torstai 1. tammikuuta 2015

Ensimmäiset ajatukset


Oon kauhean huono lupaamaan itselleni mitään ja pitämään sen pidemmän aikaa. Mutta kun eilen illalla Highway-tapahtuman ja kaupungin ilotulitteiden jälkeen parasta viihdettä oli mäkkärin piha ja ihmiset, jotka ei enää pysyny pystyssä (tiiän, että on julmaa nauraa sellaiselle, mutta olisittepa nähny), tajusin jotain tärkeää. Pitää elää viisaasti hetkessä ja antaa asioiden tapahtua, jos on tapahtuakseen. Mie, joka oon tietäny jo 5. luokalta asti, mihin yliopistoon haluan ja mitä ainetta lukemaan, ei tiiä, millanen tulevasta keväästä tulee. Tiiän vaan, että käyn koulussa ja alotan autokoulunkin alle viikon päästä (mikä tuntuu ihan käsittämättömältä), mutta en esim. sitä, miten vietän 18-vuotissynttärit tai miten elämä muutenkaan menee. Ei pidä suunnitella enää niin paljon, että hetkessä uskaltaa tehdä muutakin, kuin miettiä seuraamuksia - mutta kuitenkin viisaasti niin, ettei myöhemmin kaduta. 

Alotin hetkessä viisaasti elämisen heti yöllä. En ottanu uuden vuoden menoihin kameraa mukaan, että en eläisi kaikkea linssin läpi, vaan nauttisin. Kaupungin ilotulitukset oli kuitenkin pettymys, mutta oon myös luvannu itelleni, että valitan tänä vuonna vähemmän, niin en halua jatkaa niistä enää. Jos valittaa vähemmän, voi ehkä ennemmin tai myöhemmin huomata, että saa jotain kauan toivomaansa. Kaikki on kuitenkin niin paljon itestä kiinni, ettei toisia voi syyttää siitä, ettei ite oo uskaltanu yrittää. Ehkä myöhemmin voi yrittää sitten rohkeammin. Ehkä.

Mutta mie oon uskaltanu ainakin tänään yrittää. Se ei oo kuitenkaan ollu minun pyjama- ja leffapäivän pointti, vaan se, että oon vihdoin saanu avata sen pinkin kuoren, jonka sisälle oon vuosi sitten kirjottanu asioita, jotka sillon on ollu elämässä tärkeää. Kolmasosa kirjeestä oli pojasta, jonka tiedän olevani mennyt juttu, mutta nyt voisin vain vaihtaa sen nimen paikalle toisen. Ehkä elämä muuttuu, mutta ainakin neljä ystävää on pysynyt - ihan niinko toivoin ♥

Hyi kamalaa, tammikuun kuvakansio koneelle ja vielä vuodelle 2015. Oonko sittenkään ihan vielä valmis?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti