En ole ollut kirjoittamatta siksi, ettenkö olisi elänyt. Koko kesäkuun olen käytännössä elänyt kahta erilaista elämää: villiä ja vapaata sekä rakastavaa ja rauhallista.
Olen ollut pienen onnellisen hetken rakkauskaupungissa ystävän kanssa. Kulkenut siellä, missä oon ollu ehkä sinun reviirillä, mutta se oli osa seikkailua, joten en pyydä anteeksi. Helsingin kaduilla me ei vielä edes tiietty, että Tuuli tulee koskemaan Sannin pyllyä ja miten huippu freestyle-räppi Roope Salmiselta oikein tulee (Anatude veti silti parhaimman esityksen).
Harvemmin sitä kuuntelee parissa päivässä montaa huippuartistia, kolmekymppinen mies puree korvasta, palaa tosi pahasti Suomen kesäsäässä ja tutustuu hassuihin turkulaisiin, jotka lopulta pelastaa kotimatkan (millä todennäköisyydellä festareilla auton hajotessa telttanaapuri on autonkorjaaja?). Tuulin kanssa Himos Juhannuksessa ollessa meiltä kysyttiin usein, miten voi olla niin kaukana asuvan kaveri, mutta onneksi mulla on Tuuli, jonka kanssa pääsee seikkailemaan, vaikkei sen puhetta aina ymmärtäiskään. Äitin ohjeiden mukaisesti me vältettiin kolmea ärrää, vaikka ensimmäisenä yönä pelättiin teltassa auton puolesta - toisaalta ihan aiheestakin.
Suuri seikkailuni oli kuitenkin vain välipala kahden riparin välissä. On ollut ihanat isostoverit, teletappihattuja, kolmen hengen örkki, kaksi loistavaa maksalaatikkoa ja uhrilampaita. Kesä on vieny minut aina vaan lähemmäs Jumalaa, johon luotan koko sydämestä. Oon saanu laulaa täysiä ja sytyttää nuotioita lättyjä varten, jakaa oman elämän tummimpia kokemuksia ja nauraa niin, että poskiin sattuu. Riparilaisille on antanu paljon, mutta toisaalta niiltä on myös saanut itelleen paljon. Niinkuin naapurileirin työntekijä sanoi, riparit kasvattaa aina itseäänkin henkisesti, vaikka siellä ollaan toisten kasvun tukena.
Nyt oon kotona. Tuntuu hassulta pysähtyä, kun on ollut liikkeessä suurimman osan tavallisten ihmisten kesälomasta, joka on mulle pelkkiä työttömyyspäiviä. Eilen ystävien kanssa tuntui, että oisin ollu kauan pois kaikkien ulottuvilta, vaikka tosi asiassa viime tapaamisesta ei ole edes kuukautta. Vaikka pysähtymisestä seuraa nykyään tulevaisuuden pohtiminen, lupasin äitille ainakin nyt sunnuntain olla ihan vaan kotona. Oma sänky kyllä tuntuu rakkaammalta kuin koskaan.
En ole pelännyt, koska olen elänyt.
♥
VastaaPoista