sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Höyhenkahvia


Jos elämässä asiat voi kasaantua muutamalle päivälle, niin ne kyllä kasaantuu. Jälkiviisaana voisin sanoa, että kuviskoulun päättötyön portfolio kannattaa muistaa mielellään vähän aikasemmin, kun pari päivää ennen deadlinea. Varsinkin, jos niinä parina deadlinen ja muistamisen välisenä päivänä on vaikka reissussa partiojuttujen perässä Tervolassa, pitäis lukea maanantaina olevaan psykan kokeeseen, tehdä harjotusteoriakokeita vielä ko ehtii, opetella taidehistorian koetta varten ihan turhan monta taideteosta vuosilukuineen ja tyylisuuntauksineen ulkoa, siivota huone ja tehdä ryhmäkilpailutyö loppuun (tai ainakin panikoida siitä, kun tuntuu, ettei mitään oo tehtävissä). Onneksi tänä sunnuntaina ovella kävi edes muutaman kerran piristämässä virpojia, joille tarkoitettuja - mutta ylijääneitä - suklaita voi mussutella näin jälkikäteen kahvin kanssa.

Pitäis enemmän luottaa itteensä ja siihen, että kyllä kaikki vielä hoituu. Niinä pieninä hetkinä, kun ajattelee noin, voi vaikka kesken suihkun saada puhelun, jossa tarjotaan koko kesäksi hakemaansa työpaikkaa. Ja jotkut asiat on vaan välillä hoidettava. Myönnän, että siivosin huoneen hammasta purren, mutta jälkikäteen oon onnellinen myös siitä, että pyyhin pölyt huolellisesti. Sitä paitsi, nyt näkyy valoa kesässä ja lattiaa huoneessa.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Jos sinä olet pelkkää unta vain


Karu todellisuus aikuisuuteen astumisesta on hypänny minun silmille ja kolahtanut tietona postilaatikkoon pankin kirjeissä, missä onnitellaan 18 vuoden täyttämisestä ja yritetään aivopestä vaihtamaan pankkia tai tekemään sitä, tätä ja tuota, kun kerran kaikesta voi pian päättää itse. Ajatus siitä, että kun Rovaniemen peto on irti baarissa, mie ihan oikeasti pääsen sinne sisälle kattomaan sitä, jos haluan (ja täytän samalla eskari-ikäsen Annan haaveen Tuiskun keikalle pääsemisestä t. anttifangirl97). Tänään on myös viiminen teoriatunti ajokorttia varten ja tarkotus ois varata myös teoriakokeessa käynti ens viikolle. Ajatukset ei kuitenkaan pysy aina siinä todellisuudessa, vaan palaan aina välillä syksyyn pohtimaan sen oikeaa merkitystä ja mielikuvituksen juoksua.


Kenellekkään paineita tai deadlineja asettamatta, on myös ihan tosi asia, että lähipiirissä voi viiden vuoden päästä alkaa olla jo häitäkin (mulla on vähän hääinnostus meneillään, siksi oon miettiny tätä). Voihan se olla tosi aikasta ainakin omalla kohalla, kun ei ketään tässä nyt oo ja oisin kuitenki vasta 23 sillon, mutta se on karu totuus. Tai ei nyt kamalan karu, koska taidan rakastaa häitä jo tässä vaiheessa, ja voisin vaikka ilmaseksi alkaa ens kesänä kuvaamaan häitä, että pääsen vaan kattomaan sitä rakkauden määrää sivusta (vaikka oishan se aikamoista veitsen kääntöä haavassa).

Isoin muutos omassa elämässä kuitenkin nyt kevään aikana tapahtuu jo ensi tiistaina. Muutama vuosi taakse päin sain blogin kautta tutustua yhteen maailman ihanimpaan ihmiseen, jonka kanssa ajatukset mätsää niin hyvin, että kirjotetaan saman sisältöisiä viestejä toisillemme samaan aikaan monta kertaa putkeen. Ajatellaan asioista samalla tavalla ja keksitään kaikkea kivaa yhessä. Vaikka ei rehellisesti sanottuna arkipäivinä nähdä niin usein, tuntuu hullulta pelkkä ajatus siitä, että ei ois ees mahollisuutta nähä ex tempore. En oo vielä aikasemmin kokenu sitä, että joku lähellä asuva muuttaa kauemmas, joten ehkä saatoin pelkästään jo ajatuksen voimasta vieräyttää illalla muutaman kyyneleen, kun tajusin, ettei me ehkä ees ehitä nähä ennen sitä.

