pakko ajastaa postattavaa, ettei paikka hiljene. Pitäis olla ihan okei olla joskus hiljaaki. Jos tää kuulostaa siltä, että oon lopettamassa tai lähtemässä tauolle, ootte ymmärtäny väärin - yritän vaan hahmottaa sitä, mitä blogiltani haluan ja oon viime aikoina ollu menossa väärään suuntaan.

Oon viimisen viikon aikana nukkunu enemmän ja pitäny säännöllisemmästä unirytmistä kiinni, mikä on ollu minun väsymykseen nähden perfecto. Väsymys on kyllä johtunu osittain flunssasta, josta parantumista nukkuminen on kyllä varmasti auttanu.

Neloskurssin äikän ope on kivempi, mitä ootin (kauhutarinoita ko on kuultu...), mutta jos kurssin lopulla itken millanen se on, antakaa anteeksi.

Titanicin kannella viimisenä soitettu virsi oli kaunis. Just oikea varmasti siihen hetkeen, vaikka onhan se vaikea sanoa, että miltä niistä ihmisistä on siellä sillon tuntunu. Se on silti kaunis - paitsi minun flunssaäänellä kymmeneltä illalla laulettuna.

Tuntuu hassulta, miten lukiossa en oo löytäny samalaista porukkaa, mikä yläasteella oli - porukkaa, jonka kanssa juteltiin aktiivisesti koulun ulkopuolellaki ja tunnettiin kuuluvamme yhteen samalaisten ajatusten ja kiinnostusten takia. Lukiossa on porukka, muttei se tunnu samalta (eikä tietenkään oo sama, samalaista ei voi koskaan löytää, tiedetään), mutta tuntuu, että tää on irtonainen, vaikka oon tiiviimmän perässä. Joskus tuntuu että hukun, vaikka onhan nääkin hienoja ja ihania ihmisiä.

Oon päättäny, että yskän voi voittaa. Tällä hetkellä en oo vielä saavuttanu voittoa, mutta vielä joku päivä!

Kalenterin kansien tuunaaminen on vaikeaa. On tosi hankala päättää joku kuosi, mikä näyttää todennäkösesti kivalta vielä vuoden päästäki. Vielä vaikeampaa on, jos löytää kaks potentiaalista kuosia, jotka ei sovi yhteen, mutta niiden väliltä päättäminen on vaikeampaa ko alunperin niiden molempien löytäminen.

maanantai 11. elokuuta 2014

Elämä voittaa ja korvilla kuulee Taivaslaulua

Kun elää viikon lähes kuurona, sitä oppii ymmärtämään kamalasti sitä olematonta aistia. Oon ollu kamalan kärttynen ja turhautunu koko viime viikon loppuajat, mutta tänään, kun oon saanu kuuloaistini takaisin - kiitos maailman parhaimman lääkärin - oon hymyilly ko naantalin aurinko (paitsi sillon, kun kuulin millanen mekkala meiän koulun aulassa on - sitä en kuurona kaivannu). Elämääni helpottamaan on myös tullu yskänlääke, minkä tänään kävin ostamassa reseptin kanssa apteekista hetkeä ennen ko Eevin kanssa nähtiin ja syötiin nutellalla kuorrutettuja churroja ja lättyä (rakastan Sampparilla olevaa Ranska-teemamarkkinoita tai mitä ikinä ovatki!). Kotiutin myös tänään kauniin sinisen lompakon kulahtaneen vaaleanpunaisen tilalle - vaikka vaaleanpunainen lompakko lähtee, vaaleanpunaisuus säilyy kynsissä - joita en enää ikinä anna Lotan lakata kymmenen aikaan illalla väsyneenä hänen mielensä mukasesti, sanokaa minun sanoneen. Elämä ei ehkä silti oo vielä ihanaa, mutta ainakin siihen on kuulunu niitä kauan kaivattuja ääniä ja Taivaslaulua. Sanotaanko vaikka näin, että elämä tuntuu helpottavan ja voittavan. :)

Huikeasta kuvasaldosta voitte ehkä päätellä, että kuvauskunto on vielä vähän hukassa niinko kuvattavat asiatki, mutta syksy on tulossa, joten kyllä tää tästä! Rakastan syksyä tänä vuonna ehkä enemmän ko koskaan ♥ 

perjantai 8. elokuuta 2014

Fly me to the moon

Oon alottanu kakkosvuoden lukiossa. Itkeny, yskiny keuhkoja ulos ja syöny hyvää grilliruokaa vielä ko voi. Oon jutellu ylisosiaalisessa WhatsApp-ryhmässä ja räkiny niin paljon, etten ymmärrä, mistä tätä limaa vielä oikein riittää. Oon jutellu uudelle luokkakaverille, moikannu vanhoja ja toivottanu kavereita tervetulleeksi Tylypahkaan. Elämässä oon tykänny parillisuudesta enemmän. Sitten oon myös ostanu uusia kirjoja, puhunut olemattomalla äänelläni ja porissu menemään. Yrittäny aamulla ajaa mopolla, josta on loppunu akku ja laittanu punasta huulipunaa kaikessa kiireessä. Oon soitellu opiskelijaterveydenhuoltoon ja käyny lääkärillä. Istunu oppitunneilla ja juonu kahvia toisen lukion ruokalassa. Soluttautunu joukkoon.

Oikeasti mulla on viime päivät vituttanu ihan suunnattomasti. Oon sunnuntaista asti ollu melkosessa röhässä, eikä tää tunnu oikein helpottavan. Kaiken lisäksi mulla on ilmeisesti myös silmätulehus, joten käytän nyt siis nenäsumutetta ja korva- ja silmätippaa. Korvatippojen avulla yritän saaha minun kuulon takasi ja on oikeasti ihan mielettömän turhauttavaa, ettei kuule toisten puhetta melkein yhtään. Koulussa on ihan tuskaa, kun kaikki hälisee niin paljon ja pitäis keskittyä yhen puheeseen ja meiän perheen ruokapöytäkeskustelut on varmasti mielettömän kiinnostavia, mutta en kuule niistä sanaakaan, koska kaikki mitä syödessä kuulen on jäätävä rouskutus minun pään sisällä ko pureskelen ruokaa. Blogikin on stressannu kovan parantumisen yrittämisen ohella, mutta en oo jaksanu ottaa tästä hommasta paineita ja keskittyny enemmän siihen parantumiseen. Toivottavasti se ei oo teitä haitannu kamalasti.

Piti lähteä Pelloonkin esittelemään partiota, mutta eipä sitte lähetä, kun köhitään keuhkot pihalle peiton alla. Nönnönnöö. Oisin saanu ensimmäisen oikean edustustehtävänkin ja oisin päässy käyttämään sitä uutta paitaa, mutta EI. Sairaudet tulee aina väärään aikaan.

maanantai 4. elokuuta 2014

Jumalan elämyslapset


Viimisimpiä kolmeatoista päivää ei voi oikein sanoin kuvailla. Parempaa porukkaa ei ekaa kertaa isosena olevalle ois voinu tulla, joten oon mielettömän kiitollinen. Aivan ihanat lapset ja huippu työporukka, joka loppuleiristä vähän muuttu, kun muutamat alko sairastua. Paljon musiikkia, jalkapalloa ja hienoja hetkiä, leiriolympialaisvoitto, ukkosta vaellusyönä ja naurua aiheuttavia lausahuksia - me kuulema yhen yön vaelluksen jälkeen mentiin kotiin, vaikka leiriä jatkuki vielä monta päivää leirikeskuksessa. Tuntuu nyt ihan hassulta olla oikeasti kotona. Eilen me selvittiin ihmeellisesti (bussifirman takia) vartti myöhässä messuun, missä meiän kuulu avustaa ja esiintyä. Työntekijöille jaettiin vielä hymyjä naamalle, ko saatiin lukea leiripalautteet. Oon aika sanaton. Ja väsyny. Ja harmittaa, koska meiän rippilapset päätti järjestää tälle päivälle piknikin, jonne en päässy, koska oon maannu tänään kipeänä kotona. Voihan ne viimiset lomapäivät näinki viettää. Mie silti rakastan rippileirejä. Tuntu kyllä niin siltä, että Jumala tietää, missä minun kuuluu olla. ♥

lauantai 2. elokuuta 2014

Rakkaimpaa haastetta tälle blogille

Postaa palkinto blogiisi. Kiitä bloggaajaa, joka antoi palkinnon sinulle ja linkkaa takaisin hänen bloginsa. Kirjoita yksitoista satunnaista faktaa itsestäsi. Vastaa nimeäjäsi yhteentoista esittämään kysymykseen ja aseta yksitoista kysymystä sinun ehdokkaillesi. Nimeä yksitoista bloggaajaa, joille haluat tämän palkinnon antaa. Ilmoita ehdokkaillesi, että olet nimennyt heidät.

Tästä jo useamman kerran kohdalleni langenneesta kuuluisasta yhdentoista haasteesta tai Liebster palkinnosta kiitos kuuluu tällä kertaa Lauralle. Tulipa tässä mieleeni, että oon jo aikaisemmin postaillu minusta ties minkälaisia faktoja, joista ainaki mulla naurattaa tuo viime kesänä tullu 38 faktan video, missä mulla on vielä lyhyet hiukset - ne on kyllä kasvanu niin hurjaa vauhtia takasi, että huh huh!

 1  Jos aloitetaan vaikka siitä, että mulla on selvästi joku fiksaatio ruokakuvien ottamiseen, koska niistä minun kamera täyttyy, vaikka en niitä postailiskaan (ehkä joskus pitäis tehä ruokakuvapostaus ihan vaan nälkäisten ihmisten kunniaksi?). Koko minun valokuvailuhommakin on oikeastaan alkanu niiden ottamisesta, joten oon siis pidemmän aikaa aiheuttanu turhautumisenpuuskia sillä, etten oo antanu kenenkään koskea niiden ruokiinsa, ennen ko oon kuvannu niitä. Nykyään saatan kyllä yhä useammin olla niin nälkänen, että muistan kameran vasta ruoan syömisen jälkeen (apua!).

 2  En oo koskaan kattonu Disneyn Hiidenkirnua ja Miekkakivessä -leffoja, vaikka ne onki kuulema kunnon klassikoita. En oo varmaan koskaan oikein tajunnu niiden olemassaoloa, eikä nyt kamalasti minun prinsessaleffojen katteluilta oo ollu mielenkiintoakaan niille. Ehkä ne pitäis kuitenki kattoa, vai?

 3  Oon järjestelmällisyysfriikki (ja perfektionisti, mutta sen nyt kaikki varmaan tietääkin), jonka takia oon pienempänä jo alkanu aakkostamaan meiän elokuvia ja kirjotin niistä käsin myös aakkosjärjestyksessä olevan listan. Nyt sitten, kun meille hommattiin telkkarikaappihyllykkö, johon elokuvat laitettiin nätisti laatikkoon, nautin suunnattoman paljon enemmän siitä, että pääsin taas aakkostamaan meiän leffat (ja tällä kertaa sillee, että ne on helppo pitää aakkosjärjestyksessä) ko siitä, että meillä on hieno hylly.

 4  Tykkään kamalasti kaikkien listojen kirjotteluista! Muutenki esimerkiksi muistiinpanojen kirjottaminen on minun lempparitapa opiskella, koska pääsen a) kirjottamaan käsin, mistä tykkään b) sommittelemaan sen tekstin siihen paperille c) tekemään mahollisesti myös listaa jostain asiasta. Teen myös kaikenlaisia listoja esim. sillon, kun oon lähössä jonnekki ja pakkaan.

 5  Oon kauhean empatiakykynen ihminen ja saatan helposti itkeä siksi, että jollaki läheisellä menee niin huonosti. Tää varmaan selittää sitäki, miks itken elokuvissa helposti - asetun vaan jonku hahmon asemaan ja tunnen suurta myötätuntoa, vaikka koko homma ois vaan keksittyä.

 6  Mulla on ikävä kielikurssille! Tuntuu ihan hullulta, että siitä on jo kaks vuotta aikaa. Harmittaa vähän, että suurimman osan kanssa niistä ihmisistä ei tuu pidettyä yhteyttä, mutta oon hurjan ilonen, että oon tänäki kesänä kumminki nähny Eerikaa ja Riikkaa! Ehkä joku kerta pitäis kokoontua kaikkien kanssa alas, on ne niin ihania ihmisiä kumminki. Kauhea ikävä, apua!

 7  Hoen tosi paljon lausetta "Mulla ärsyttää", mikä on alkanu ärsyttää minun ympärillä eläviä ihmisiä - tai joskus ne oikeastaan vaan nauraa sille, eikä minua enää oteta kamalan tosissaan, jos sanon niin.

 8  En kamalasti (tällä hetkellä) fanita mittään tai kettään, enkä kamalasti ymmärrä "julkkisten" ihailun perään, mutta täytyy kyllä sanoa, että oisin aivan hullaantunu, jos näkisin Aamukahvilla-blogin Henriikan in real life, koska se ihminen vaikuttaa niin symppikseltä ja ihailtavalta, että mie romahan!

 9  Oon jännittäjätyyppiä! Muistan, ko monta kuukautta ennen kuvislinjan pääsykokeitaki heräsin vaan keskellä yötä, koska olin nähny painajaisia niistä ja pelkäsin, etten pääse sinne (ihan turhaa selvästi). Tällä hetkellä jännitän tulevaa riparia (tai siis postaushetkellä käynnissä olevaa riparia), koska oon ekaa kertaa isosena, enkä varmaan muista yhtään mittään, mitä koulutuksessa on opetettu!

 10  En oo koskaan ollu mikkään kauhean liikunnallinen ihminen. About 12-vuotiaaksi asti harrastin kilpalaskettelua, mikä jäi sen takia, että ois pitäny lopettaa muut harrastukset, koska kisaaminen meni totisemmaksi. En kuitenkaan oo koskaan vihannu liikuntaa, vaan yleensä oon niitä, jotka liikunnan tunneillaki on ollu aktiivisimpina hyppimässä ja pomppimassa.

 11  Jos joku asia saa minut automaattisesti pahoinvoimaan, niin se on tupakka ja sen haju. Muistan, ko pienenä isin työpaikalle mentäessä aina siinä kerrostalon ulko-ovella kävin haistamassa sitä tupakkapaikkaa (en tiiä miksi) ja sanoin nenää pidellen hyi

 Miten päiväsi on mennyt? 
Tää (tiistai)päivä on menny tosi hyvin! Aurinko paistaa kerranki kunnolla ja on ihanan lämmin. Näin Lidiaa aikasemmin pitkästä aikaa ja oli aivan huippua ilmastoimattomuudesta huolimatta. Niin ja pelattiin korttia ja söin kesän ekan oikean vohvelijäätelön, jonka takia seikkailtiin jopa Prismalle asti. :)
Tämän kirjottamisesta on tosin vähän aikaa, mutta uskosin, että tää riparipäiväkin on menny ihan hyvin!

 Kenelle ihmiselle soittaisit yöllä paniikissa? 
Äitille tai isille totta kai, koska nehän on elämän supersankareita ja paniikinlievittäjiä! Tietenki riippuu vähän paniikista - jos mulla on itkuparku ihan muuten vaan, niin varmaan häiriköisin Eeviä tai Pinjaa, mutta ihan oikean hädän ja paniikin iskiessä näppäilisin hätänumeron.

 Jos tulisin kylään, mitä tarjoaisit minulle? 
Varmaan kahvia tai teetä sinun maun mukkaan ja ehkä jotain keksejä tai suklaata, jos meiltä vaan löytyy (useasti ei löydy, koska meillä on melkosia makeanpersoja ihmisiä). Tarjoaisin myös ehkä tosi kiusaantuneen hetken sinun elämälle, koska olisin niin hämmentyny, että kukamitämissämiksimitähäh

 Missä päin Suomea haluaisit asua ja miksi? 
Nyt vai tulevaisuudessa? Tällä hetkellä oon tyytyväinen Rovaniemeen, koska tää on ollu ainaki mulle hyvä paikka kasvaa ja täällä on tällä hetkellä elämä. Puhuinkin vasta siitä jollekin, miten en ossaa oikein kuvitella itteäni asumassa Etelä-Suomessa, vaikka toisaalta opiskelujen kautta semmonen nuoruuteen kuuluva mahollisuus mulle tarjoutuuki. En kuitenkaan haluais jäähä esim. Helsinkiin loppuelämäkseni, vaan haluan kuitenki asua Lapissa, vaikka mikä ois.

 Mikä on lempikirjasi ja miksi? 
Koska oon ikuinen romantikko ja tykkään lukea kaikkea ihanaa, niin pakko kai se on myöntää, että Jane Austenin iki-ihana Ylpeys ja ennakkoluulo on minun kestosuosikki, jos vaan yks kirja pitäis valita. Jos kokonaisen kirjasarjan saa sanoa, niin J.K. Rowlingin Harry Potterit on rakkautta.

 Millainen olisi unelmien päiväsi? 
Unelmien päivä ois kevät- tai kesäsunnuntai, jollon sais nukkua niin pitkään ko haluaa (ja herätä poikaystävän kainalosta, jos semmonen sattuisi löytymään), syödä munia ja pekonia aamupalaksi kahvin kanssa kaikessa rauhassa, kun luen aamun lehden (...tai pelaan pasianssia...), eikä maanantaina tarttis herätä mihinkään. Päivällä sitten näkisin minun parhaimpia kavereita vaikkapa kahvin merkeissä, kävisin elokuvissa, lukisin kirjaa ja illalla syötäis hyvää ruokaa meiän perheen kanssa yhessä. Illalla voisin tehä vaikka spontaanin reissun jonnekin, että nukahtaisin onnellisena jonnekin hyvään paikkaan. Niin ja varmaan se kans ois kiva, että hiukset ois kiharalla ko unelma, eikä tulis vaatekriisiäkään, enkä heräis finni keskellä naamaa!

 Hauskin juttu lapsuudessasi? 
En nyt tiiä, onko tää hauskin juttu, mutta Lotalle tuli heti siltä tätä kysyessä mieleen se, kun ehkä maksimissaan kolmevuotiaana minun sedän häissä maljapuheen päätteeksi kilisteltäessä tokaisin ihan pokkana ja vilpittömästi "Kippis ja kulaus, elämäni munaus!". Tiiä sitte, mistä tuommosenki fraasin oon pienempänä bongannu!

 Kuka tietää sinusta ne pahimmatkin salaisuudet? 
Pinja. Ehottomasti se hupsu tyttö, joka on ollu minun elämässä kohta seitsemäntoista ihanaa vuotta ja eläny minun kanssa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Lapsuudenystävä, naapuri, paras kaveri, luokkakaveri... Voisin kirjottaa kokonaisen postauksen siitä kyhnöttäjästä, jolle vaan on helppo kertoa kaikki - on aina ollu!

 Minkä asian haluaisit tehdä juuri nyt? 
Syödä vohveleita tai mansikoita suklaassa dipattuna! Tai ehkä vohveleita, joiden päällä on mansikoita ja sulaa suklaata? Noh, ainaki tiiän, mitä teen riparin jälkeen. 

 Jos saisit valita, haluaisitko osata lentää vai hengittää veden alla? 
Oi, lentäminen! Vaikka mulla korkeanpaikankammo onki, niin se ois niin paljon siistimpää ko joku veden alla hengittäminen. Paitsi jos tippuu.

 Miksi juuri sinun blogia pitäisi lukea? 
Miksi kenenkään blogia kannattaa lukea? Ihan vaan mielenkiinnosta ja vapaa-ajan kuluttamisen kannalta varmaan, jos kiinnostaa tämmöset höpinät kaikessa vaaleanpunaisuudessaan. En tiiä sitte, miksi pitäisi, koska eihän kenenkään oo pakko. :)

Aattelin eka, että oisin haastanu jonku tähän, mutta koska on niin hyvä sää, en malta ennää kauempaa istua sisällä ja toivon, ettei muutkaan kamalasti sisällä istuis tekemässä blogihaasteita. Siksi jätän nyt välistä ja toivon vaan, ettei kukkaan oo kuumeessa sisällä ja ois palavasti halunnu tämmösen itelleen urakaksi! :)