Tämä viikko on ollu helpompi. Edellinen kun meni mulle liiankin tutulla ja turhauttumista aiheuttavalla "Kyllä Anna hoitaa" -ajatusmallilla ja lopulta olin kiinni koulun teemaviikossa ja muussa tärkeässä hoidettavassa aamukuudesta vähintään iltakahteentoista. Koko ajan. Taukoamatta. En ehtiny kattoa seuraamiani tv-sarjoja tai ajoissa nukkumaan. En oo ehtiny syödä aamupalaa tai olla tärkeillä matikan tunneilla koko aikaa. Se on näkynyt nyt semmosena väsymyksenä, että mitään ei oo oikein jaksanu tehä, ja jos on vaan saanu olla, niin sitten on ollu. Niin, että kun aamulla heitin Lotan töihin, halusin istua autossa hetken ihan yksin ja ihan hiljaa.
Tällä viikolla oon kuitenki ollu se lukiolainen, joka tekee kahta työtä koulun ohella ja osallistuu vaikka mihin kissanristiäisiin ja on toisten tukena tarvittaessa. Vaikka oon tehny paljon, to do -lista kasvaa entisestään ja tuntuu, etten ehi mitenkään tehä mitään. Ja sitten on vielä se fakta, että kolmen koulupäivän päästä alkaa koeviikko, enkä oo ehkä vielä henkisesti valmis siihen. Lomaan oisin valmis, mutta kun lakitettavia on juhlittu, mie jatkan tavaroiden piippaamista kassalla, karkkien hyllyttämistä ja muiden astioiden tiskaamista vessan pesemisen jälkeen.
Multa on kysytty viime aikoina useasti, että miten jaksan ja ihailtu sitä, miten kykenen kaikkeen. Äiti ei todellakaan kuulu edellisiin ja kyllä se itekki täytyy myöntää, että ei sitä oikeasti aina tunnu siltä, että jaksaa. Maanantaina oisin ollu valmis lähtemään töistä jo tuntia aikasemmin ja tiistaina tuntui siltä, että kun tästä tiskaamasta pääsen kotiin, niin rojahdan vain sängylle (mutta sitten muistinkin, että oli Lotan nimipäivä ja kakkukahvit). Huone on ehkä siistimmässä kunnossa ko pari päivää sitte, mutta se, että oon raivannu tietä ovelta sängylle ei vielä ehkä tarkota sitä, että oisin siivonnu.
Ois huijausta vaan valittaa siitä, miten mulla on koko ajan kiire, koska oonhammie oikeasti tehny kuitenki suurimman osan ajasta asioita, mistä tykkään. Pitää luottaa siihen, että hyviä asioita tapahtuu hyville ihmisille ja minusta ehkä pikkuhiljaa alkaa tuntumaan siltä, että miten typerästi lopulta nyt käyttäytyisinkin, niin voisin jopa kuulua hyviin ihmisiin. En ois ikinä kuvitellu, että eläisin tämmöstä elämää 18-vuotiaana, mutta hyvät hetket auttaa jaksamaan, vaikka perjantaiyönä saattaisinkin hetken itkeä asioille, jotka nyt naurattaa.
Mutta ettei elämä ois tarpeeksi helppoa ja pitkään vapaapäivinä nukkumista, kutsuu minua taas tänään suihkun jälkeen Laulavan äitienpäiväkortin keikka, päättötyönäyttelyn arvostelu, purkaminen ja toisen osan pystytys sekä lopulta ne työt, jonka jälkeen yöllä kotiin päästyä nukun aivan varmasti niin pitkään, ettei koko päivänä väsytä. Tai sitten menen lauantaiaamun kunniaksi lenkille (jos ei sada). Onneksi voi kuitenkin nauttia siitä ajatuksesta, että jos työnantaja suo, kuvissa on paikka, mihin palaan kolmen vuoden kaipuun jälkeen. ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti