torstai 13. marraskuuta 2014

Music is a flash in me



Eilen oli kauan odotettu ja paljon jännitetty (oon ehkä pahin jännittäjä, jonka ikinä tiiätte) keikkapäivä - huomisesta eteen päin keikkapäivät on vähän erilaisia. Meillä oli kuitenkin sen soul & funk -musiikinkurssin keikka Kauppayhtiöllä. Piti tehä miljoona asiaa soundcheckin ja roudailun (ja pure burgereiden syömisen) jälkeen ennen keikkaa, muta lopulta päädyin Eeville jakamaan girl problemseja. Minun kädet vaan tärisi ennen keikkaa, enkä voinu keskittyä mihinkään, mutta loppujen lopuksi kaikki tais mennäkki ihan hyvin. Tunnelma oli ainaki aivan loistava, yleisöstä löyty mulle tärkeitä ihmisiä ja meillä kurssilaisilla oli hullun hauskaa - ehkä hauskempaa ko viime vuonna, mikä tuntuu aika hassulta, koska koko kurssi oli sillonki aivan mahtava (harmittaa ko se on taas ohi)! Puoli yhentoista aikaan kotiin tullessa oli aika onnellinen olo. Kiitos hovikuvaaja-Annin (klick Annin blogiin!), mulla löyty kamerasta 577 kuvaa tuolta, joiden läpikäymiseen menee ehkä ikuisuus, jota mulla ei tällä hetkellä oo niille antaa. Muutaman kuva on kuitenki parempi ko ei mitään? :)

Jos jotakin kiinnostaa kuunnella, niin tästä klikkaamalla pääsee kuuntelemaan meiän keikan biisilistan alkuperäisversiot! Mulla oli soololauluna You Might Need Somebody, jonka lisäksi lauloin Aleksin kanssa Ain't Nothing Like The Real Thing, yhen osuuden I Want To Take You Higher-biisistä, soitin pianoa You Make My Dreams Come Truessa (apua se alkusoolo) ja quiroa Stand By Me-biisissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti