torstai 16. huhtikuuta 2015

Hetkiä


15. huhtikuuta klo 8.06     
Nukun pommiin, mutta herään kumminkin. Vihaan sitä tunnetta, kun tietää, että on kiire, ja pitäisi ehtiä vaikka ja mitä. Tai ois vaikka pitäny ehtiä tehä matikan läksyt...

15. huhtikuuta klo 9.00-10.15
Matikkaa. En tehny niitä läksyjä. En vaan ehtiny. Ois pitäny herätä ajoissa. Onneksi kuitenki osaan, eikä tunnin asiat oo ees vaikeita. Saati sitte koko kurssin. Joskus mietin, että mitä mie oikein aina teen täällä istumassa yksin laskemassa helppoja tehtäviä melkein joka aamu.

15. huhtikuuta klo 10.32
Typerät hypärit on typeriä. Niillä ei voi tehä mitään hyödyllistä, kun on kumminki unohtanu, mitä silloin pitäis taas tehä. En vaan osaa. Jos vaan pääsis ajoissa kotiin.

15. huhtikuuta klo 12.30-13.45
Kokeiden palautukset. Välillä tuntuu onnistuneelta, joskus ehkä ollaan aika herkillä. Jos maailman sotia koskevasta kokeesta, jonka kolme esseetä kirjottaa yhelle konseptille, saa 8-, voi sanoa onnistuneensa ainaki jossaki. 

15. huhtikuuta klo 14.00-15.34
Uskaltaudun tulemaan turkoosien silmien kanssa toiselle matikan tunnille. Tilastomatikkaa. Jotkut asiat on mulle ihan outoja, mutta kyllä pitkä matikka tietää. Yhteiskurssi on samaan aikaan vaikea ja hauska.

15. huhtikuuta klo 16.52
Ohikulkijat kattoo, mutta minkäs teet. Ensin joudun seisomaan kuvattavana sateenvarjoni kanssa tehtävän ulkopuolelta ja sitten sen seurauksena niin, että pinkkihiuksinen Iida pitelee Juulialle jalustaa pystyssä, kun muuten se ei pysy. Lopulta päädytään Juulian kanssa näyttämään lesboparilta ihan vaan toisen taiteellisen näkemyksen takia - siitäkös ne ihmiset vasta hämmentyykin. Meitä vaan naurattaa.

15. huhtikuuta klo 21.04
Lähdetään vihdoin kotia kohti isoäidin nimipäiväkahveilta. Meinasin nukahtaa sinne sohvalle kaiken sen ruokamäärän jälkeen. Ja vielä ois pitäny ottaa lisää ja lisää ja lisää.

15. huhtikuuta klo 22.35
Temptation Island on vieny mukanaan. Kauheaa draamaa ja toisten ihmisten tunteilla leikkimistä. Pakko kattoa.























16. huhtikuuta klo 8.59
Myöhästyttiin aamunavauksesta taas. Aina ollaan myöhässä, eikä se ees johdu meistä. Ehkä sitten maanantaina oon aamunavauksessa, jos ite nyt sitte aion pitää sen. Matikkaa ekana joka tapauksessa.

16. huhtikuuta klo 10.15-13.55
Niin paljon aikaa käytettävissä. Marianne ja minä pääsykokeissa kuvaamassa. Marianne, minä, Pinja ja Carita shoppailemassa vielä sen lisäksi, mitä oon jo ostanu. Välissä koulussa takasi, sitten taas juoksuksi käyttämään rahaa isin lahjaan. Tuskailua sovituskopissa. Mantsan läksyjen väärin ymmärtäminen.

16. huhtikuuta klo 18.07
Nolottaa tulla aina kaikkiin paikkoihin myöhässä. Onneksi Laulava äitienpäiväkortti ymmärtää. Ja laulaa. Ennen kaikkea laulaa. Ihanat ihmiset ja ihana tunnelma, mutta mie en osaa enää keskittyä. Mutta laulan. Ja sitten lähdetään.

16. huhtikuuta klo 19.27
Teen lohipastaa. Mie. En ikinä tee ruokaa. Selvä merkki aikuistumisesta kaikkien muiden joukossa. Pakko opetella laittamaan ruokaa. Oon ihan onneton, mutta onneksi lohipasta oli hyvää.

16. huhtikuuta klo 19.39     
Huomenna se ois, mutta ei se siltä tunnu. Ei sitten yhtään. Äiti kysyi, että miltä sen pitäis tuntua. Mutta ei kai sen pitäis tuntua miltään? Kuulema jos tulee tiettyyn ikään, se ei oo enää niin iso juttu. Ehkä se ei oo. Tai ehkä vaan jännitän niin paljon, etten ymmärrä.

16. huhtikuuta klo 21.34
Handlaan kuulema tämän homman. Kaikki löytyy, huomisesta tulee upea ja oon osannu tuhlata rahaa oikeisiin asioihin monena päivänä putkeen. Lähetin kuvia kavereille vaatesuunnitelmista. Inssi kuumottaa, kädet tärisee jo nyt.

16. huhtikuuta klo 21.56
Väsyttää. Pakko mennä suihkuun. Ois pitäny siivota huone. Ei ees tee mieli syödä keskustan muffinsseja. Isistäkään ei tunnu siltä, että huominen on huominen. Onneksi huominen on huomenna, vaikka kohta ollaankin jo sen puolella.

Kuvat on Iidan (tai siis Iisun) ottamia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti