Fly me to the moon

Oon alottanu kakkosvuoden lukiossa. Itkeny, yskiny keuhkoja ulos ja syöny hyvää grilliruokaa vielä ko voi. Oon jutellu ylisosiaalisessa WhatsApp-ryhmässä ja räkiny niin paljon, etten ymmärrä, mistä tätä limaa vielä oikein riittää. Oon jutellu uudelle luokkakaverille, moikannu vanhoja ja toivottanu kavereita tervetulleeksi Tylypahkaan. Elämässä oon tykänny parillisuudesta enemmän. Sitten oon myös ostanu uusia kirjoja, puhunut olemattomalla äänelläni ja porissu menemään. Yrittäny aamulla ajaa mopolla, josta on loppunu akku ja laittanu punasta huulipunaa kaikessa kiireessä. Oon soitellu opiskelijaterveydenhuoltoon ja käyny lääkärillä. Istunu oppitunneilla ja juonu kahvia toisen lukion ruokalassa. Soluttautunu joukkoon.

Oikeasti mulla on viime päivät vituttanu ihan suunnattomasti. Oon sunnuntaista asti ollu melkosessa röhässä, eikä tää tunnu oikein helpottavan. Kaiken lisäksi mulla on ilmeisesti myös silmätulehus, joten käytän nyt siis nenäsumutetta ja korva- ja silmätippaa. Korvatippojen avulla yritän saaha minun kuulon takasi ja on oikeasti ihan mielettömän turhauttavaa, ettei kuule toisten puhetta melkein yhtään. Koulussa on ihan tuskaa, kun kaikki hälisee niin paljon ja pitäis keskittyä yhen puheeseen ja meiän perheen ruokapöytäkeskustelut on varmasti mielettömän kiinnostavia, mutta en kuule niistä sanaakaan, koska kaikki mitä syödessä kuulen on jäätävä rouskutus minun pään sisällä ko pureskelen ruokaa. Blogikin on stressannu kovan parantumisen yrittämisen ohella, mutta en oo jaksanu ottaa tästä hommasta paineita ja keskittyny enemmän siihen parantumiseen. Toivottavasti se ei oo teitä haitannu kamalasti.

Piti lähteä Pelloonkin esittelemään partiota, mutta eipä sitte lähetä, kun köhitään keuhkot pihalle peiton alla. Nönnönnöö. Oisin saanu ensimmäisen oikean edustustehtävänkin ja oisin päässy käyttämään sitä uutta paitaa, mutta EI. Sairaudet tulee aina väärään aikaan.