Jos jotain lukiossa on oppinut, niin sen, että asiat pitää aina ensin määritellä. Mutta mitä jos määritelmää ei ookkaan? Asioita vaan tapahtuu ilman mitään rajoja tai tietoa siitä, mitä seuraavaksi. Jotenkin vaan on menty sen mukaan, mikä on sillä hetkellä tuntunut hyvältä sen kummemmin ajattelematta sen jälkeen tulevia asioita. Se on ollut kamalan rentouttavaa, mutta samaan aikaan niin ahdistavaa, ettei toisaalta ristiriitaisissa tunnelmissa ole halunnutkaan mitään määritelmää. Ja sitten se tulee. Tuntematonkin saa määritelmän, jota ei oikeastaan olisi halunnut antaa.
Ennen viime viikonlopun partiomatkaa Etelä-Suomeen kävin kaverin kanssa pitkästä aikaa kaakaolla. Meiän edellä oli jonossa joku mukava mies, joka täysin yllättäen anto kassalle 20 euroa, joista kuulema seuraavien asiakkaiden tilaukset piti maksaa niin kauan kuin rahaa riittää. Ihan muuten vaan. Omat tilauksensa hän maksoi kortilla erikseen. Meidän ja myyjien ilmeet oli yhtä hämmästyneet, mutta samalla jotenkin onnelliset - tämmösiä ihmisiä on oikeasti olemassa. Tuli ihan sairaan hyvä mieli, käytiin tietenkin kiittämässä tätä tuntematonta miestä ja saatiin onnellinen hymy takaisin.
Tänään nukuin pommiin. En tee sitä usein ja silti jokainen harvakin kerta tuntuu yhtä kaoottiselta, kun tietää mokanneensa jotenkin ihan vain sen takia, että väsytti. Mulla ei oikeastaan ollut enää mitään vaihtoehtoa kuin jäädä kotiin päiväksi, koska Rovaniemen bussiliikenteen takia oisin ehtiny kouluun enää puoleksi tunniksi matikan tunnille, jonne minun piti käydä ruokavälkällä ostamassa harppi ja kolmioviivain (totta kai hukattujen yksilöiden tilalle). En mennyt. Ja tänään se tuntui ihan hyvältä valinnalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti