sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Turhan vuoden juhlat

Se, mistä tykkään juhlissa, on ehdottomasti ihmiset. Huipputyypeillä saa aina hyvän fiiliksen, ja onneksi mulla onkin lähipiiri semmosia ihanuuksia täynnä. Eilen sai nauraa. Eilen sai juhlia. Eilen sai olla, koska mitään muuta ei tarvita tärkeiden ihmisten kanssa. Paitsi ehkä beerpong, jossa luonnollisesti synttärisankarina olin voittajajoukkueessa (ja itse asiassa heitin voittoheitonkin). Niinko yhdelle ystävälle tänään laitoin viestillä, ihmiset tekee juhlan, ja tunnelma riippuu niin paljon seurasta. Onneksi mulla on nää ihmiset, joiden kanssa tanssin keittiössä Antti Tuiskun Keinutaan-biisiä, jota ei keskeyttäny ees yllättävä letkajenkka. En oo pahemmin järjestäny juhlia kotona kavereiden kesken, mutta onneksi kaikista vanhempien pelotteluista huolimatta ilta oli täydellinen. Ja jos ilta on täydellinen, niin silloin myös onnistuneen yhteiskuvan saa otettua yhdellä otoksella (yllä todistusaineisto).

Yhdeksäntoista on määränä aika turha. Vuosi sitten sitä tuntu pääsevänsä mukaan jotenkin isompiin juttuihin, ja moni asia todellisuudessakin muuttui. Tänään poikaystävän vierestä herätessä yhdeksäntoista ei kuitenkaan tuntunut missään. Se on tullut aika puskista, eikä siihen oo (onneksi) tullu ladattua mitään odotuksia. Mutta jos viimeisen teinivuoden alottaa onnellisena kaikesta juhlien jälkeisestä siivouksesta huolimatta, niin voisin kuvitella, että tästä tulee huippuvuosi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti