Ajatus välivuodesta ei tunnu enää yhtä pelottavalta, mitä se tuntu aiemmin. Vaikka en sinänsä oo koskaan aatellu, etten selviäis välivuodesta, sen kohtaaminen on ollu mulle osittain haastavaa. Se on tarkottanu mulle sitä, ettei elämä mee aina niin kuin sen haluais menevän. Sama asia on tullu selväksi viime aikoina myös muutenkin, kun sunnuntaiaamuna herätessä keittiön lattialla oli niin paljon vettä, että oli jo ihan aito huoli - syystäkin. Joskus myös ihmiset ei ookkaan sellasia, miltä ne aluksi vaikuttaa: lopulta saattaa joutua kohtaamaan aika ison pettymyksen, loukkauksen ja ikävän yllätyksen. Ei mennyt niin kuin piti.
Tuleva vuosi ei kuitenkaan voi tuottaa mulle pettymystä, koska mulla ei oo juurikaan odotuksia sen suhteen. Rehellisesti sanottuna tuntuu hassulta, etten kävele minkään koulun ovista syksyllä sisään, mutta oon voinu rauhotella itteäni hetken jo sillä, että minua odottaa kiva työpaikka. Vaikka suunnitelmia oon muutenkin tehny aika varovaisesti, oon päättänyt meneväni Antti Tuiskun keikalle joulukuussa, ehkä festareille marraskuussa ja lukevani edes jotain myös ennen kuin pitää taas lukea pääsykokeisiin (rehellisesti sanottuna hakukohde on myös aika haussa just nyt). Lukemisen aion alottaa kuitenkin jo tänään jollakin pokkareista, jonka ostin eilen, kunhan päästään äitin kanssa Kerro minulle jotain hyvää -leffasta kotiin.
Kun tiistai-iltana lähen meiän Napapiirin Sankarit -leirilippukunnan kanssa kohti Hämeenlinnan Evolla olevaa Roihua, elämä tuntuu myös erilaiselta kuin aiemmin. Kuusi vuotta sitten olin samoissa maisemissa Kilkkeellä, mutta sillon olin paljon pienempi partiolainen, joka ihaili vanhempia partiolaisia ja meni niiden ohjeiden mukaisesti erilaisissa ohjelmissa. Tällä kertaa tuun olemaan yks niistä vanhemmista partiolaisista toteuttamassa omaa palvelutehtävää (oon valokuvaajana, kuinka moni on yllättyny?). Jotenkin en oo tajunnu koko leirille lähtemistä vielä, mutta ainakin oon ettiny pari vuotta hukassa olleen puukkoni valmiiksi ja päättäny, että ainakin yritän olla semmonen vanhempi partiolainen niille pienemmille, jollasta ite olisin siinä iässä tarvinnu.
Muistatteko Kaapo-lastenohjelman jostain kaukaa vuosien takaa? Maailma muuttuu, niin minäkin.
(Ps. Jos joku ruudun takaa on Roihulla, niin tulkaa ihmeessä moikkaamaan!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti