keskiviikko 13. elokuuta 2014

Yskänlääkehuuruisen ajatuksia

Disneyn klassikkopiirretyt on aivan mahtavia. Niissä on niin loistavia ääniä ja juonia, että ei voi muuta ko nauraa, vaikka onhan ne kuitenki niin hellyyttäviä, että tullee kunnon nostalgiapurkaukset aina niitä kattoessa.

Jos oikein haluaa tehä jotaki ja yrittää tosissaan, voi onnistua. Niinko mie pikkuhiljaa alan onnistumaan kunnolla kahella käellä pianon soittamisessa - vaikkaki vaan yhessä laulussa, mutta kuitenki. Alku se on seki!

On väärin, että joku ihana tyttö joutuu käymään koulussa 111 kilometrin päästä joka päivä, koska asuntoa ei vaan tunnu löytyvän opiskelijalle ei sitte millään. Onneksi se kaunis syksytyttöni ehkä pian muuttaa kumminki tänne. Säädökset on silti tyhmiä opiskelijoita kohtaan.

Päivä on oikeasti ihan kiva alottaa matikalla, koska saa kunnolla aivojumppaa ja sen tietyn opettajan kursseilla on niin rentoa, että voin vaan laskea menemään välittämättä sen höpinöistä siinä seassa. Ah, ihanaa olla fiksu lapsi!

Vanhojen mekon värin päättäminen voi olla yllättävän haastavaa, mutta yllättävämpää on se, mitä väriehotuksia oma pieni mieli alkaa ehottelemaan ja miten hyvältä ne kuulostaa, että on melkein pakko toteuttaa. 

Bloggaaminen on ollu tärkeä osa elämää jo yli neljä vuotta (en kyllä silti muista ikinä blogin synttäripäivää...) tässä samassa osotteessa, jossa edelleen pysytään, vaikka se hassu onki. Viime aikoina bloggaamisesta erossa oleminen on kuitenki tuntunu paremmalta ko väkisin vääntäminen. Pahalta on kuitenki tuntunu lukijoiden väheneminen silmissä - siinä tunteessa muistin kuitenki sen, miksi oikeasti bloggaan: oman mielenkiinnon vuoksi, enkä suoraa muita miellyttääkseni. Se on viime aikoina unohtunu ja tuntuu ihan hassulta, että otin hulluna paineita siitäki, että kahen viikon riparin ajaksi on pakko ajastaa postattavaa, ettei paikka hiljene. Pitäis olla ihan okei olla joskus hiljaaki. Jos tää kuulostaa siltä, että oon lopettamassa tai lähtemässä tauolle, ootte ymmärtäny väärin - yritän vaan hahmottaa sitä, mitä blogiltani haluan ja oon viime aikoina ollu menossa väärään suuntaan.

Oon viimisen viikon aikana nukkunu enemmän ja pitäny säännöllisemmästä unirytmistä kiinni, mikä on ollu minun väsymykseen nähden perfecto. Väsymys on kyllä johtunu osittain flunssasta, josta parantumista nukkuminen on kyllä varmasti auttanu.

Neloskurssin äikän ope on kivempi, mitä ootin (kauhutarinoita ko on kuultu...), mutta jos kurssin lopulla itken millanen se on, antakaa anteeksi.

Titanicin kannella viimisenä soitettu virsi oli kaunis. Just oikea varmasti siihen hetkeen, vaikka onhan se vaikea sanoa, että miltä niistä ihmisistä on siellä sillon tuntunu. Se on silti kaunis - paitsi minun flunssaäänellä kymmeneltä illalla laulettuna.

Tuntuu hassulta, miten lukiossa en oo löytäny samalaista porukkaa, mikä yläasteella oli - porukkaa, jonka kanssa juteltiin aktiivisesti koulun ulkopuolellaki ja tunnettiin kuuluvamme yhteen samalaisten ajatusten ja kiinnostusten takia. Lukiossa on porukka, muttei se tunnu samalta (eikä tietenkään oo sama, samalaista ei voi koskaan löytää, tiedetään), mutta tuntuu, että tää on irtonainen, vaikka oon tiiviimmän perässä. Joskus tuntuu että hukun, vaikka onhan nääkin hienoja ja ihania ihmisiä.

Oon päättäny, että yskän voi voittaa. Tällä hetkellä en oo vielä saavuttanu voittoa, mutta vielä joku päivä!

Kalenterin kansien tuunaaminen on vaikeaa. On tosi hankala päättää joku kuosi, mikä näyttää todennäkösesti kivalta vielä vuoden päästäki. Vielä vaikeampaa on, jos löytää kaks potentiaalista kuosia, jotka ei sovi yhteen, mutta niiden väliltä päättäminen on vaikeampaa ko alunperin niiden molempien löytäminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti