perjantai 28. lokakuuta 2016

Perjantaimietteet


Sen lisäksi, että olen tingannut minulle tuttujen ja tuntemattomien ihmisten kanssa, olen ajatellut seuraavia asioita:

 1.  Välimatkoja. Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa yks pari kiisteli viime viikon jaksossa siitä, asuuko ne Tikkurilassa vai Helsingin kantakaupungissa. Kuolin melkein nauruun, koska täältä katottuna noiden kahen paikan välimatka toisistaan on ihan naurettavan pieni, enkä ymmärtäny ongelmaa yhtään (vaikka toki en ite halua muuttaa Tikkurilaan, eikä tuleva kämppis anna siihen ees mahollisuutta). Yksi tyyppi pääkaupunkiseudulta sano mulle, että hän ei esimerkiksi ikinä ajaisi kahta tuntia naisen takia, vaikka tykkäis toisesta kuin paljon. Toinen pääkaupunkiseudulta puolestaan ihmetteli sitä, että joku oli vaivautunu kuuntelemaan hänen bändiään vähän pohjosempana monen sadan kilometrin päästä - mitä hulluutta. Jotenkin välimatkat ja etäisyydet on semmosia asioita, jotka tuntuu olevan asenteesta ja asuinpaikasta kiinni. Jos muutun samalaiseksi Helsinkiin muuttaessa, ja alan valittamaan esim. julkisesta liikenteestä siellä, niin jonkun on pakko pakottaa minut takaisin Lappiin. Oon melkein sitä mieltä, että kaikkien pitäis kokeilla asumista vaikka Rovaniemellä: bussit kulkee about kerran tunnissa arkisin klo 17 asti ja naapurikaupunkiin on yli 100 kilometriä. Vähän etäisyyttä asioihin. 

 2.  Vapaa-ajan tärkeyttä ja sitä, mihin sen käyttää. Mulla on nykyään huomattavasti vähemmän vapaa-aikaa kuin aiemmin, ja oon päättäny panostaa niihin asioihin, joista nautin. Lopetan murehtimasta turhaa asioista, joihin en voi vaikuttaa, ja karsin elämästä semmosia asioita, jotka ei tunnu enää mielekkäiltä. Semmosia, jotka tuntuu pakkopullalta, ja joiden sijasta voisin tehdä paljon muutakin, jonka koen tärkeämpänä, hauskempana ja virkistävämpänä.

 3.  Perjantain tekemää videoa.


Monen vuoden koulukiusaaminen etenkin ulkonäköön kohdistettuna on jättäny rehellisesti sanottuna arpia. Oon usein sortunu just tuohon "pause-tilan" ajatteluun, että joitakin asioita tapahtuu sitten, kun oon laihempi ja nätimpi. Tietyn kokoinen ja muotoinen. Perjantain video on ehkä paras muistutus kaikille, että muiden kehoa ei pidä eikä saa kommentoida. Se on myös muistutus itelle ja monelle muulle saman ajatuksen kanssa kamppailevalle, että mie ja sie ollaan arvokkaita just tämmösenä ko ollaan - sano kuka tahansa mitä tahansa - ja se pitäis muistaa aina. Muuttaa se "Miten mie muka voisin kellekkään kelvata?" -ajatus "Mie kelpaan kelle vaan" -tyyliseksi. Ehkä helpommin sanottu ko tehty.

maanantai 17. lokakuuta 2016

On niin paljon mitä menettää



Pienempänä en tajunnut, miksi äiti oli työpäivän jälkeen aina niin väsynyt, ja halusi nukkua päikkärit. Reilu kaks kuukautta kokopäivätöissä olleena alan pikkuhiljaa ymmärtää, miksi töiden jälkeen väsyttää. Itelläkään kun elämä ei kuitenkaan (onneksi) koostu vaan töistä - oon ollu vaan menossa. On ollu vaikeita asioita tehtävänä, ja hermot on ollu tavallista kireämpinä. Monena päivänä on tuntunu monen asian kanssa siltä, että lyön hanskat tiskiin ja meen peiton alle piiloon.

Perjantaina pysähdyin. Jarrutin, ja käännyin matonpesupaikalle, koska joenrannassa oli niin nättiä. En muista, millon oisin viimeksi pysähtyny sillä tavalla.

Mutta sitten jatkoin matkaa, ja mietin, että tältäkö aikuisuus tuntuu