keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Lumessa lähtijä


En oo tyhjentäny edellistäkään matkalaukkua, kun pakkaan jo seuraavalle reissulle. Iso pinkki vaihtuu pienempään shampanjaiseen, jonka otan mukaani huomenna illalla, kun lähden bussilla kohti Turkua monen muun kanssa. Maata Näkyvissä -festarireissu oli yks viime vuoden huippukokemuksista, joten tänä vuonna olin jo innokkaana ensimmäisenä ilmottautumassa meiän seurakunnan mukaan lähtijäksi. Tuntuu hassulta lähteä, koska jotenki reissu tulee ihan puskista - tiiättekö, ei oo ehtiny ees tajuta, että nyt me lähetään (en oo lukenu ees reissun kirjettä...). Rovaniemelle on myös vihdoin satanu ihan kunnolla lunta - toivottavasti pysyvästi - joten tuntuu myös typerältä lähteä loskapaskaiseen etelään. Vai nurmikkoiseen? Tai muuten vaan harmaaseen? Syksyisempään kumminkin, koska täällä on vihdoin talvi, jota ei ees näkyny tänään Oulussa, kun käytiin siellä koulun kanssa abipäivillä. Turun - ja ens viikonlopulla alkavan Helsingin - reissun jälkeen mulla on varmasti kuitenki syksyisen sään kiintiö täynnä, koska hitto soikoon, marraskuussa on talvi: pitää olla lunta, pakkasta ja autoissa rapattavat ikkunat. Nää on niitä juttuja, miks rakastan Lappia.

Oon saanu ihan hurjasti kiitosta, kommenttia ja palautetta edellisestä postauksesta. Olin yllättyny, miten moni luki lopulta sen, samaistu tai että se ylipäätään herätti tunteita. Ja oon ite hurjan kiitollinen niistä kaikista ♥ Tuntuu, että ruudun takana on paljon ymmärtäväistä porukkaa, mikä on tärkeää. 

Kysymysten vastauspostauksen yritän ehtiä tehä ja ajastaa reissun ajaksi. En kuitenkaan oo unohtanu - en melkein malta pysyä housuissa kysymyksiin vastaamisen kanssa, koska se on minusta niin kivaa! Kiitos kaikista kysymyksistäkin, ootte te huippuja. Viime aikoina on vaan ollu paljon tekemistä - esim. perjantaina oli abien vuosilukuteemapäivä (meiän koululla 50-luku) JA Valoa Pimeään - Nenäpäivä-konsertti, jossa olin tiedottajana, lauantaina puolestaan Vilman synttärit ja sunnuntaina isänpäivähässäkkää - ja oon taas ihan sekasin, kun oon saanu viis viikkoa huollossa olleen puhelimen takasi, minkä takia teknistä säätämistäkin on ollu turhan paljon. Mutta kyllä tää tästä taas.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hyvä menovinkki rovaniemeläisille (tai täällä sattumalta oikeaan aikaan oleville): Oukku Music Clubin Soul & Funk Evening keskiviikkona 18.11. klo 20 alkaen Kahvila Kauppayhtiöllä (Valtakatu 24). Niillä on aika hieno juliste, ja viime vuosina samanlaisella kurssilla on ollu laatumusiikkia (hah, itsekehu ei haise!). Tänä vuonna porukka on näköjään vaihtunu aika paljon, mutta sinne kannattaa mennä silti kuuntelemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti