sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Jos löytäjä saa pitää niin etsi mut





Elämä on viime aikoina pyörinyt pitkälti kahden hyvän ajatuksen ympärillä:

After all, things are what they are. A message is a message, plates are plates, men are men, and life is life. (Anna Karenina, Leo Tolstoi)

You don't always need a plan. Sometimes you just need to breathe, trust, let go, and see what happens.


Lisäksi oon kovasti pyrkinyt ajattelemaan ja olemaan ajattelematta tulevaisuutta: opiskeluita, töitä, ihmisiä, asuntoa. Tulevaisuutta olen kuitenkin sortunut ajattelemaan Lontoon matkan verran, ja joka toinen päivä olen ostamassa myös lentoja Helsinkiin toistaiseksi tuloksetta. Oon ikävöinyt ystävää Tukholmassa, juhlinut ystäviä valkolakkeineen ja tavannut ystäviä Rovaniemellä sekä viettänyt huippupäiviä Rovaniemelle eksyneen espoolaisen kanssa. Oon fiilistellyt lapsuuskuvia glögihuuruissa perheen kanssa ja stressannut vastaamista ja vastaamattomuutta. Ajatellut, että nyt kyllä luovutan, mutta lopulta tullut siihen lopputulokseen, mihin jokainen tyttö aina tällaisissa tilanteissa tulee. Erikoisosaamisaluetta panikoinnin lisäksi on ollut myös siivuttaminen ja Netflixin suurkuluttaminen, vaikka kovasti yritän kiriä tänä vuonna aloitettuja kirjoja loppuun (tätäkin tuloksetta). 

Tärkeimmät huomiot ehkä kuitenkin on se, etten ole hankkinut vielä yhtään joululahjaa, perjantaina oli minun päivä ja eilen pääsin kuuntelemaan hyvän ystävän musisointeja hyvän ystävän seurassa hyvän juoman kanssa. Pitäisi hengittää enemmän ja lopettaa kuvittelemasta liikoja tai liian vähän.

torstai 17. marraskuuta 2016

Kolmen asian pohdinnat

Tällainen kolmen asian pohdinta tuli nyt hyvään väliin. Tuli ajateltua asioita ihan kunnolla nyt, kun arkipäivät menee aika samalla kaavalla päivästä toiseen. Paitsi huomisesta lähtien, kun Tuuli vihdoin tulee kylään ja saan myötäelää Rovaniemen elämää turistin näkökulmasta.



 3 asiaa, joista pidän… 

Tarjousjulisteiden tekemisestä töissä. 

Siitä, että mulla on ympärillä monta ihmistä, jotka kuuntelee ja tsemppaa tarvittaessa sekä saa minut nauramaan ja tuntemaan oloni turvalliseksi. 

Isosiskon kanssa Volvossa täysillä popittamisesta. Tällä hetkellä tunteikkaimmin kuunnellaan Antti Tuiskun lisäksi Mikael Gabrielin versiota Pauhaavasta sydämestä. 

 3 asiaa, joista en pidä… 

Jos toinen lukee viestin, mutta ei vastaa. Ärsyttää joka kerta. Eri viestintäkanavien "Nähnyt klo x" ja "Paikalla viimeksi" -ominaisuudet saa minut kiehumaan ihan liian usein.

Aggressiivisista aate-/mielipidekeskusteluista, joissa osapuolilla ei oo mitään tarkotusta ymmärtää asiaa toisen ihmisen kannalta.

Kiinalaisesta ruoasta (enkä kyllä sushistakaan).

 3 asiaa, joita tein viikonloppuna… 

Matkustin autolla, junalla ja lentokoneella, jotta pääsin sinne, minne pitikin: Helsingin kautta Tampereelle ja samaa reittiä takaisin kotiin Rovaniemelle.

Valvoin keskellä yötä useamman tunnin kuunnellen ihan jäätävää kuorsaamista korvan juurella.

Nauroin mahan kipeäksi uuden partioryhmän kanssa. Se on parasta.

 3 asiaa, jotka osaan… 

Ylianalysoida erilaisia tilanteita ehkä vähän liiankin nopeasti.

Kirjoittaa tietokonemaisella käsialalla ja suoraa täysin tyhjällekin paperille.

Nylkeä mateen, vaikka se onkin sairaan ällöttävää, enkä haluais osata tehdä sitä.



 3 asiaa, joita en osaa… 

Tehdä kuperkeikkaa, kärrynpyörää tai mitään vastaavaa.

Laittaa jotain ruokaa ilman, että kysyisin siihen apua tai lukisin jostain valmistusohjeita. Tuun varmaan omilleen muuttaessa kuolemaan nälkään.

Tuottaa ruotsin kieltä (puhetta tai tekstiä) tuosta vaan heittämällä. Haluaisin kyllä osata, mutta en osaa. Ymmärrän kyllä lukemalla tai kuuntelemalla ihan hyvin, mutta kielen tuottamiseen tarttisin pikakertauksen ja sanakirjan apuun (ruotsalaisesta sukunimestä huolimatta). 

 3 asiaa, jotka haluaisin osata… 

Ajatella loogisesti silloinkin, kun joku asia menee mulla tunteisiin.

Soittaa kitaraa. Tässä ehkä eka askel olisi vihdoin sen kitaran hankkiminen ja "Ensi palkkapäivänä sitten" -ajattelun lopettaminen.

Laittaa omia hiuksiani. Oon tässä ihan avuton, vaikka minun hiuksista ois vaikka mihin. Vasta viimisen parin kuukauden aikana oon oppinut letittämäänkin normiletin omiin hiuksiin.

 3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä… 

Siivota oma huone. Lattia on täynnä tavaraa ja purkamattomia reissukasseja.

Kirjoittaa säännöllisemmin: tänne, päiväkirjaan ja muuten vaan. 

Viettää enemmän aikaa perheen kanssa vielä, kun asun Rovaniemellä. Ja mieluiten silloin, kun en oo väsynyt, turhautunut tai muuten vaan kärttynen.

 3 asiaa, joista stressaan… 

Yliopistoon hakemisesta: hakukohteen/-kohteiden päättämisestä, pääsykokeisiin lukemisesta ja itse pääsykokeista. Toivotaan, että pieni stressi parantaa suoritusta.

Tilanteista, jotka on mulle uusia, ja joissa en tiedä miten toimia.

Aikaisista herätyksistä. En oo yhtään aamuihminen, ja pelkään nukkuvani pommiin. Tää aiheuttaa sen, että illalla en stressin takia saa unta ajoissa tai koko yönä kunnolla, ja herään aamulla usein paniikissa ja sairaan väsyneenä, jollon ylösnouseminen on vielä vaikeampaa.

 3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan… 

Pianon soittaminen. Vesivahinkorempan aikaan suurinta tuskaa tuotti se, etten päässyt soittamaan pianoa. Saa nähdä, miten pärjään sitten, kun mie olen Helsingissä ja piano Rovaniemellä.

