Tiiättekö sen fiiliksen, kun jotenkin kaikki ärsyttää ja mikään ei tunnu menevän hyvin? Väsyttää, eikä koskaan tunnu levänneensä tarpeeksi? Siltä minusta tuntuu just nyt.
On surkuhupaisaa muuttaa remonttia pakoon taloon, jossa tehdään kattoremonttia. Iltavuoron jälkeen unet tuntuu jäävän aina kovin lyhyeksi, koska heti töiden jälkeen ei tunnu tulevan uni millään, mutta aamulla herää aina siihen todellisuuteen, että remppamiesten työpäivä alkaa klo 8.00. Ensimmäisen tunnin ajan jyske on valtava (koska minun tuurilla rivarin kattoremppaa tehdään just minun huoneen päällä nyt, kun ollaan täällä), mutta sitten se hiljenee, kun on aamupäiväkahvien aika. Yksittäisten vapaapäivienkään aikana ei ehdi nukkua, kun joskus kaikki jutut on pakko saada tehtyä, eikä muulloin tunnu olevan aikaa.
Väsyneenä sitä tietenki huomaa myös olevansa ärtyneempi. Eilinen työpäivä meni haukotellessa, mutta myös hämmästellessä, miten tylysti ihmiset osaakaan käyttäytyä toisilleen. Eikä muiden ihmisten tylyyttä ollut vaan töissä, vaan ihan joka päivä esimerkiksi liikenteessä. Toisten käyttäytyminen ottaa aivoon vaan enemmän, kun ite liikkuu parin tunnin unilla. (Toisaalta myös syystä, koska tänään mopolla ajellessa joku autoilija taas päätti vaarantaa turvallisuutta ihan vaan sen takia, että hänhän ei mopon perässä aja.)
Sitä pitäis ottaa itteään niskasta kiinni ja keksiä jotain uutta, joka piristäis. Mennä ajoissa nukkumaan ja vaikka laulaa vähän enemmän. Viettää useammin töidenkin jälkeen aikaa perheen kanssa - muulloinkin, kun joku tulee reissusta ja kertoo viinilasien ääressä tarinoita Venäjältä innokkaasti karttaa heiluttaen. Tai vaikka käyttää vapaapäivä johonkin muuhun kuin Netflixin tuijottamiseen - vois vaikka mennä vihdoin käymään siellä Vaattunkikönkäällä, ennen ko lumi on taas maassa. Joko mennään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti