maanantai 31. elokuuta 2015

Jos tämä olisi elämäsi viimeinen päivä, mitä tekisit?


Yhdentoista tunnin kotimatkan aikana mietin kovasti, miten kiteyttäisin viikonlopun tekstiksi. Evolta Rovaniemelle ajaessa kuitenkin unohdin kaikki suunnitelmat. Kirjoitin Jyväskylän lähistöllä onnettomuudesta aiheutuneesta ruuhkassa seisoessa Facebookiin siitä, miten viikonloppu oli yksi parhaista partioviikonlopuista ikinä ja just niitä asioita, jotka tekee partiosta parasta. Ai parastako? Jos yhden lyhyen viikonlopun aikana voi nähdä just niitä kavereita, joita ei oo pitkään aikaan nähny, syödä jäätävän isoa korvapuustia tunnelmallisesti valaistussa telttakahvilassa, laulaa täysillä yhteislauluja huivia heiluttaen, oppia ja ymmärtää paljon uusia asioita johtajuudesta ja johtamisesta erilaisissa workshopeissa, bilettää pitkälle aamuyöhön keskellä metsää, katsoa Autolla Nepaliin -elokuvaa suurelta valkokankaalta, johon se heijastetaan paloauton katolta, käydä melomassa täysikuun valossa, hengähtää hetkeksi nuotiolle tai vahinkonauraa n. 1600 muun partiolaisen kanssa maassa selällään maaten, niin viikonloppu ei voi olla huono. En ehkä nauttinut automatkoista tai syönyt ilmaista lättyä, vaikka senkin olisin voinut tehdä, mutta silti tuo viikonloppu oli yks niistä, joista saa olla onnellinen pitkään. 

Jos tää ois minun elämän viiminen päivä, en ois halunnu alottaa sitä kuitenkaan ihan sellaisella partioreissun aiheuttamalla väsymyksellä, että nukahdin aamulla keittiönpöydän päälle. Johtajatulet oli kuitenki ihan mieletön. Tämmöstä partiota ei vaan voi olla rakastamatta.

torstai 27. elokuuta 2015

Marjoissa makoilija

Tänä vuonna aikainen äiti ylppärimarjat nappaa, joten vaikka kirjotukset ei oo minun osalta vielä alkanukkaan (lukeminen kuitenki alotettu!), meillä on lakkiaisia varten marjat pakasteessa. Ihan vaan varmuuden vuoksi, eihän sitä tiedä. Jos ylioppilaslakin päähän laittaminen ennen aikojaan tuo huonoa onnea, niin toivottavasti ei marjat pakasteessa kuitenkaan. Stressitaso päivä päivältä lähestyvien kirjotusten osalta on suuri - uskonnon osalta lukusuunnitelmasta oon jo hyvin jäljessä ja englannin osalle semmosta en oo vieläkään tehny, kun en ees tiiä, miten kieliin voi lukea (joojoo, sanoja ja kielioppia...). 

Ylppäreihin lukemisen vältteleminen on kuitenki onneksi helppoa. Viime viikonloppuna jätin vaan "taukopäivän" verukkeella lauantaina lukematta, sunnuntaina perusteluina oli Miljazz-kiertue Rovaniemellä. Vaikka olin siellä keskivertokuulijaa paljon nuorempi, ei kaduta että lähin kuuntelemaan - etenki Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan showband oli aivan huikea (Sami Saari oli sivuseikka). Hampaan koloon tapahtumasta jäi lähinnä oma nössöys ja akun loppuminen kesken kaiken. Ja ettei kirjotuksiin tulis vahingossakaan luettua, lähen perjantaiaamuna kohti Hämeenlinnaa ja Evoa, jossa on Johtajatulet-partiotapahtuma ekaa kertaa. Matkasta vois tehä helppoa ja nautittavaa, mutta toivotaan, että selviän hengissä n. yhdeksästä tunnista henkilöautossa - varsinkin, kun todennäköisesti osan matkasta oon istumassa siinä ratin takana mennessä ja sunnuntaina kotiin tullessa. 

Sitten sattuu niitä hetkiä, että valmiista postauksesta katoaa puolet, etkä enää ehdikkään kirjoittaa uudestaan töiden loppumisesta Salesta, työkavereille tehdystä kinderpiirakasta tai siitä, miten aineen kirjoittaminen ja pakkaaminen pitää jättää aina viime tippaan. Ja joku rakas ihminen lähtee itärajan tuolle puolelle vaihtoon, se on kamalaa. Asioille pitää vain kovin usein tehdä jotain, eikä vain kirjoittaa niistä. Kuten nyt.

torstai 13. elokuuta 2015

Nuotiohetkihuolettomuus


Se, että saa lyhyellä varoitusajalla meiän neljän tytön porukan kasaan, on ihme. Eilen meillä kuitenkin oli tietyöteillä ajettujen mutkien kautta kasassa tuulessa palava nuotio, neljä tyttöä, neljä makkaraa ja niin paljon vaahtokarkkeja, että niitä jäi kotiin vietäväksikin. Partiotyttöstereotypiasta huolimatta en oo mikään mestari sytyttämään nuotioita, joten oon aika ylpeä, että kun tuuli ei puhaltanukkaan kahdeksatta tulitikkua heti sammuksiin, sain nuotion kerralla syttymään, eikä se sammunut sateesta huolimatta. Yksi meistä näytti huivinsa kanssa huvittavalta, yksi hyppi melkein nuotiossa slaavikyykyssään, kun taas yksi joi pimeässä nurkassa. Yksi paistoi yksin sateessa makkaraa ja oli myös se sama, joka juoksi autoon lataamaan puhelimen akkua, kun yhtäkkiä näkyikin taas se 1% ruudussa. Yksi istui aina kuskin paikalla ja yksi takana, yksi ajoi yksin. Kaikki neljä kuitenkin nauroi kippurassa ja oltiin onnellisia siitä, että oltiin just siinä just niiden ihmisten seurassa viimisenä lomailtana (ensi vuonna kun ei tiedetä missä kaikki ollaan).

Tänään alkoi ripsimään vettä, kun koko lukiohistoriani ensimmäistä kertaa olin pyöräilemässä kohti koulua ja abivuoden (APUA) alotusta. Tunti koulua oli kamalan rankkaa. En tarttunu työtarjouksiin tai suunnitellut kaikkea koulun jälkeen valmiiksi, vaan elin hetkessä, kävin salaatilla Cafe & Bar 21 ja tuskastuin Suomalaisessa Kirjakaupassa ostamassa koulukirjoja ilman kanta-asiakaskorttia. Illalla oli ekstempore Mellu ja Ella, jotka suklaahuuruissa toi kunnon piristysruiskeen minun huonoon siivousyritykseen. Abivuoden alottaminen on niin rankkaa, että oon ollut kovin aikaansaamaton. Ehkä huomenna tartun taas ylppärikirjoihin. Vaikka siinä välissä, kun odottaa, että jotain hauskaa tapahtuu.


perjantai 7. elokuuta 2015

Ehkä vuosi, neljä päivää tai viimeiset hetket


Tiiättekö mitä? Me juhlittiin viikko sitten hyvällä porukalla minun 18-vuotiasta rakasta ystävää, jonka kanssa ollaan tunnettu koko elämämme ajan. Meillä oli trendikästä mansikkakakkua ja skumppaa, paljon naurua ja hyvää menoa. On ihan hullua ajatella, että kumpikaan ei muista elämää ilman toisiamme ja nyt sitä elämää on vielä melkein 18 vuotta takana. Oon niin onnellinen tuosta ihmisestä, että tuntuu haikealta ajatella, ettei ehkä vuoden päästä asuta enää samalla paikkakunnalla (hetkeen). Samaan aikaan kun haikailen mahollisesti viimistä vuotta Pinjan kanssa, haikailen viimisiä päiviä Lidian kanssa. Kun toinen on muuttamassa "melkein naapuriin", joudutaan perinteinen vikan lomapäivän piknik pitämään vähän etuajassa, mutta onneksi se ei silti haitannu meiän hauskoja katkeria ajatuksia ja mansikkahetkiä Kirkkolammella kesän ehkä lämpimimpänä päivänä. 

Vaikka tuntuu, että vikat lomapäivät menee pelkästään töissä ja kattoen Frendejä Frendien perään, olo on ollu aika aikaansaava. Oon saanu käytyä siinä päähieronnassa, johon sain lahjakortin ikuisuus sitte, paistettua melkosen määrän mielettömän kauniita lättyjä, nähtyä kavereita ja hoidettua Loimun viimeisiä kuvajuttuja kuntoon. Uskaltauduin myös kirjautumaan loman loppuhetkinä Wilmaan, tarkistamaan mitä kirjoja tartten ja laittamaan tarpeettomat myyntiin. Viimeiset työvuorot on nyt kalenterissa ja voin sanoa alottaneeni lukemaan kirjotuksiin, vaikkakin vähän laiskasti. Vikoille neljälle lomapäivälle on asetettu tehtäväksi siivota räjähdysmäisessä kaaoksessa oleva huone ja hoitaa viimeisetkin keväällä to do -listalle jääneet asiat. Kyllä mie kohta oon taas valmis arkeen. Ehkä.

Sitten jonakin aamuna sitä herää, kun tulee kauhea viestipommitus siitä, miten Suomen Kuvalehti on ilmestyny ja siinä puhutaan minusta. Lehtiostoksille.