Äidin kanssa mieltä painavista asioista keskusteleminen. Äiti on ihan hirveän tilannetajuinen, järkevä ja tyyni näissä asioissa, vaikka en oo sitä sille ehkä koskaan myöntänyt.

Tieto siitä, että oon tehnyt kaikki pakolliset asiat, jotka on pitäny tehä, ja kaikki mitä sen jälkeen teen, on vapaaehtoista ja vaan minun omasta halusta ja motivaatiosta kiinni.



 3 asiaa, joista puhun usein… 

Erilaisista suhdekiemuroista tai niihin liittyvistä ajatuksista.

Asioista, jotka ärsyttää minua. (Minun "Mulla ärsyttää" -keskustelut on meidän perheen yleinen naurunaihe, koska alotan keskustelun kotona yllättävän monesti noilla sanoilla.)

Partiosta.

 3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle… 

Marimekon mekkoja. Kumpparit. Partiohuivin.

 3 asiaa, joita en pue päälleni… 

Leveälahkeisia housuja. Vartalonmyötäisiä shortsihaalareita. Napapaitoja.

 3 asiaa, jotka haluaisin hankkia… 

Beyoncén Lemonade-albumin. (Tästä esim. joululahjavinkki Lotalle, joka kumminkin on liian utelias ollakseen lukematta minun blogia.)

En välttämättä haluais, mutta pitäis, koska tartten jotain meikkejä edellisten tilalle. Oon kuitenkin ihan onneton meikkiasioissa, joten en oo hirveän motivoitunu tähän enkä tiiä, mistä ne pitäis hankkia. 


 3 asiaa, joista unelmoin… 

Kunnon lomasta, jolloin saa heittää aivot narikkaan, lukea paljon kirjoja ja nukkua niin pitkään ko haluaa. Tällä hetkellä ihan kotiloma riittää, vaikka kova palo ulkomaille onkin. Tahdon vaan lomailla ihan oikeasti (kolmen päivän vapaat töistä ei ehkä ihan vielä saa rentoutumaan kunnolla).

Työstä, joka haastaa tarpeeksi, mutta jossa kuitenkin viihdyn ja pääsen loistamaan sekä käyttämään osaamiani taitoja, joita tykkään käyttää.

Ihmisestä, jonka kainalossa voin nukkua onnellisena, ja jonka kanssa mulla on turvallinen ja onnellinen olo silloin, kun en oo parhaimmillani. Ihmisestä, jonka eteen oisin valmis tekemään mitä vaan. Ihmisestä, joka ottaa minut tällaisena kuin oon ja jaksaa hipsutella minun selkää kerta toisensa jälkeen. Ihmisestä, jonka kanssa vois jakaa vaikka koko loppuelämän.

 3 asiaa, joita pelkään… 

Läheisten ihmisten menettämistä. 

Ampiaisia. 

Sitä, että joku minun päässä vinksahtaa, ja oikeasti saan jonkun burnoutin tai masennun (luulen, että tätä pelkää itseasiassa aika moni minut tunteva).

 3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa… 

Muutto Helsinkiin. Haluamani opiskelupaikan saaminen. Äidin tekemän porkkanalaatikon syöminen.

perjantai 28. lokakuuta 2016

Perjantaimietteet


Sen lisäksi, että olen tingannut minulle tuttujen ja tuntemattomien ihmisten kanssa, olen ajatellut seuraavia asioita:

 1.  Välimatkoja. Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa yks pari kiisteli viime viikon jaksossa siitä, asuuko ne Tikkurilassa vai Helsingin kantakaupungissa. Kuolin melkein nauruun, koska täältä katottuna noiden kahen paikan välimatka toisistaan on ihan naurettavan pieni, enkä ymmärtäny ongelmaa yhtään (vaikka toki en ite halua muuttaa Tikkurilaan, eikä tuleva kämppis anna siihen ees mahollisuutta). Yksi tyyppi pääkaupunkiseudulta sano mulle, että hän ei esimerkiksi ikinä ajaisi kahta tuntia naisen takia, vaikka tykkäis toisesta kuin paljon. Toinen pääkaupunkiseudulta puolestaan ihmetteli sitä, että joku oli vaivautunu kuuntelemaan hänen bändiään vähän pohjosempana monen sadan kilometrin päästä - mitä hulluutta. Jotenkin välimatkat ja etäisyydet on semmosia asioita, jotka tuntuu olevan asenteesta ja asuinpaikasta kiinni. Jos muutun samalaiseksi Helsinkiin muuttaessa, ja alan valittamaan esim. julkisesta liikenteestä siellä, niin jonkun on pakko pakottaa minut takaisin Lappiin. Oon melkein sitä mieltä, että kaikkien pitäis kokeilla asumista vaikka Rovaniemellä: bussit kulkee about kerran tunnissa arkisin klo 17 asti ja naapurikaupunkiin on yli 100 kilometriä. Vähän etäisyyttä asioihin. 

 2.  Vapaa-ajan tärkeyttä ja sitä, mihin sen käyttää. Mulla on nykyään huomattavasti vähemmän vapaa-aikaa kuin aiemmin, ja oon päättäny panostaa niihin asioihin, joista nautin. Lopetan murehtimasta turhaa asioista, joihin en voi vaikuttaa, ja karsin elämästä semmosia asioita, jotka ei tunnu enää mielekkäiltä. Semmosia, jotka tuntuu pakkopullalta, ja joiden sijasta voisin tehdä paljon muutakin, jonka koen tärkeämpänä, hauskempana ja virkistävämpänä.

 3.  Perjantain tekemää videoa.


Monen vuoden koulukiusaaminen etenkin ulkonäköön kohdistettuna on jättäny rehellisesti sanottuna arpia. Oon usein sortunu just tuohon "pause-tilan" ajatteluun, että joitakin asioita tapahtuu sitten, kun oon laihempi ja nätimpi. Tietyn kokoinen ja muotoinen. Perjantain video on ehkä paras muistutus kaikille, että muiden kehoa ei pidä eikä saa kommentoida. Se on myös muistutus itelle ja monelle muulle saman ajatuksen kanssa kamppailevalle, että mie ja sie ollaan arvokkaita just tämmösenä ko ollaan - sano kuka tahansa mitä tahansa - ja se pitäis muistaa aina. Muuttaa se "Miten mie muka voisin kellekkään kelvata?" -ajatus "Mie kelpaan kelle vaan" -tyyliseksi. Ehkä helpommin sanottu ko tehty.

maanantai 17. lokakuuta 2016

On niin paljon mitä menettää



Pienempänä en tajunnut, miksi äiti oli työpäivän jälkeen aina niin väsynyt, ja halusi nukkua päikkärit. Reilu kaks kuukautta kokopäivätöissä olleena alan pikkuhiljaa ymmärtää, miksi töiden jälkeen väsyttää. Itelläkään kun elämä ei kuitenkaan (onneksi) koostu vaan töistä - oon ollu vaan menossa. On ollu vaikeita asioita tehtävänä, ja hermot on ollu tavallista kireämpinä. Monena päivänä on tuntunu monen asian kanssa siltä, että lyön hanskat tiskiin ja meen peiton alle piiloon.

Perjantaina pysähdyin. Jarrutin, ja käännyin matonpesupaikalle, koska joenrannassa oli niin nättiä. En muista, millon oisin viimeksi pysähtyny sillä tavalla.

Mutta sitten jatkoin matkaa, ja mietin, että tältäkö aikuisuus tuntuu

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Ruska-Lappi ja kumpparimatkailija


Minusta on huippua olla nainen, joka on kahdessa peräkkäisessä kuvassa ihan erilainen ja silti samanlainen: ensin pikkumustassa ansiomerkit rinnassa korkkarit kopisten ja sitten könkhäällä ruskaretkeillen. Rehellisesti sanottuna kaipaan könkhäitten Annaa vähän enemmän. Oon muutaman vuoden lähinnä ollut pikkumusta-Anna, ja nyt kun könkhäät ja tunturit on kohta kaukana, haluan nauttia niistä vielä kun voin ja laittaa ne punaiset kumpparit aina uudestaan ja uudestaan jalkaan. (Silti joudun toteamaan itelle melkein joka päivä, että "Anna sie oot myöhässä, kuukauen päästä voi olla jo lumet maassa, ja sitte sie et ainakaan lähe mihinkään"). 

Viime viikonloppuna ajoin tähän astisen elämäni pisimmän automatkan, kun päätin vierailla Lotan ja Teemun luona. Joskus automatka voi olla hyppäys menneeseen: vanhoja ränsistyneitä taloja, teitä ilman keskiviivaa ja traktoreita pihoissa. On täysin ok, että pihapuiden väliin viritetyllä narulla roikkuu mummopikkareita, ja on täysin normaalia, että vastaan ajaa vain metsästysvaatteisia miehiä. Talojen katoilla on vanhoja kukkotuuliviirejä, ja teillä - jotka on niin mutkaisia, että niistä kerrotaan vain lastenlauluissa - saattaa olla yhtäkkiä 30 poroa. Mutta toista tietä takaisin tullessa on monet leveät kaistat vierekkäin, hirviaidat ja elektroniset nopeusrajotuskyltit. 

Minusta se kiteyttää Lapin monet puolet aika hyvin.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kohta on jo lokakuu


Syksyn värit. Maailman tunteminen lähempänä. Töitä, töitä, töitä. Väsymys lauantaiaamuisin kuudelta noustessa. Juhlat. Kansainväliset suurmarkkinat ja niiden ihanat ruoat. Metalliväkerröksiä. Kiharretut hiukset ja pieni pala palanutta pöytää. Viesteistä innostumista aina hetkellisesti. Aamukahvit jääkaapin ovessa ennen aikojaan härskiintyneellä maidolla. Kavereita kiireessä. Kavereita puhelimessa. Kavereita vanhoissa kuvissa. Vihdoin Ainoat oikeat -leffan omistaminen ja klassikkokirjoista haaveileminen. Töitä, töitä, töitä. Kuva, joka ei vääntämälläkään sovi feediin. Kauniita astioita ja fudgeja, joita ei lopulta halunnutkaan syödä. Keskeneräinen Kerro minulle jotain hyvää. Yllätys sunnuntaiaamunailtapäivänä. Suunnitelma ruskaretkestä ja sen toteutuminen. Hetki, jolloin ei tarvinnut tehdä yhtään mitään.

Kohta on jo lokakuu.

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Haukottelijan haihatusta


Tiiättekö sen fiiliksen, kun jotenkin kaikki ärsyttää ja mikään ei tunnu menevän hyvin? Väsyttää, eikä koskaan tunnu levänneensä tarpeeksi? Siltä minusta tuntuu just nyt.

On surkuhupaisaa muuttaa remonttia pakoon taloon, jossa tehdään kattoremonttia. Iltavuoron jälkeen unet tuntuu jäävän aina kovin lyhyeksi, koska heti töiden jälkeen ei tunnu tulevan uni millään, mutta aamulla herää aina siihen todellisuuteen, että remppamiesten työpäivä alkaa klo 8.00. Ensimmäisen tunnin ajan jyske on valtava (koska minun tuurilla rivarin kattoremppaa tehdään just minun huoneen päällä nyt, kun ollaan täällä), mutta sitten se hiljenee, kun on aamupäiväkahvien aika. Yksittäisten vapaapäivienkään aikana ei ehdi nukkua, kun joskus kaikki jutut on pakko saada tehtyä, eikä muulloin tunnu olevan aikaa.


Väsyneenä sitä tietenki huomaa myös olevansa ärtyneempi. Eilinen työpäivä meni haukotellessa, mutta myös hämmästellessä, miten tylysti ihmiset osaakaan käyttäytyä toisilleen. Eikä muiden ihmisten tylyyttä ollut vaan töissä, vaan ihan joka päivä esimerkiksi liikenteessä. Toisten käyttäytyminen ottaa aivoon vaan enemmän, kun ite liikkuu parin tunnin unilla. (Toisaalta myös syystä, koska tänään mopolla ajellessa joku autoilija taas päätti vaarantaa turvallisuutta ihan vaan sen takia, että hänhän ei mopon perässä aja.) 

Sitä pitäis ottaa itteään niskasta kiinni ja keksiä jotain uutta, joka piristäis. Mennä ajoissa nukkumaan ja vaikka laulaa vähän enemmän. Viettää useammin töidenkin jälkeen aikaa perheen kanssa - muulloinkin, kun joku tulee reissusta ja kertoo viinilasien ääressä tarinoita Venäjältä innokkaasti karttaa heiluttaen. Tai vaikka käyttää vapaapäivä johonkin muuhun kuin Netflixin tuijottamiseen - vois vaikka mennä vihdoin käymään siellä Vaattunkikönkäällä, ennen ko lumi on taas maassa. Joko mennään?

tiistai 23. elokuuta 2016

Etelästä evakoitumiseen ja kangaspalaan


Sen sijaan, että eläisin pelkästään kilohintojen ja kalojen päiden maailmassa, otin pari viikkoa sitten yöjunan etelään. Ensimmäisen yöjunani istumapaikalla (ja seuraava päivä oli sen mukainen). Joinakin päivinä sitä ihmettelee, miten ympäri Suomea löytyy tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa on mukava viettää iltaa, eikä ajattele, että yöjunassa istuminen niiden tyyppien takia ois täysin turhaa (vaikka mieluiten oisin skipannu aamuysiltä liiallisen shoppailun). Onnea on, että alle vuoden päästä niiden ihmisten näkeminen ei kuitenkaan oo ihan samanlaisen urakan takana.


Pelkästään tärkeät ihmiset ei oo yllättäny minua viime aikoina. Oon jotenki hämmentyny siitä, miten oon päätyny tilanteeseen, jossa kuljen iltavuoroihin painottuvassa kokopäivätyössä. Äidin sanoin oon päässy lähemmäs "oikean aikuisuuden arkea", jolloin nopeasti tapaamisten sopiminen ei onnistu ja elämää joutuu suunnittelemaan entistä enemmän etukäteen. Välillä se tuntuu hassulta, ettei enää ookkaan kesätyöntekijä tai harjoittelija, vaan ihan oikeasti töissä. Siinä suhteessa oon kuitenkin onnekas, että välivuosi ei alkanut tyhjän päällä - kaikessa uudessa on kuitenkin totuttelunsa, ja ainakin minun työssä vielä opettelunsa (koska kuinka moni 19-vuotias tunnistaa kaikki kalafileet, osaa arvioida tasan 500 grammaa muikkuja silmämääräsesti tai onnistuu enemmän ja vähemmän fileroinnissa). Eniten ajatustyötä pitää kuitenkin tehdä sen eteen, etten nää kavereita enää päivittäin koulussa niinko muut ja sen myötä missaan varmaan paljon, vaikka samaan aikaan saan myös itse.


Ettei elämä kävisi kuitenkaan ykstoikkoseksi tai helpoksi töiden ja oman sängyn välillä, vaihdoin oman sänkyni vuodesohvaan luultavasti kuukaudeksi. En oo koskaan muuttanut, joten tuntu hassulta tyhjentää talo (kuvitelkaa omakotitalo täynnä tavaraa 20 vuoden edestä) ja laittaa ovi kiinni niin, että mukana on oikeasti vaan kaikki se, mitä tarvitsee arjessa elämiseen. Ehkä muutama kirja ja leffa pääty viihdykkeeksi, mutta parin päivän jälkeen ero pianosta tekee jo tiukkaa. Vesivahingon seurauksena oon tehny tuttavuutta uusiin naapureihin, vaikka auton vaihteiden sanoessa itsensä irti keskelle heidän pihaa, vastaanotto ei kuitenkaan ollut kovin lämmin. Sanonnasta huolimatta aion kuitenkin pittää sekä pään että sydämen lämpimänä. Siksi vapaapäivä on hyvä käyttää vanhan kaverin kanssa lounasteluun, päätä ilmojen kylmetessä lämmittävän pipon hakemiseen ja Marimekolla unelmalaukun sekä ensimmäisen kangaspalan ostamiseen.

lauantai 6. elokuuta 2016

Eino ja Edith

Mua suutele kerran ja suutele kaks
ja suutele kertaa monta!
Me tahdomme uskoa eilistä unta
ja huomenta huoletonta.

Kun pääsi sä painat mun rinnalleni,
niin koskien kohinan kuulet.
Ja aaltojen kansa kun suutelee,
niin hurmehissa on huulet!

Eino Leino






Minun sieluni

Minun sieluni ei voi kertoa eikä tietää mitään totuutta,
minun sieluni voi vain itkeä ja nauraa ja vännellä käsiään;
minun sieluni ei voi muistaa eikä puolustaa,
minun sieluni ei voi harkita eikä näyttää toteen.
Lapsena minä näin meren: se oli sininen,
nuoruudessani kohtasin kukan: se oli punainen,
nyt istuu vierelläni muukalainen: hänessä ei ole väriä,
mutta en pelkää häntä enempää kuin neito pelkäsi louhikäärmettä.
Ritarin tullessa neito oli punainen ja valkoinen,
mutta minun silmieni alla on mustat renkaat.

Edith Södergran

- - - - - - - - - - -

Päätin vaihtaa Netflixin hetkeksi kirjoihin. Runokirjoihin.

maanantai 1. elokuuta 2016

Täällä, här, here


Tykkään tosi paljon aina syksyn tulemisesta. Siinä on kesäiltoihin verrattuna aina tietynlainen ero, vaikka en mikään kynttiläfiilistelijä olekkaan tai nauti aina kylmenevästä säästä. Syksy tuo yleensä mukanaan jotain uutta, ja oon aina ollu ihan innoissani ostamassa uutta kalenteria ja kouluvaatteita uusista tusseista ja vihoista puhumattakaan. Tuntuu vähän hassulta, mutta tänä vuonna saan jopa harkita, ostanko kalenterin nyt vai vasta joulun jälkeen, kun edellinen oikeasti loppuisi. Syksy on kuitenkin tavallaan todellinen uuden vuoden aloitus, joten varmasti sorrun ostamaan kalenterin nyt.

Kamalinta tässä syksyssä on kuitenkin sen tuoma luuseriolo, josta oon varmasti jokaiselle maininnu viime aikoina, eikä se jääny varmaan epäselväksi edellisenkään postauksen jälkeen. Ehdottomasti pahinta on kuitenkin se fakta, etten muutakkaan omaan asuntoon nyt syksyllä. Opiskelupaikatta jäämisen kyllä nielen, mutta jotenkin Vuokra-asunnot Helsinki -ryhmän ilmoitukset Facebookissa ja kesäöiset Google-hakusanat asunnosta pistää sydämeen. Tuskastumista ei myöskään auta se, että moni ympärillä olevista ihmisistä muuttaa tai se, että mennään vanhempien kanssa parin päivän päästä IKEA:an. Se ois voinu olla se reissu, kun mulle ostetaan omaan asuntoon tavarat, mutta ehkä sitten vuoden päästä. Pian kotona vesivahingon tuhojen seurauksena alkava suuren suuri remonttikaan ei hirveästi houkuttele jäämään.


Tuntu ihan uskomattomalta tajuta viime viikolla se fakta, että on oikeastaan minun valinta asua täällä. Vanhempien luona. Lapsuudenkodissa. Rovaniemellä. Lapissa. Täällä. Kukaan ei pakota minua jäämään, mutta - ainakin toisinaan - järkevästi ajattelevana ihmisenä oon itse päättänyt, ettei oo järkevää muuttaa vuodeksi omaan asuntoon Rovaniemellä (koska täältä sain töitä, niin en muuallekkaan lähde), jos voi vanhempien luona asumalla säästää töistä saatavat rahat. Helsinki on ja tulee olemaan kallis, joten uskon, että rahaa syrjään vuoden laittamalla pystyn opiskeluvuosinakin nauttimaan vähän enemmän ja panostamaan niihin asioihin, jotka on tärkeitä (niin kuin oikea kahvi, hyvä wc-paperi ja Fazerin suklaa). 


Älkää ymmärtäkö väärin, tykkään Rovaniemestä ja ylipäätään Lapista paljon, eikä vanhempienkaan kanssa oo vaikea tulla toimeen - kaikki on siis ok. Haluan Helsinkiinkin opiskelemaan siksi, että saa ensin etäisyyttä tähän elämään, koska joskus Lappiin kuitenkin palaan. Tahdon palata. Täällä on ihanaa. Mutta tiiättekö, haluaisin kokeilla kovasti kliseisiä omia siipiä. Laittaa sänkyyn varastossa paketissa odottavat Marimekon lakanat, juoda aamukahvin ihan omista Runo-astioista ja täyttää keittiön Muumi-purkit ihan millä jutuilla ite haluan. (Mulla siis on jo käytännössä astiasto, pyyhkeet ja muut mukavuudet ihan vispilästä lähtien odottamassa muuttoa, joka ei nyt vielä hetkeen oo ajankohtanen.) Tahtoisin niin paljon, mutta samaan aikaan kiellän ihan ite itteäni tekemästä niin.

Mutta se on järkevää. Toisin kuin asuntokuvien selaaminen Tumblrista (josta nämä postauksen kuvat on, ja josta minut löytää täältä) tai Pinterestistä (jossa tein ihan asuntotaulunkin, klick!). Se se vasta on typerää.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Tää on matka, joka vasta alkaa


Roihu-viikko piti sisällään suurta iloa, suunnatonta surua, uusia tuttavuuksia syömässä karkkipussit aina uudelleen ja uudelleen tyhjäksi, saippuakuplien puhaltelua, ihania kohtaamisia vanhojen ystävien kanssa, telttaöitä kannon päällä nukkuen, lukemattomia valokuvia (koska toimin leiripestissä valokuvaajana ehkä maailman parhaimmassa tiimissä) ja niin paljon naurua, että mahaan sattui. Näin Kaartin soittokunnan, Jenni Jaakkolan, Sannin, Roope Salmisen ja Jon-Jon Geitelin lähietäisyydeltä sekä opin Joonas Linkolalta (@joonaslinkola) ja Henrik Koskelolta (@hentus), miten laitetaan fiidit kuntoon. Välteltiin leiritreffeille pyytäneitä huivikaulaisia poikia kavereiden kanssa, kun samalla metsästettiin leiriheiloja jostain muualta. Pitkistä ja tuskaisista bussimatkoista huolimatta reilun viikon partioleiri oli taas ihan huikea kokemus, ja oon aika onnellinen siitä, että kahen viikon päästä nään meiän tiimin taas.


Syksyn lähestyessä multa on alettu taas lakkiaisten tapaan kysellä paljon siitä, mitä teen tulevaisuudessa. Oon ollu kesän aika ok välivuoden suhteen, ja hermoilu loppu myös saatuani työpaikan koko vuodeksi hyvällä tuntimäärällä. Viime päivinä elämä on tuntunu kuitenkin aika tylsältä: en muutakkaan omaan asuntoon (tai Helsinkiin, jonne toivoin muuttavani), en päässy opiskelemaan, enkä rehellisesti sanottuna tiedä, minne haen ensi keväänäkään. Eilen yksissä juhlissa olleena tuntui vahvasti siltä, että muiden elämä menisi jotenkin paljon enemmän eteenpäin ja ite junnaisin paikoillaan Rovaniemellä - mikä ei tavallaan tietenkään oo totta, mutta tuntuu hassulta, että syksy ei enää alakaan tuttujen tyyppien kanssa koulussa ja tuun täyttämään vuoden aikana kaksikymmentä asuen vielä vanhempien luona (mikä ei tietenkään oo paha, mutta en ajatellu elämäni menevän niin). 


Mulla on vielä viikko lomaa työttömyyspäiviä jäljellä ja vaikka aattelen, että oon kesän aikana tehnyt ihan hirveästi, tuntuu, että kaikki on vielä tekemättä. Alotin viimeiset hetket ennen töiden alottamista ihanan Reinon keikalla, ja oon varma, että aion tehä vielä yhtä huippuja asioita viikonkin aikana (ja ehkä myös kuljettaa kameraa mukana, vaikka Roihun jälkeen onkin Nooran sanoin kuvausähky).

Kuvat on minun ottamia. Lisää meiän huipputiimin ottamia kuvia Roihulta löytyy tästä painamalla!

(Ps. Juhlien järjestäjälle tiedoksi, että kaikesta huolimatta oli huikean kivaa ja oot ihana ♥)

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Ylioppilaskirjoitushelppiromaani

Kirjotukset on vähän niinko juoksukisa, jossa ei tavoitella parasta aikaa, vaan loistavinta tyyliä ja matkaa. Voittaja on se, joka taidokkaasti juoksee pisimmälle. Tuomarina tässä kisassa on kuitenkin sellainen taho, jonka toimista ei voi aavistaa mitään etukäteen, joten varaudu kaikkeen ja tee parhaasi. YTL osaa olla bitch, ja usein se onkin. Varsinkin niille, jotka uskoo, että lukiosta selviää lukematta läpi. Tulevaisuus on tässä ja nyt, ja opiskelu on tärkeintä sen kannalta.

Oisin kaivannu ite jonkulaista tsemppausta ja hyviä vinkkejä siihen, miten lukea ja valmistautua kirjotuksiin. Vaikka vinkit ei välttämättä nyt hyödyttäisikään, toivottavasti mahdollisimman moni pistää ne korvan taakse ja muistelee sitten kun aika on (vaikka tästä tuli jumalaton romaani). Vastaan mielelläni myös ylppäreitä liittyviin kysymyksiin nyt ja tulevaisuudessa!

Start where you are. Use what you have. Do what you can.
Arthur Ashe


 Pari sanaa minusta opiskelijana 
Oon yksi niistä ärsyttävistä tytöistä, jotka ei yleensä lue kokeisiin ja voivottelee aina kokeiden jälkeen, miten huonosti meni. Sitten sieltä kuitenkin tulee joku kiitettävä arvosana. En oo oikein koskaan oppinu lukemaan kokeisiin, koska oon pärjänny hyvin sillä, että oon hereillä tunneilla, kirjotan siellä hyvät muistiinpanot ja muutaman kerran selailen niitä. Opin yleensä parhaiten kirjottamalla ite tai keskustelemalla muiden kanssa.

Koska en oo koskaan varsinaisesti osannu lukea kokeisiin, mulle kirjotuksiin lukeminen oli tosi iso haaste. Tavotteet on aina ollu korkealla, ja hyvien arvosanojen eteen pitää tehdä töitä. Lopulta en tajunnu kirjotusten tulevan niin nopeasti, niin valmistautuminen jäi turhan vähäiseksi.

Kirjoitin syksyllä 2015 pitkän englannin (C) ja evankelisluterilaisen uskonnon (M). Kirjoitin keväällä 2016 äidinkielen (E - hiton pistettä vaille L kiitti YTL), lyhyen matikan (M) ja psykologian (E), joiden lisäksi uusin englannin (M). Kurssien keskiarvona englannista 7, uskonnosta 10, äidinkielestä 9, matikasta 9 ja psykologiasta 10. Kirjoitin omasta mielestä hyvin - eli oon tyytyväinen - vaikka ehkä joistakin aineista "suoriuduin omaa tasoa huonommin". Omana tavotteena oli se, ettei todistuksessa oo yhtään M huonompaa arvosanaa ja siihen lopulta pääsinkin.

Minun oma opiskelutausta ja arvosanat auttaa ehkä ymmärtämään, millaisia ohjeita osaan antaa: mikä taso mulla on ja mitä vaatimuksia tiettyihin arvosanoihin on. Toki omasta mielestä kokeet on tosi vuosikohtasia, ja esim. meiän matikan yo-koe oli täysin erilainen kuin aiemmin.

 Yleisiä ohjeita 
  • Älä ota isompia projekteja kirjotusten alle. Vaikka voisitkin keskittyä useampaan asiaan, ja kirjoitusten ohella tulee olla muutakin elämää, niin suuremmassa projektissa mukana oleminen on vaikeaa. Yleensä joko projekti tai kirjoitukset kärsii. Itse olin mukana Lapin Partiolaisten suurimman vuosittaisen tapahtuman järjestämisessä helmikuun puolivälissä, ja näin jälkikäteen ajateltuna uskon sen vieneen aika paljon voimavaroja lukemiselta.
  • Älä tietoisesti hakeudu aloittamaan parisuhdetta. Uusi elämäntilanne vaatii aina sopeutumista, ja parisuhteen alussa aikaa vie totuttautuminen "meihin" ja yhdessä olemiseen sekä haluaa mahdollisimman paljon olla sen toisen kanssa. Se vie energiaa ja aikaa lukemiselta. Jos kuitenkin satut löytämään sen oikean, niin älä anna kirjoitusten estää seurustelua - mutta älä myöskään anna seurustelun vaikuttaa kirjoituksiisi. (Itsehän siis aloin seurustelemaan kirjoitusten alla, joten tiiän, mistä puhun.)
  • Aloita ajoissa. Konkreettisesti tää tarkottaa sitä, että syksyn kirjotuksiin lukeminen pitää aloittaa heinäkuussa (NYT!), ja kevään kirjoituksiin voi ihan hyvin lukea jo ennen joululoman alkamista. Sitä alkaa myös helposti hakemaan kavereilta tukea siitä, että ei ole vielä aloittanut lukemista. Voin luvata, että kaveritkin aloittaa helpommin, jos joku on aloittanut jo ennen heitä ja sanoo sen ääneen.
  • Älä hanki Netflixiä. Ehkä yks isoimmista virheistä, jonka tein ennen ylppäreitä. Oli paljon helpompaa laittaa uusi jakso pyörimään kuin tarttua kirjaan. Toisaalta välillä sain rytmitettyä lukemista ajattelemalla, että jos luen seuraavan tunnin, niin voin katsoa yhden jakson lempparisarjaa. Sen jälkeen aina jatkoin lukemista.


 Lukeminen 
  • Älä lue väsyneenä tai pakota itteä liikaa. Väsyneenä luonnollisesti asiat ei jää päähän, joten sillon luetut sivut on turhaa työtä. Ittensä pakottamisella tarkotan sitä, että ilman motivaatiota lukeminen on vaikeaa, ja tuskastellessa tuskin keskityt. Tee siis hetki vaikka jotain kivaa, ja yritä sen jälkeen uudestaan.
  • Tee lukusuunnitelma. Kirjoita se kalenteriisi, ja merkitse siihen kaikki menot, jotka tiedät jo etukäteen. Merkitse sivumäärät, lukutunnit tai konkreettiset jutut, joita aiot opiskella, ei ympäripyöreästi vain jonkin aineen nimeä. Merkitse myös vapaapäivät lukusuunnitelmaan. Älä myöskään huijaa itseäsi lukusuunnitelmaa tehdessä: tiedät itse parhaiten, miten paljon ja milloin pystyt lukemaan.
  • Pidä välipäiviä, mutta älä laiskottele. Kirjotusten ohellakin pitää olla muuta elämää, ja välillä on hyvä lepuuttaa aivoja. Muista kuitenkin kirjata välipäivät lukemisesta myös lukusuunnitelmaan, äläkä jousta niistä. "Luin eilen niin paljon" ja "Luen huomenna tämänkin päivän edestä" on niin kuluneita lausahduksia, jotka ei kumminkaan pidä paikkaansa. Jos oot suunnitellu lukevasi, pidä siitä kiinni. Yllättävät menot (työhaastattelut yms.) on erikseen, mutta kaverin yllättävä kahvikekkerikutsu on huono tekosyy.
  • Tee muistiinpanoja. Ihmisen on tutkitusti todistettu oppivan paremmin kirjoittamalla tekstiä käsin. Älä kuitenkaan kopioi tekstiä suoraa kirjasta, vaan muotoile se itse uudestaan. Silloin tulee myös ajateltua enemmän sitä, mitä se tarkoittaa. Pyri omissa muistiinpanoissa liittämään se tieto johonkin muussa kirjassa olevaan asiaan - eri kurssien ja oppiaineiden tietoja saa ja kannattaa hyödyntää tilanteen mukaan ristiinkin.
  • Jätä puhelin pois, muista syödä ja pidä taukoja. "Katon nää WhatsApp-viestit vaan nopeasti" ja "Lähetän snäpin kaverille" on taas niitä juttuja, mitkä ei toteudu koskaan, vaan puhelinta jää näpräämään pidemmäksi aikaa. Jätä siis puhelin rauhaan, ilmota vaikka kavereille lukevasi ja vastaavasi myöhemmin viesteihin. Tehokkaan opiskelun edellytyksenä on myös virkeä olotila, joten syö välillä, että verensokeri nousee ja pysyt hereillä. On myös tutkittu, että opiskeluun on helpompi keskittyä, kun välillä pitää esim. 10 minuutin taukoja lukemisesta (tämän takia koulussakin on aina välitunnit).
  • Lue mielummin itse määrittämäsi kellonajan verran, älä sivumäärinä. Jos ajattelet lukevasi päivittäin 20 sivua, helpommin vain vilkuilet ne läpi ajattelematta niiden sisältöä sen kummemmin. Jos ajattelet lukevasi kaksi tuntia päivässä niin pitkälle kirjoissa kuin vain siinä aikana ajatuksen kanssa pääset, tulokset on parempia, ja luovuttaminen helpompaa.
  • Motivoi kaverit mukaan. Lukekaa yhdessä kirjastossa tai kahvilassa. Sopikaa vaikka tekevänne tietyt matikan tai kielen kertaustehtävät tiettyyn päivään mennessä, jolloin tarkistatte ne yhdessä (toimii myös paremmin, jos tehtävien tekemättä jättämisen joutuu korvaamaan kaverille esim. shottina, joka tuntuu opiskelijan lompakossa varmasti). Hiljentäkää yhdessä ne ryhmäkeskustelut - ette ehkä silloin koe jäävänne mistään paitsi.


 Vikana päivänä ennen koetta 
  • Älä lue enää. Oot niin valmis kuin voit olla sillä lukemismäärällä, joka sulla vikana iltana on. Viimeisten hetkien paniikissa et tuu oppimaan enää mitään uutta, ja panikoit varmasti sitä kaikkea, mitä pitäisi sittenkin vielä muistaa. Pysy siis kaukana seuraavan päivän kokeen kirjoista, muita aineita voit toki lukea.
  • Tee asioita, joita tykkäät tehä. Voit esim. nähdä kavereiden kanssa, katsoa leffaa tai Netflixiä, käydä lenkillä... Itellä helpotti pianon soitto, mutta nää jututhan on aina niin yksilökohtasia.
  • Nuku tarpeeksi. Unen merkitystä ei voi koskaan painottaa liikaa. Mee siis ajoissa nukkumaan, vaikka kymmenen aikaan illalla, jollon sängyssä pyörimiseen jää vielä hyvin aikaa. Koululla pitää olla yleensä tosi aikasin verrattuna suurimman osan normaaliin päivärytmiin varsinkin lukulomalla. Älä myöskään stressaa nukkumista, koska sillon uni ei tuu.
  • Katso kaikki seuraavan päivän tavarat valmiiksi. Tällä tarkotan sitä, että pakkaa ne kynät sun muut jo edellisenä päivänä ja valitse vaatteet, jotka on rennot (ja lämpimät, ainakin meidän koululla on ollut aika viileä!) päällä. Et halua panikoida tämmösiä asioita enää aamulla.
On ihan ok jännittää viimisenä päivänä ennen koetta. Ennen tekstitaidon koetta itkin illalla, kun mulla jännitti se niin paljon. Toki myös ylppäreitä yleensä tule stressattua aika paljon, niin jossain vaiheessa stressiki purkautuu (mulla ainakin itkuna). Voin luvata, että kaikki muutkin on samassa tilanteessa.

 Eväät 

Ne paljon puhutut eväät kuuden tunnin uurastukseen! Tee hyvät eväät, mutta muista, ettet oikeasti oo menossa eväsretkelle. Harvoin ehdit syödä mitään upeaa lounasta koetta tehdessä, joten panosta helposti syötäviin juttuihin. Ei myöskään kannata kokeilla mitään uutta ruokaa, sillä jos se maistuukin kamalalta, oot sen armoilla kokeessa. Nälkäsenähän ajatukset ei pysy kasassa. Kannattaa myös muistaa se, että kokeisiin ei luonnollisesti kannata ottaa sottaavia eväitä! Paperit pitää palauttaessa olla puhtaat, ja et voi ottaa itellekkään mitään nenäliinoja mukaan käsien puhistelua varten.

Mulla on ollu kaikissa kirjotuksissa mukana kaks tai kolme leipää, viinirypäleitä ja suklaata sekä juotavana kahvia ja vettä. Ekoissa kirjotuksissa mulla tais olla mukana myös pullo mehua, joka jäi juomatta. Yleensä aina kokeen aikana söin yhen leivän ja join kupin kahvia, jonka lisäksi napostelin nopeasti verensokeria nostattavia viinirypäleitä ja suklaata. Kokeen jälkeen yleensä syön salista jääneet eväät, koska kokeen aikana ei ehdi syödä paljoa, ja salista tullessa maha kurnii aika kivasti. Kavereilla on ollu eväänä hedelmiä, pähkinöitä ja miniporkkanoita, jotku puolestaan tuo kokeeseen pari palaa pitsaa ja limpparia.

Pakkaa eväät läpinäkyviin rasioihin. Ota kaikki pois niiden kääreistään. Revi pulloista yms. etiketit ja muut tekstiä sisältävät jutut pois. Nää ohjeet ainakin meidän koululla on, minkä lisäksi eväät tarkistetaan saliin tullessa. Joillakin kouluilla oon nähny olevan tarjottimia eväitä varten, mutta meillä eväät laitetaan pöydän vieressä olevalle tuolille.

 Kirjotustilanteessa 
  • Älä luovuta. Ylioppilaskirjotukset on se hetki, jollon viimisetkin tiedonjyvät käytetään, eikä aleta nössöilemään. Kaikilla on kokeissa heikkoja hetkiä, jollon tekis mieli laskea kynä alas lopullisesti ja odottaa sitä hetkeä, kun pääsee salista ulos - tai vaan kävellä pois. Älä kuitenkaan hitto vie luovuta sillon, koska tiiät itekki, että osaat varmasti vielä jotain, jonka voit kirjottaa kokeessa. Kukaan ei paheksu, jos istut salissa yksin viimiseen minuuttiin asti, mutta moni ihmettelee niitä, jotka kävelee ensimmäisenä klo 12 ulos salista.
  • Pidä taukoja. Suomalaisessa koulujärjestelmässäkään ei turhaan oo välituntikäytäntöä, vaan aivot tarttee hetken hengähdystaukoja. Yleensä muistaa jotain sillon, kun ei tuijota tyhjää paperia paniikissa. Syö siis välillä, käy vessassa vaikkei hirveä hätä oiskaan. Älä jää kuitenkaan haaveilemaan, koska koeaika menee nopsaa ja varsinkin reaaliaineissa jokanen minuutti on käytettävä hyödyllisesti.
  • Tarkista, tarkista, tarkista. Vihasin yli kaiken kokeiden tarkistamista koulussa, enkä oikeastaan koskaan jaksanu tehä sitä koeviikolla. Kirjotussali on kuitenkin vähän eri paikka, kun normi koe. Vaikka pienet huolimattomuusvirheet unohtuukin nopsaa kokeen jälkeen, niin varmasti harmittaa, jos pisteet putoaa semmosten takia - varsinkin, kun tietää itekkin, että tarkistamalla siltäkin ois voinu välttyä. Kaikki pisteet talteen, eikö niin?


 Kokeen jälkeen 
  • Jos haluat tietää oikeat vastaukset ja oot varma oman osaamisen kanssa, käy tsekkamassa Abitreenien sivuilta oikeat vastaukset ja mahdolliset lähetykset YTL:n taholta.
  • Jos et halua enää ajatella mennyttä koetta, se ei mennyt omasta mielestä hyvin tai sulla on epävarma olo vastausten suhteen, älä käy Abitreenien sivulla. Siitä tulee sillon vaan paha mieli, etkä käytännössä voi tehdä vastauksille enää mitään.
  • Tee jotain kivaa. Kirjotukset on stressaava tilanne ja ite mielelläni tein aina kokeen jälkeen jotain helppoa (katoin Netflix, kävin kahvilla kaverin kanssa...), jotta sai hetkeksi ajatukset muualle. Jos sulla on kokeita vielä tulossa, ois kuitenkin hyvä lukea vielä kokeen jälkeen jotain, ettei rutiini katkea. Toki eri asia, jos sulla on lisäaika ja oot istunu esim. viiteen illalla salissa. Sillon voi olla ehkä parempi pistää kirjat kiinni sille päivälle. Tässä kannattaa vähän seurata omaa jaksamista! 
 Arvosanat saatuasi  
  • Jos oot tyytyväinen arvosanoihin, ole onnellinen ja nauti siitä tunteesta.
  • Jos et oo tyytyväinen ja matkaa seuraavaan arvosanaan on paljon, päätä uusimisesta pian. Uusinnoista jää aina parempi arvosana käteen, joten mitään ei tavallaan menetä.
  • Jos aine jäi esim. pisteen päähän paremmasta arvosanasta tai koet lopullisen arvosanan epäoikeudenmukaiseksi, voit aina valittaa. Sillon kannattaa olla ekana yhteydessä alustavat pisteet antaneeseen opettajaan. Koe voidaan siis lähettää uudelleen tarkistettavaksi, ja se maksaa aina 50 euroa per koe. Maksun saa takaisin, jos pisteet nousee lautakunnassa. Kannattaa kuitenkin eka jutella korjanneen opettajan kanssa mahollisuuksista pisteiden nousuun. Ite kävin tän rumban äikän kanssa, enkä kadu, vaikka toki päätös harmittaa edelleen!

Tsemppiä ♥

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Elämä on juhla


Meillä on tänään saksalaistyylinen perheillallinen. Kun avioliitto on kestäny neljäsosan vuosisadasta, niin se on juhlistamisen arvoinen hetki. Oon ollu viimeisen puolen vuoden aikana niin monissa juhlissa ja tavannu niin monia ihmisiä, että oon ymmärtäny olevani joidenkin asioiden osalta tosi etuoikeutettu. Vaikka kaikilla on elämässään omat vastoinkäymiset, joita ei voi vertailla toisiinsa, saan olla kuitenki kiitollinen, siunattu ja onnellinen perheestä, jonka kanssa tänäänkin illalla voin ihan huoletta istua bratwursteille ja potkille sekä saksalaisille oluille. 


Juhlissa sitä on (skumppalaseineen) niin onnellinen. Ympärillä on rakkaat ihmiset ja tunnelma on (yleensä ainakin) niin ihana, että juhlia haluais vaan jatkaa ja jatkaa. Haluaisin vielä kerran laittaa terassille viirit ja viettää kesäiltaa hyvällä porukalla, mutta jotenkin tuntuu, että aina kaikkien aikataulut menee ristiin. Toisaalta, enpä ole vielä yrittänytkään.

Kun kesässä kiertää monet rippijuhlat, sitä huomaa olevansa lähellä toisia. Koska ripareiden työntekijöitä ei oo pakko kutsua juhliin, mulla on joka kerta tosi etuoikeutettu olo olla paikalla. Monet ei ymmärrä, miten tärkeä juhla rippijuhla on, mutta toisaalta se ei mullekaan ole se ykkösjuttu syödessä viidettä kakkua monien juhlien jälkeen. Usein on paljon onnellisempi siitä, että saa juhlistaa toista ihmistä ja huomata, miten tärkeää läsnäolo on juuri sillä hetkellä. Halaus ja kiitos varmasti merkitsee jotain, eikä heihei ja oven sulkeminen todellisuudessa ole loppu millekään.


Vaikka kuulostaa runolliselta paskapuheelta, niin aattelen kuitenkin, että elämä on suurin juhla, jossa me ikinä tullaan olemaan. Kaikissa juhlissa on niitä hetkiä, kun joku saattaa itkeä tirauttaa tai avautua syvimmistä salaisuuksistaan, tulla loukatuksi tai jotain muuta. Me kuitenkin täytetään elämämme niillä rakkailla ihmisillä, onnellisilla hetkillä ja tehdään elämästämme ainutlaatuista. Siksi tuntuu tosi epäoikeudenmukaselta, että aamulla herää uutisiin siitä, kuinka joku on menny kuokkimaan toisten juhlia ja lopettanu ne rekalla toisten tahtomatta.

Olen ruokakuvien ystävä, joten omasta juhlapäivästä huolimatta heiluin tietenkin kameran kanssa ruokapöydän ympärillä onnellisena. Essi kuitenkin otti muut, kiitos siitä!

torstai 14. heinäkuuta 2016

Maailma muuttuu, niin minäkin


Ajatus välivuodesta ei tunnu enää yhtä pelottavalta, mitä se tuntu aiemmin. Vaikka en sinänsä oo koskaan aatellu, etten selviäis välivuodesta, sen kohtaaminen on ollu mulle osittain haastavaa. Se on tarkottanu mulle sitä, ettei elämä mee aina niin kuin sen haluais menevän. Sama asia on tullu selväksi viime aikoina myös muutenkin, kun sunnuntaiaamuna herätessä keittiön lattialla oli niin paljon vettä, että oli jo ihan aito huoli - syystäkin. Joskus myös ihmiset ei ookkaan sellasia, miltä ne aluksi vaikuttaa: lopulta saattaa joutua kohtaamaan aika ison pettymyksen, loukkauksen ja ikävän yllätyksen. Ei mennyt niin kuin piti. 

Tuleva vuosi ei kuitenkaan voi tuottaa mulle pettymystä, koska mulla ei oo juurikaan odotuksia sen suhteen. Rehellisesti sanottuna tuntuu hassulta, etten kävele minkään koulun ovista syksyllä sisään, mutta oon voinu rauhotella itteäni hetken jo sillä, että minua odottaa kiva työpaikka. Vaikka suunnitelmia oon muutenkin tehny aika varovaisesti, oon päättänyt meneväni Antti Tuiskun keikalle joulukuussa, ehkä festareille marraskuussa ja lukevani edes jotain myös ennen kuin pitää taas lukea pääsykokeisiin (rehellisesti sanottuna hakukohde on myös aika haussa just nyt). Lukemisen aion alottaa kuitenkin jo tänään jollakin pokkareista, jonka ostin eilen, kunhan päästään äitin kanssa Kerro minulle jotain hyvää -leffasta kotiin.


Kun tiistai-iltana lähen meiän Napapiirin Sankarit -leirilippukunnan kanssa kohti Hämeenlinnan Evolla olevaa Roihua, elämä tuntuu myös erilaiselta kuin aiemmin. Kuusi vuotta sitten olin samoissa maisemissa Kilkkeellä, mutta sillon olin paljon pienempi partiolainen, joka ihaili vanhempia partiolaisia ja meni niiden ohjeiden mukaisesti erilaisissa ohjelmissa. Tällä kertaa tuun olemaan yks niistä vanhemmista partiolaisista toteuttamassa omaa palvelutehtävää (oon valokuvaajana, kuinka moni on yllättyny?). Jotenkin en oo tajunnu koko leirille lähtemistä vielä, mutta ainakin oon ettiny pari vuotta hukassa olleen puukkoni valmiiksi ja päättäny, että ainakin yritän olla semmonen vanhempi partiolainen niille pienemmille, jollasta ite olisin siinä iässä tarvinnu.

Muistatteko Kaapo-lastenohjelman jostain kaukaa vuosien takaa? Maailma muuttuu, niin minäkin.

(Ps. Jos joku ruudun takaa on Roihulla, niin tulkaa ihmeessä moikkaamaan!)