Ehkä vähän myös kammottaa se ajatus, etten voi olla varma vieläkään siitä, miten kesän suunnitelmat menee. Muutamasta paikasta on kesätöiden saralla tullut jo Kiitos kiinnostuksestasi -viestit, mutta yhdessä paikassa oon onnistunu käymään jo kahteen otteeseen haastattelussa ja ehkä näen vihreää valoa. Jopa maanantaina viikonlopun mittasen väsyttävän Pieksämäen reissun jälkeen haastattelu meni onnistuneesti, enkä ehtiny jännittää sitä niin paljon, kun hermostutti sen jälkeinen ajo, joka parani loppua kohden.

Ennen 18 vuoden täyttämistä oon nyt kuitenkin päässyt työntämään käteni koko Suomen isoskoulutukseen ja sen kehittämiseen, käymään ekaa kertaa Kuopiossa (vaikkakin vähän paniikissa puolen tunnin ajan) ja katsomaan auringonpimennystä (tyhmät lapset, mutta ei sokeuduttu kuitenkaan). Oon myös ehkä kaikella empatiakyvylläni murehtinu sitä, miten hyvällä ja oikeasti italialaisella ravintolalla voi mennä huonosti, ja ollu onnellinen siitä, että ainakin me käytiin siellä.

Ehkä kuitenkin lopetan murehtimisen ja miettimisen, koska eduskuntavaaliehdokkaan sanoin: ei kukaan muutu sinä yönä, kun pääsee 18 vuoden puolelle. Aikuistumisen voi alottaa kumminki vaikka siitä, että laittaa ite itelleen lounaan puolen päivän aikaan (oli se sitten nakkeja sisältävää tai ei), viemällä roskat ulos, siivoamalla vähän huonetta vapaapäivänä ja oikeasti opiskelemalla.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kaunis lähtölaskenta


Tänään alko lähtölaskenta aikuisuuteen ja viiminen kuukausi alaikäsenä. Muutamien torkutusten jälkeen alotin sen uusilla hiuksilla työhaastatteluun varmasti astellen. Sen jälkeen pysty vaan hymyilemään ja toivomaan parasta. Tänään oli muutenki kaunis päivä - paljon parempi eilistä paskaa maanantaita, jollon mikään ei menny hyvin. Koulun liikuntailtapäivä ei ehkä tarjonnu hurjia rinteitä, mutta hyviä keskusteluja ja pohdintoja Kiian kanssa (ja donitsin, jota ilman Oukku ei ois ollu Oukku!). Minttu syleilee vadelmaa -tee ja vadelmapiirakka teki myös päivästä vähän paremman, vaikken nyt illan pimeinä tunteina nähnytkään ihan kunnollisia revontulia, vaikka niistä mulle vinkkailtiin. Päivällä kuitenki paisto se aurinko, joka pian taas saa aikaan monelle pisamat ja minun hiukset vaalentumaan. 

Viikonloput on yhtä reissaamista, vaikka tiiän, että joskus pitäisi levähtää (terveisiä tällaisten terveisten lähettäjälle). Viime viikonlopun olin ituleirillä avustamassa ihanassa Norkussa ja ensi perjantaina lähen seurakunnan yhtenä nuorena kirkkohallituksen rippikoulujen kehittämisviikonloppuun Pieksämäelle (se on kamalan kaukana ja sinne mennään junalla). Ehkä pääsiäisenä ehtii sitten muutenkin rentoutua, ko kattomalla vaaleanpunasia tulppaaneja olkkarin pöydällä ja kierimällä auringossa. (Jos vaikka pääsis jonkun kainaloon kierimään onnellisuudesta.)

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kukkia, kukkia ja liukastelija

Oon jumissa. En fyysisesti, mutta tuntuu, että hukkuisin päivä toisensa jälkeen enemmän siihen laatikkoon, missä kaikki on mustavalkoista. Aurinko voi ehkä paistaa taivaalta hetken, mutta pieneen kolooni se ei kauhean kauaksi aikaa saa säteitään ulotettua. Jos joku työntäis auttavan kätensä tähän helvetin laatikkoon, voisin vaan nousta pois ja nauttia keväästä. Ei yksinäisyyttä, ei ahdistusta. Ei turhaa draamaa oman pään sisällä tai sen ulkopuolellakaan, kiitos. Kyllähän kuka tahansa tietää pelkästään vähän ajattelemalla, miltä tuntuu olla yhdessä, mutta yksin. Tai jos pitäisi olla yhdessä, niin onkin yksin ihan haluamattaan.

Keittiön pöydällä on kuitenkin tulppaaneja äitiltä mulle, kun kevätkuvatkin niiden kaunokaisten kanssa ehdittiin ottaa ilman, että ne kuoli ihan totaalisesti meiän käsiin. Naurettiinhan me ehkä vähän, kun naistenpäivänä maksoin itse kukista ja suklaasta, vaikka ehkä enemmän iloa tuotti vikan lomapäivän kiireettömyys, tuuli sillalla ja aurinko hiuksissa. Uudet turkoosit siivoushanskat kädessä työtkin meni nopeasti, ja ehkä me hypätään yhdessä autoon ja maailmalle. Joinakin päivinä sitä rakastaa maailmaa, mutta ei sitä, missä itse suurimman osan ajasta elää. Vallattomien kiharoiden maailmaa, missä hipsin isoissa neulepaidoissa kauniiden kuvien keskellä. Tai vähintään täydellisessä kaupassa ihanien sisustustaulujen kanssa (tahdon).

Mutta tänään näytin ihan nätiltä, ja muistin ottaa kaiken mukaan. Haastattelin myös ministeriä, enkä liukastunu kertaakaan, vaikka se kuuluuki melkein jo tapoihin. Sitä paitsi mie hymyilinki, juttelin ja toiselle taas melkein uskalsin sanoa hei. Ehkä ujous on kaikinpuoleista. Se on ihan jees. 

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Kyllä mie oon käyny Levillä



Kirjotin ensin pitkän tekstin siitä, mitä kaikkea oon tehny parin päivän aikana. Tajusin kuitenki, ettei se oo tärkeää. Tärkeää on se, että Lumi tuli tänne ja toi auringon mukanaan. Me laskettiin koko päivä siihen tunturin ympärille tulleen pilven ilmestymiseen asti - mikä oli huomattavasti kivempaa ko päivää aikasemmin yksin paskassa säässä (been there, done that) - ja illemmalla pyörähettiin skibussilla Levin keskustassa Coffarissa ja tultiin saunomaan ja kattomaan leffaa mökille. Puhuttiin tyttöjen juttuja, naurettiin paljon ja oltiin vaan.

Tänään oli viiminen rinnepäivä, jonka vietin isin kanssa, kun Lumi heitettiin bussille Pannukakkutalon jälkeen. Maailman paras sää, mutta rinteet paskassa kunnossa. Ihanan sinisistä sävyistä tuli myös haikea fiilis - miksei sitä tuu enää lasketeltua niin paljoa ko ennen - ja vielä kun näki kisarinteen ja -puvut, niin kaipuu omaan kilpapukuun ja lähtöpiippauksiin kasvo hetkeksi. On tullu kuitenki huomattua, että vaikka kuinka yrittää tehä semmosia päätöksiä, joita ei myöhemmin katuis, niitä tekee muutenki. Typerien valintojen vastapainoksi voi onneksi aina tehä aina hyviä valintoja. Voi purkaa turhautumisen tunteita kaverille, juoda kupin kahvia, tehdä hoitamattomia hommia loppuun ja lähteä syömään hyvin jonnekin ravintolaan, jonne ei voi tehä kolmen ihmisen varauksia, koska onhan kolme nyt aika turha luku.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Rinnereissaajan ruokakuvat



Vaikka kurjan sään vuoksi en oo vielä rinteisiin päässy, me ollaan oltu perheen kanssa nyt muutama päivä Levillä hiihtoloman merkeissä. Ekat päivät on menny melkein kokonaan rentoutuen mökillä, jonne olikin jo pikkuhiljaa vuoden (?!) jälkeen ikävä. Löllöilypäivien aikana oon ehtiny tekemään kuitenki vaikka mitä - lippukuntalehden taittamista, kaverin tuparilahjan ettimistä, leffojen kattomista ja uuden kirjan alottamista (kohta ollaan jo lähellä puoliväliä siinäki...). Eilen kuitenki koko perheellä käytiin eka keilaamassa - ja jos isin ylivoimasta voittoa ei lasketa, niin voitin - jonka jälkeen mentiin perinteisesti Pihvipirttiin syömään (hiihtoloma ei ole mikkään ilman Pihvipirttiä!). Tällä kertaa uskaltauduin ottamaan myös törkeän hyvää lohta sisältävän kalapöydän ja vaihtamaan jokakertaisen härän ja maustevoin lampaaseen valkosipulimoussella - enkä kadu! 

Tuntuu vähän hassulta, että hetkeen mulla ei oo ollu kuvia postauksiin, mutta nyt mulla on ihan postaamattomista tarinoista kuvia jonoksi asti. Toivottavasti niitä ei kuitenkaan tällä viikolla tarttis käyttää, vaan ehkä huomenna saisin jo tunturikuvia - tahdon niiiiin rinteeseeeen! Nyt kuitenki jatkan 50SOG:in lukemista, että saan sen joskus Iidalle palautettua (ja maltan tarttua autokoulun teoriakirjaanki vielä loman aikana...). Miten teiän lomat on menny? :)